Kun treenaaminen kannattaa :) Oppivatkin, pirulaiset!
Töiden jälkeen tein pitkän lenkin, minkä luulin jo saavan Mörköltä mehut pois. Muutaman tunnin akkujen latauksen jälkeen tyyppi oli kuitenkin niin aktiivinen, että päätin hyödyntää sitä tokoiluun. Jälleen sivulletuloa niin että naks + nakki kuppiin. Heti ensimmäinen sivulletulo oli super! Parinkymmenen toiston aikana täydellisiä suorituksia tulikin jo viisi tai kuusi. Koko ajan siis enemmän kriteerini täyttäviä kuin vasten hypittyjä suorituksia - hieno homma.
Koska en viitsinyt liikaa jauhaa sivulletuloa, niin tauon jälkeen päätin vahvistaa maahan menoa. Tämän kanssa kun on ollut viime treeneissä ongelmia. Tein maahan menoa niin että itse peruutin Mörkön ollessa edessäni (hyvin meni) sekä niin että Mörkö käveli sivullani (sujui vieläkin paremmin). Kun vähän muistutteli, niin Mörkökin alkoi tippumaan maahan kuin kivi. Toki vahvistamista tarvitaan vielä.
Miten yllättävää että treenaaminen kannattaa ;)
Ozzy katseli kateellisena portin takaa, joten pitihän Oskarinkin kanssa hieman touhuamaan. Häiriön alla reilun kahden oman mitan peruuttaminen minusta pois päin niin että alusta muuttui matosta parketiksi. Ozzy peruutteli vauhdilla ja olisi mielellään jatkanut treenailuja. Tätä ei kuitenkaan tapahtunut, koska Ozzy on pesun jäljiltä märkä ja harjausurakka odottaa aloittajaansa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti