Tänään pitkästä aikaan omiin agilityn viikkotreeneihin. Mörkökin oli aivan innoissaan, kaipa sekin on kaivannut lajia. Hallin pihalle ajaessa muutoin niin hiljaiselta takapenkiltä kuului "vuh!" :)
Tänään aiheena oli muistaminen, treenin nimi oli Muisti34. Harvinaisen helppoa, ensin 17 esteen rata yhteen suuntaan ja saman tien takaisin vastakkaiseen suuntaan. Koska radalla oli keinu, takaisin päin tullessa jouduttiin hieman soveltamaan ja tämän sovelluksen seurauksena pujottelu suoritettiin kolmesti. Avustajalla kuppi mukaan ja kuppiin tarpeeksi namia. Saatiin extraherkkunamit vielä treenikaverilta käyttöön.
Mörköläinen suoriutui 34 esteen radasta oikein vauhdikkaasti. A:lla Mörkö otti joka kerta hienot kontaktit ja keinunkin Mörkö suoritti yllättävänkin itsevarmasti. Olin hieman jopa yllättynyt kun perjantaina kevytmetallikeinu mietitytti Mörköä niin kovin.. tänään ei kuitenkaan puisella keinulla mitään ongelmia. Ensimmäiseen pujotteluun Mörkö lähti niin ettei tiennyt pujottelun päässä olevan namikippoa. Hyvin otus pujotteli. Toiselle pujottelulle itse hieman paineistuin mutta sain kuin sainkin pidettyä oman paketin kasassa, Mörkökin pujottli mallikkaasti. Kolmanteen pujotteluun Mörkö taas lähti hieman vaisummin, mutta minun tsempatessa pujotteluvauhti parani loppua kohti. Mörkö sai joka kerta palkan kupista pujottelun päätteeksi.
Että olen niin tyytyväinen! Itseäni ei jännitä pujottelu ollenkaan samalla tavoin kuin vielä joitakin viikkoja sitten. Tänään ensimmäinen ja viiminen pujottelu oli omalta kohdaltani jo todella rento ja luottavainen. Kouluttajan kuvailemana pujottelu oli teknisesti oikein hyvä ja nopea, sisään mentyään Mörkö laskee takapäänsä alas ja laittaa turbon silmään. Oikein hyvä. Pujottelulaskuri nakuttaa tällä hetkellä luvuissa 29/31.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti