Tänään ja muutaman viikon odotettu nASTa-cupin ensimmäinen osakilpailu. Odotettu sen takia, että pääsen treenailemaan pujottelua kilpailutilanteessa. Odotuksia nosti vielä kaksi edellistä onnistunutta pujottelukertaa. Suunnitelmana mennä hyväksy havaitulla kaavalla myös kisoissa, eli ensimmäisestä pujottelusta apuohjaajan tekemä palkkaus namikiposta ja toisella kerralla minä teen palkkauksen superherkulla.
Ja kuinkas sitten kävikään?
Rata oli mukava, varmaankin ykkös- tai kakkos-luokan rata. Ei varsinaisesti pahoja kompia, tosin ei silti voinut jäädä putken ja puomin ohjauksissa nukkumaankaan. Pujottelu oli toiseksi viimeinen este, joten apuohjaan palkkaus oli helppo tehdä vähäeleisesti ja nopeasti.
Ensimmäisen startin otin kisamaisesti, jättäen Mörkön lähtöön. Hyvin Mörkö odotti lähtölupaa. A:lla Mörkö otti kontaktit oikeaoppisesti. Puomin hieman jännitti, mutta ravasi kuitenkin alusta loppuun. Puomin alla olleeseen putkeen mennessä meinasin ohjata Mörkön puomille, hyvin otus kuitenkin kuunteli ja vaihtoi kurssiaan. Keinu oli superhieno! Sen jälkeen putki ja pujottelu - minkä Mörkö suoritti erinomaisesti :) Ennen pujottelua kerkesin miettiä että olenko hiljaa vai kannustanko, päätin kannustaa (ja koittaa olla mahdollisimman rento) ja päätös oli oikea.
Toisen startin otin lentävänä lähtönä. Rata meni kokonaisuutena ensimmäistä vieläkin vauhdikkaammin. Mun kunto ei vain riitä kahteen rataan... Keinulla Mörköä alkoi jännittämään, ja muutaman kerran Mörkö miettikin keinulta poistumista. Kunnes sitten päättikin olla rohkea poika ja tulikin minun kannustaessa todella vauhdilla keinun. Tästä putken kautta pujotteluun - mikä sujui jälleen esimerkillisen hyvin :) Viimeisen esteen jälkeen palkkasin superherkulla.
Kokemusta kertyi Mörkölle erilaisista (pinnoite) kontakteista ja minulle onnistuneista pujotteluista. Ehdottoman hyvä harjoitus! Viikon päästä seuraava osakilpailu, pitää miettiä josko tekisi tuolloinkin samalla tapaa kuin tänään vai uskaltaisiko kokeila jotain uutta.
Pujottelulaskuri 86/104 (=82,7%).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti