Mörkö pääsi HSKPn Toko1 ryhmään, tokoilua siis tiedossa kuuden viikon ajan. Pienoisena negatiivisuutena on se, että treenit ovat samana päivänä agilityn viikkotreenien kanssa. Positiivisena asiana on taas se, etteivät koulutukset mene päällekkäin ja että koulutuspaikat ovat lähellä toisiaan. Silti olin hieman epäileväinen miten Mörkön keskittymiskyky kestää kahta koulutusta yhden illan aikana... miten väärässä olinkaan :)
Mörkö oli tokossa turhankin korkealla vireellä, ihan selvästi odotti agilityn alkamista. Hyvin Mörkö malttoi kuitenkin keskittyä sitä pyytäessä. Toko1 on ihan alkeisryhmä, ja aluksi hieman jännitin myös muiden koirakoiden tasoa. Selvisi, että Mörkö on ainoa aikuinen ja sopi tasoltaan hyvin pentujen joukkoon.
Päivän teemana oli kontakti, sivulletulo, liikkeestä seisominen ja luoksepäästävyys. Kontaktia Mörkö pitääkin hyvin, sen kanssa en uskonutkaan olevan ongelmaa. Sivulletulossa vaikeinta on oman kriteerin pitäminen tiukkana ja vaatii itseltäni tarkkuutta että palkkaan ainoastaan oikeasta paikasta. Mörkökin hiffasin viimein että sivulletulemalla saa aktivoitua namiautomaatin ja tarjosikin sivulletuloa kohtuullisen aktiivisesti. Liikkeestä seisomista treenailtiin ensin peruuttamalla ja siitä pysäyttämällä koira makupla kädessä. Palkkaus taaksepäin. Samaa niin että koira käveli sivulla ja siitä pysäytys makupala kädessä. Ei varmastikaan auennut idea Mörkölle vielä, ja itsekin pitää hieman asiaa vielä funtsia... Lopuksi kaksi luoksepäästävyyttä, jotka kummatkin meni mallikkaasti. Mainio Mörkö :)
Treenipaikan vaihto ja agilityn viikkotreeneihin. Vuorossa oli ratatreenit, radalle oli mukavasti saatu serpentiiniä, putkeen lähtetyksiä, puomi, pujottelu, keinu ja pussi. Pyysin apuohjaajaa palkkaamaan puomille ja keinulle. Mörkö lähti omaan suoritukseen niin vauhdikkaasti, että ohjaaja jäi hämmentyneenä kauas taakse... uusinta yrityksellä ohjaajakin pysyi mukana joskin arastelin kauemapan ohjaamista hieman. Vauhtia siis riitti ja puomikin meni laukalla ja nätillä juoksukontaktilla. Renkaalle Mörkö meni tosi vinossa ja luulinkin sen jo tulevan välistä ennen kuin viime hetkellä Mörkö korjasi suuntaansa. Pujotteluun oli vaikea sisäänmenokulma, yksi yritys meni pieleen mutta muutoin pujottelu onnistui pariin kertaan erinomaisesti (lopussa kaksi kaarta 30cm päässä). Keinu toistettiin pariinkin kertaan, joka kerta suoritukset paranai. Pussi osoittautui hankalaksi, noin joka toinen toisto päätyi kieltoon.
Treenattavaksi jatkossa siis kontaktit, pujottelu ja pussi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti