... ja Mörkö sai suositukset Toko2:lle :) Olin todella yllättynyt, sillä tiesin että Toko1sen jälkeen on jokaisella koirakolla kotiharjoittelujakso ja Mörköhän ei oikeastaan osaa muuta kuin istua ja mennä maahan. Vaikka saisimme mennäkin suoraan Toko2:lle niin jään treenailemaan itsekseni hetkeksi. Tämä jo ihan siitä syystä koska seuraava Toko2nen on tiistaina agilityn kanssa samaan aikaan ja kevään kurssi on taas samaan aikaan kuin Korrien koulutus. Joten jään odottelemaan syksyn kurssien aikataulua - ja treenailen Mörkösen kanssa itsekseni.
Tämän kertaisessa koulutuksessa käytiin läpi seuraamista ja erityisesti kääntymistä. Kovinkaan kauan ei harjoiteltu itse asiaa, kun harvalla edes suoralla seuraaminen on tarpeeksi hyvällä tasolla. Omalla ajalla kokeilin maahan menoa, että onnistuuko se vieraassa paikassa - onnistuihan se :) Samoiten tein sivulle tuloa, täytyy nyt tehdä helpotettuna tuota liikettä jonkin aikaa jotta saan sivulle tulosta omat kriteerini täyttävää. Kolmantena asiana tehtiin hyppyä, mikä oli Mörkölle tänään jostain syystä "uusi juttu". Eipä paljoa haittaa, hyppyä pääsen treenailemaan omalla ajallakin.
Ihan loppuun tehtiin kaksi kisaa. Ajatuksena oli "tuolileikki", käveltiin ympyrässä koira jollain lailla sivulla ja "käsky"-huudon käydessä koira käskettiin ensimmäisellä kierroksella istumaan ja toisella kierroksella maahan. Hitain suoriutuja tippui pois ja jäi tuomariksi. Mörkö kulki vieressä oikein hyvin, lähes seurasi. Istumisessa selvittiin kolmanneksi saakka ja maahan menossa yllätyksekseni tultiin voittajiksi. Ei siis turhaan eilen harjoiteltu maahan menoa ;)
Illan agilitytreenit muuttuivat ohjatuista treeneistä omatoimitreeneiksi hiihtolomien myötä, joten jätin treenit suosiolla väliin. Pätevä kurssilainen, Tico ja Ozzy saivat iltapuhteiksi possunkorvat, joten nyt talossa kuuluu taukoamaton rouskutus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti