Tänään oli vuorossa ensi viikonlopun "viimeistelyt". Olin suunnitellut haluavani palkata Mörkön puomilla, keinulla ja kepeillä niin että joku muu vie Mörkön tietämättä palkan valmiiksi. Meille oli suunniteltu varsin mukava rata, missä tämä tavoite sujui erinomaisesti. Keinulle oli helppo palkata ja rata olisi muutenkin loppunut pujotteluun. Puomia ei radalla ollut, mutta sitä otin taas itsenäisenä esteenä.
Päivän teema oli siis omalla kohdallani yllätyspalkkaus, kouluttajan kannalta taas putken näkymättömän pään etsiminen. Radalle oli tuon lisäksi saatu erinomaisia ohjauksia, muun muassa pakkovalssi sekä ennakoiva valssi minkä kohdalla tosin totesin jaakotus-sylkkärin olevan itselleni helpompi. Keinu suoritettiin vauhdikkaasti ja pujottelu meni sujuvasti minun ollessa vasemmalla puolella.
Radalla sai painaa lujaa ja jostain syystä Mörkö oli löytänyt tänään vielä yhden vaihteen lisää, joten nopeutta riitti. Tuon kun saisi kisoiohinkin... Tiedä sitten miksi tänään Mörkö oli niin vauhdikas, johtuiko viileämmästä säästä vai onko koiralla yksinkertaisesti parempi kunto.
Puomin ensimmäinen toisto oli hieman vaisu, Mörkö katseli enemmänkin rataa suorittavaa koiraa kuin puomia mutta puomille meni kun päästin irti. Ylösmeno laukalla ja loput reippaalla ravilla. Yllätys oli suuri kun puomin lopussa odottikin palkka. Seuraava toisto olikin sitten jo aivan eri maata, Mörkö laski raville vasta laskevalla osalla. Väliin käytiin tekemässä oma ratatreeni ja sitten vielä yksi oikein mallikelpoinen puomi. (Yhteensä 14 toistoa).
Aivan lopuksi kävin tekemässä pussin vielä kahteen kertaan, kun sitä ei ole tullut otettua aikoihin. Olisi tylsää ottaa kieltovirhe vain sen takia ettei muista harjoitella kaikkia esteitä. Hyvin meni ja tavoistaan poiketen Mörkö ei edes ravistellut jokaisen pussista ulostulon jälkeen.
Pujottelulaskuri on tämän päivän jälkeen 149/178 (=83,7%).
Huh, tulevat kisat jännittävät. Nähtäväksi jää käynkö enää tekemässä mitään agilityyn liittyvää ennen kisoja, vai mennäänkö tämän päivän hyvillä fiiliksillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti