Ensin Mörkön kanssa halliin. Matkalla suunnittelin pikatreenit, eli kolme kertaa keinua ja kolme kertaa pujottelu niin ettei ole kaaria ollenkaan. Suunnitelma lähes piti, suunniteltujen lisäksi oli pakko ottaa vähän muutakin kun edellinen treenaaja oli rakentanut oikein hyvät harjoitukset.
Keinua tein niin, että reilusi keinun alastulon edessä oli namikippo. Tämä sen takia, etten halua Mörkön jäävän kevyenä koirana 2on2off-kontaktiin loukkaantumis- ja säikähtämisriskin takia. Tarkoituksena rakentaa mielikuva että keinu suoritetaan nopeasti ja kontaktiltakin tullaan vikkelään pois. Jokaisella toistolla Mörkö laukkasi aina kontaktille saakka, sitten niiaus ja kun keinun pää on maassa niin ripeä poistuminen. Niiauspaikkaa haluaisin vieläkin enemmän keinun päähän, mutta tämäkin on jo ihan kilpailuvalmis suoritus.
Seuraavaksi tehtiin kaksi kertaa pujottelu niin että Mörkön kanssa vietiin herkut odottamaan pujottelun päähän. Kerran vasemmalta 90 asteen kulmasta ja samalla tavoin oikealta. Hyvin Mörköläinen pujotteli, ja itsekin maltoin pysytellä tarpeeksi taka-alalla. Niin, ja nyt ei ollut ensimmäisessäkään toistossa apukaaria!
Väliin tehtiin hyppy - putki - hyppy suoraa kolmisen kertaa. Ensimmäisellä kerralla Mörkö ei irronnut viimeiselle hypylle, vaikka namikuppi oli siellä odottamassa. Toisella toistolla Mörkö oli hieman hämillään vaikka irtosikin hypylle. Kolmannella kerralla meni homma jo rutiinilla. Seuraavaksi tehtiin hyppy - pussi - hyppy suora pari kertaa ja tämä onnistui hyvin.
Ihan viimeiseksi kävin viemessä herkkunamien jämät pujottelun loppuun niin ettei Mörkö nähnyt tätä. Otettiin vauhtia A:lta ja kolmen hypyn kautta pujotteluun. Hyvin Mörköläinen pujotteli jälleen ja lopuksi vietettiin hyvä tovi nuoleskellen kuppia puhtaaksi herkuista. Pujottelulaskuri on tällä hetkellä 11/11. Lisää vaan onnistumisia itsekseen, ja parin viikon päästä ehkä uskallan kokeilla pujottelua ilman kaaria viikkotreeneissä. Hissuksiin, hieman vaikeuttaen eteen päin.
Lopuksi menimme vajaaksi tunniksi koirapuistoon Ozzyn, vierailevan tähden Möttösen ja Mörkön kanssa. Seuraksi tuli myös Koda-partis. Koirilla tuntui ainakin olevan hauskaa :)
Möttösen loikka, Koda juoksuttaa. |
Ozzy kruisailee. |
Äly & Väläys aka Ozzy & Möttönen |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti