Pitkästä aikaan näyttelypäivä. Kehät oli aikataulutettu heti aamuun, mikä alkuun hieman harmitti kun sai kohtuullisen aikaisen lähteä Lahtea kohti ajelemaan. Loppujen lopuksi oli oikein hyvä että kehät olivat heti aamusta, sillä lyhyeksi jäi meidän edustus. Ozzy tuli toiseksi veteraaneissa, jääden vaille SAtakin. ERIn sentään sai :) En sinällään ollut yllättynyt tuloksesta, sillä Ozzylla on selässä selkeästi pientä jumia ja tämä saattoi näkyä myös liikkeissä. Tai sitten ei. Tällaistahan näyttelyissä käyminen on.
Joten niinpä olin takaisn kotona jo puolilta päivin. Kävin herkuttelemassa intialaisessa ja otin monen tunnin päiväunet. Kävin myös juoksemassa 12km lenkin ja katsastin samalla kevään etenemistä. Oikein mukava laatuaikapäivä itselleni siis, joten hyvään hyötykäyttöön meni tämä toivottua lyhyemmäksi jäänyt Lahden keikaus :)
Illalla Mörkön kanssa suunnattiin myös hallia kohden, tarkoituksena tehdä puomia ja pujottelua. Puomi jäi suunnitelmista pois, sillä kisojen jälkeen puomi oli osissa enkä jaksanut alkaa kasaamaan sitä. Joten pelkkää pujottelua siis. Ensimmäinen toisto tehtiin niin että apuohjaaja seisoi pujottelun lopussa minun henkisenä tukena, suoritin itse palkkauksen extra herkulla. Hyvä ja vauhdikas pujottelu :) Toinen toisto palauttava helppo, eli namikippo pujottelun päässä ylläpitämässä mielikuvaa että namikippo siellä on. Tähän pujotteluun sisäänmeno 90 asteen kulmassa vasemmalta. Kolmas toisto myös palauttava, namikippo motivaattorina odottelemassa. Samalla tavoin 90 asteen kulmasta sisäänmeno, Mörkön pujotellessa tein takaaleikkauksen oikealle puolelle.
Pujottelulaskuri 89/107 (=83,2%).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti