Tänään keskityttiin pelkästään tokoon - vaikka Mörkön mielestä olikin varsin tylsää ajaa vain agility-hallin ohitse. Mörkö on kyllä hauska toko-kaveri :) Motivoitunut, yritteliäs eikä ota häiriötä muista koirista. Mörkön hoksottimet eivät ole ehkä kaikkein nopeimmat, mutta sen minkä se oppii niin sitten se osaa.
Tänään aloitettiin ensin tekemällä luoksetulon loppua (parin metrin päästä koira kutsuttiin sivulle) ja kerran tehtiin alkua (koira istumaan, kutsu ja vauhdista palkka). Ollaan tehty luoksetuloa tosi vähän muuten, eli Mörkö ei varmastikaan tajua vielä mistä on kyse. En ihan allekirjoita myöskään kouluttajan näkemyksiä luoksetulossa, joten olen myös tietoisesti vältellyt teemaa tunneilla. Kunhan nyt kerkeän niin otan luoksetulon työn alle itsekseni.
Seuraavaksi tehtiin paikallaoloa. Mörkö tarvitsee edelleen apuja maahan menoon, mutta pysyy maassa mukavasti. Kaiken kaikkiaan otin etäisyyttä kahteen metriin saakka ja yhtäjaksoisesti Mörkö oli paikalla puolisen minuuttia. Muutama oikein onnistunut toisto varioiden matkaa ja aikaa. Vieressä olevat koirat eivät olisi voineet vähempää kiinnostaa Mörköä.
Vaihdettiin teemaa seuraamiseen. Tehtiin pareittain hommia ja kumpikin lähti käskytetysti perusasennosta liikkeelle ja kuljettiin hallin pitkän sivun verran suoraan välillä palkaten. Mörkö teki oikein hyvät perusasennosta liikkeelle lähtemiset kummallakin kerralla. Suoralla "seuraaminen" meni lähinnä pomppimiseksi, mutten jaksa tuosta olla huolissani kun en kerta varsinaista seuraamista ole ollenkaan treenannut. Vaikea osata ja ei ole opetettu :) Pari muutaman askeleen pituista nättiä seuraamista sentään päästin palkkaamaan. Kunhan nyt saadaan tuo maahanmeno ensin alta pois niin sitten alan työstämän seuraamista oikein tosissani.
Väliaikoina Mörkö oli oikein liikuttavan aktiivinen nuori mies. Se keksi, että maahan heittäytymällä saa avattua namiautomaatin. Maahan menon kanssa on menty loppujen lopuksi eteen päin vaikka kotona treenatessa tuntui että junnataan paikoillaan. Vielä pitää hinkata, varmistaa ja yleistellä mutta eiköhän maahanmeno tule piakkoin "valmiiksi". Ensin maahan meno sellaiselle tasolle että Mörkö menee maahan ilman käsiapuja sekä edessä että sivulla (ja ehkä vielä liikkeestäkin) ja sitten panostetaan täysillä seuraamiseen.
Loppuun vielä kaksi kierrosta hyppyä. Koira istumaan, kouluttaja vei esteen taakse namilautasen. Jostain syystä Mörkö kävi tänään tosi hitaalla eikä meinannut lähteä hypylle. Tätäkin pitää treenailla omalla ajalla enemmän, sitten joskus.
Omalla ajalla muita odotellessa sain tehtyä sivulle tuloa, askelsiirtymiä ja kääntymisiä eri suuntiin ja liikkeelle lähtöjä. Mörkön sivulle tulon paikka on nykyään tosi hyvä, ei liian edessä ja aikaisempi vinouskin on enää tosi satunnaista. Siinä se istua tillittää ja pitää kontaktia vaikka kuinka kauan. On se vaan niin hauska :)
Lunta sataa, taitaa olla tiedossa kuntoiluenkki koirille uudessa lumessa kävellen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti