lauantai 23. helmikuuta 2013

Kuntokuurille, mars!

Koko porukka! Olen nyt parannellut itseäni hevosen selästä tippumisesta johtuen kahdeksan viikkoa. Ensimmäiseen neljään viikkoon en pystynyt ulkoiluttamaan Ozzya ollenkaan, eikä jälkimmäiset viikotkaan ole helppoja olleet vihoittelevan selän kanssa. Alussa sain kivasti apua koirien ulkoiluttamisessa, mutten avustajilta voinut olettaa mitään tunnin lenkkejä. Lähinnä koirat ovat käyneet "pissalenkkejä" (20min)  useamman kerran päivässä, satunnaisesti hieman pidempiä remmilenkkejä (40min) ja tapojeni vastaisesti olen käyttänyt koiria myös koirapuistossa muutaman kerran. Ja alkaahan se pikkuhiljaa näkyä, meissä kaikissa. Nyt kun oma fyysinen olotila alkaa olla kohtuu vakiintunut, niin pitää ottaa pitkät lenkit pikkuhiljaa takaisin ohjelmistoon. Mörkö ja Ozzy kaipaisivat fyysisen kunnon kehittymisen nimissä myös vapaana lenkkeilyä. Kuntkuuri, tekee hyvää meille kaikille :)

Aamusta jälleen hallille. Eilinen (kevytmetlli)puomin suorittamisen hitaus jäi hieman mietityttämään minua. Niinpä halusin ottaa (metalli)puomia, jotta päästään mahdollisimman nopeasti takaisin nopeaan suoritukseen. Tietenkään pujottelua unohtamatta.

Puomin kimppuun ensin. Aluksi kaksi toistoa suorasta putkesta suoraan puomille. Molemmat suoritukset olivat selkeästi ujoja. Kolmas samanlainen toisto ja ylösmeo tuli laukalla, loput ravilla. Seuraavaksi kaksi toistoa hypyn kautta puomille, kummallakin kerralla Mörkö laukkasi noin puoleen väliin puomia ennen kuin laski raville. Täytyy nyt vain tehdä puomia tehotreeninä sekä hyppytekniikkatreenin yhteydessä ja omilla esteillä.

Pujotteluun ensimmäisellä kerralla putken kautta, itse menin vasemmalla puolella. Hyvin Mörköläinen pujotteli, joskin hieman hitaahkosti. Seuraavaksi otin hypyltä A:lle, sieltä hypyn kautta pujotteluun (jäin oikealle). Jälleen varmaa pujottelua, mutta jälleen mielestäni hieman vaisusti. Enempää ei tehty pujottelua, jos kerta ei kuntoa riitä eilisen hyppytekniikan jäljiltä niin turhaan sitä on kaivaa verta nenästään. Pujottelulaskuri on nyt 26/28.

Loppuun huippuhyvä verryttely, sillä kävelitiin Ozzyn ja Mörkön kanssa reilu neljä kilometria hallilta kotiin. Matkan aikana kerkesi hyvin miettimään liikkumista, kuntoilua ja kuntoa kun omat sykkeet olivat selkeästi koholla ja reipas kävely laittoi puuskuttamaan... Onglema havaittu, nyt sitä korjamaan :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti