Olinkin odottanut tätä treeniä, jostain syystä aivan kauhean paljon. Vielä kun Lohjalle ajaa puolessa tunnissa, hallissa on hyvät puitteet ja lämmittelypuitteet ovat aivan mahtavat niin ei voi toivoa muuta.
Viime kerralla treeneissä hypyt olivat 15cm, nyt päätin kokeilla 20cm korkeutta. Edellisellä kerralla ei ollut ongelmia hypyissä ja edellispäivän viikkotreeneissä oli hyppyjä 15-35cm skaalassa. Hypyt meni alkuun hyvin, mutta treenien edetessä ja toistojen lisääntyessä alkoi alastulot hajota. Alastuloissa kuului jälleen ähkäisyjä. En tykkää, mutta kertoopahan siitä ettei lihaksisto ole vielä siinä kunnossa kuin pitäisi. Muistutti myös siitä että maltilla pitää edelleen edetä.
Viilattiin moneen kohtaan persjätön paikalle valsseja ja nehän toimi! Jäin ihmettelemään itsekseni että minneköhän valssit ovat oikein itseltäni jääneet? Persjätöt ovat toisaalta itselleni nopeampia kuin valssit, mutta pitääpä miettiä tarkemmin missä kohtaan valssit olisivat hyödyllisiä. Yhteen kohtaan sain ahaa-elämyksen yöllä (!), että olisikohan takaakierto - valssiin sopinut kuitenkin paremmin pakkovalssi. Oikein harmitti miksen keksinyt tuota kokeilla treeneissä.
Treeneissä oli todella vaikeat sisäänmenot pujotteluun, ja siitäkin huolimatta pujottelut sujuivat hienosti. Tein pujottelun kaikkinensa kolmeen kertaa radalla, enempää en halunnut tehdä kun pujottelua ei ole tullut muutenkaan tullut tehtyä kuin puolen tusinaa kertaa. Teki minulle hyvää kuitenkin huomata että pujottelu toimii hyvin radalla.
Alussa rataa oli kaikki erikoisesteet niin että esteeltä toiselle siirryttiin valssein. Ensin okseri, siitä muurille, rengas, pituus ja putkeen. Kolmannen kerran jälkeen kieltäydyin kohteliaasti olla tekemättä enää alkua kun jokainen käännös rasitti enemmän oikeaa etujalkaa, eli sitä mikä oli kipeänä loppuvuodesta. Jokin järki pidettävä kuitenkin toistojen määrässä.
Hyvät treenit olivat. Keksittyivät radan luonteen takian enemmän muutaman esteen pätkiin, mutta tämähän sopii sekä minulle että Mörkölle. Ihanan innostava Jenna osaa olla :) Saas nähdä milloin seuraavan kerran pääsen hänen tunnilleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti