Ozzyn kanssa tein yksin kertaisesti niin, että koira oli jossain päin edessäni nenä minua kohti ja kierrä-käskyllä houkuttelin Ozzyn tulemaan oikealta puolelta minun takaa kiertäen vasemmalle. Ehkä 20 toistoa, niin että avut koko ajan vähenivät ja lopulta apuna oli enää pieni käden liike. Samalla sarjalla pitää jatka vielä jonkin aikaa, koska kovin herkästi Ozzy oli tarjoamassa sivulle tuloa. Nopeita ja onnistuneita toistoja saatin tehtyä useita ja Ozzy vaikutti tyytyväiseltä.
Ozzyn ollessa pesussa, keksin Mörkön kanssa tehdä sivule tuloa. Mörköhän tekee teknisesti nätin sivulle tulon muttei vahingossakaan tarjoa liikettä palkan toivossa. Joten nyt otin naksun esiin, ja naksuttelin kymmenkunta kertaa toivotusta liikkeestä. Makupalan heitin aina sivulle, että sain Mörkön liikkeelle ja sitä myötä toiminnan tarjoaminen oli hieman nopeampaa. Kaikki toistot sujui teknisesti oikein, haluan vain nopeuttaa toimintojen tarjoamista nykyisestä paljon, joten Mörkö saa tehdä samaa sisätreeninä vielä useita kertoja. Muuten otus vaikutti itsevarmalta, uskon että tässä on työkalut sivulle tulon työstämiseen ainakin hetkeksi.
Ilta kuluukin rattoisasti Ozzya harjatessa. Onneksi pitäisi olla kohtuullinen urakka tiedossa, kun Ozzy on pysynyt hyvinkin takuttoman nyt lumen ollessa maassa.
ps. Ozzyn harjaamisen jälkeen tein vielä kummankin kanssa toiset setit aikaisempia harjoituksia. Ozzy petraa koko ajan kiertämistä, pari kertaa kokeilin sekoittaa "liki" ja "kierrä" käskyjä ihan vain tsekatakseni mikä osaamistaso on. Ei mitenkään yllättänyt ettei päästy 100% onnistumisiin, mutta suunta on oikea ja oppimisvauhti nopea. Mörkö teki naksutellen sivulle tuloja, tällä kertaa tarjosi toimintoa uudestaan jo hieman nopeammin. Kerran kävi niinkin, ettei sivulle tulo täyttänyt kriteeriä (etäisyys sivusuunnassa liikaa) ja kun hetken odotin Mörkö korjasi paikkansa oikeaksi. Mainio otus, hienoa aivojen käyttöä.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti