tiistai 8. tammikuuta 2013

Huippu vuoden avaus viikkotreeneissä

Tänään Mörkösen viikkotreeneihin oli pakattu mukaan tavanomaisten nakkien lisäksi cesaria upouusi Herra Hakkarainen -pallo, unohtamatta innostusta ja uusia treeni-ideoita. Pettymys oli siis aikamoinen kun selvisi että meillä onkin kisamainen ratatreeni joten sitä myöten ei pysty treenailemaan yksittäisiä esteitä. Rataa rakennellessa tein asennetarkastuuksen ja päätin tehdä täysillä ratatreenin, mutta palkata Mörkön reilusti puomille, pujottelulle (kahdela kaarella) ja keinulle. Hyvä päätös, sillä pystyttiin tekemään mukavaa rentoa rataa ja koettiin monta onnistumista :)

Rata suoritettiin kahteen kertaan, kummaltakin kerralta otettiin myös aika. Mörkölle tuli virheetön suoritus, joskin aikaa kerrytti ylimääräinen palkkaaminen (ja palkkaamisen ja kaarien käytön myötä tulokseksi tuli muutenkin HYL). Metallipuomi suoritettiin lähes kokonaan laukkaamalla, tällä puomilla on aiemmin ilmennyt paljon pahempaa hidastelua. Saatiin tehtyä tosi kivaa takaa leikkaus ja Mörkö irtosi tosi kaukaa (noin 10m) putkelle! Tämä on suorastaan historiallista. Pujottelu meni reippaasti ja itsevarmasti. Itse olen tyytyväinen radalla tehtyyn jaakotukseen, mikä sai taas Mörkön kääntymään tiuakasti. Ensimmäisellä kerralla keinu meni hiipien, toisella kertaa suoritus oli lähellä täydellisyyttä. Kummallakin meistä oli hauskaa.

Väliin nautittiin treenikaverin luokkanoususta itsetehdyn kääretortun ja kahvin parissa. Koska treeniaikaa oli vielä jäljellä, niin tein muutaman vauhdikkaan puomin. Seuraavaksi muutama pujottelu, kummallakin puolella yksi kaari varmuuden vuoksi, kaaret noin 15cm etäisyydellä pujottelusta. Palkkana cesaria heti pujottelun päässä:


  • 1. toisto ohjaaja oikealla noin 1-2m Mörkön takana, Mörkö pujottli oikein ja mallikkaasti
  • 2. toisto ohjaaja vasemmalla noin 1-2m Mörkön takana, Mörkö pujottli oikein ja mallikkaasti
  • 3. toisto ohjaaja oikealla noin Mörkön tasolla, hyvää ja täsmällistä pujottelua
  • 4. toisto ohjaaja vasemmalla noin Mörkön tasolle, äärimmäisen hieno, motivoitunut ja vauhdikas pujottelu!
Lopuksi 20 minuutin loppukävely Mörkön ja Plussan kanssa, koirat pitivät hauskaa ja rallattelivat keskenään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti