Näitäkin tarvitaan - hyviä, huonoja treenejä. Jotta tietää mitä harjoitella ja mihin panostaa. Treenien teemana oli putki - puomi erottelu sekä poispäin kääntö. Ohjauskuviona poispäin kääntö toimi hyvin, myös leijeröitynä. Enpä ollut ikinä edes hoksannut ajatella että noinkin voisi koiraa ohjata :)
Alkuun tehtiin puomia, mitä tein niin että lopussa oli palkka. Ja Mörköhän laukkasi puomia eikä edes huomannut putken alta menevää putkea. Hienoa, aikaisemmin kun Mörkö on jäänyt tuijottelemaan putkia. Tietysti tästä syystä osasinkin odottaa hankaluuksia itse putken kanssa - sitä kun saa mitä palkkaa. Vaikka miten otin Mörköä haltuun ja vekkasin ja vein nenästä putkeen, niin siitä huolimatta Mörkö teki vaikka 90 asteen käännöksiä että pääsi puomille. Hieman harmitti, kun ei noista puomille karkaamisista oikein voinut palkita. Hienoja suorituksia kun muuten olivat.
Niinpä hyvän mielen vuoksi tehtiin loppuun pari pelkkää puomia. Nämä onnistuivat jälleen hyvin, viimeisellä toistolla Mörkö laukkasi jopa alasmenon puoleen väliin. Vähänkö olisi hienoa jos Mörkön saisi laukkaamaan koko puomin! Hitaasti hyvää tulee, ja toistoja toistoja :) Hienoja puomien toistoja on nyt 20.
Alussa tehtiin myös kaksi pujottelua vasemmalta puolelta ohjattuna, namikuppi pujottelun päässä odottamassa. Jälkimmäisellä kerralla juoksin tietoisesti hieman Mörkön ohitse pujottelun loppupäässä, hyvin Mörkö kuitenkin sieti tämän ja meni hienosti pujottelun loppuun saakka. Näitä pitää alkaa ottamaan satunnaisesti mukaan kuvioihin, tavoitteena olis se että voisin vaihtaa puolta valssilla tai persjätöllä pujottelun jälkeen. Sitten joskus. Samoin pitäisi alkaa ottamaan hankalampia lähetyskulmiakin taas mukaan, varsinkin 90 astetta oikealta on sellainen mitä hieman itse jännitän jos/kun tarttee mennä "ottamaan koiraa nenästä kiinni" ekasta välistä. Malttia, malttia niin että pujotteluprosentti pysyy hyvänä. Tällä hetkellä tilasto näyttää 153/182 (=84,1%)
Treenien lopussa nautiskeltiin porukalla tekemääni vadelmapiirakkaa Mörkön luokkanousun kunniaksi :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti