Reilun viikon treenitauko takana ja koska Mörkö on ollut jo tiistaista saakka normaali niin tänään päätin käydä näyttämässä pujottelua Mörkölle. Lämpötilaa jo aamusta 21 astetta, onneksi aurinko möllötteli hennon pilviverhon takana niin ei aivan paahtunut - kumpikaan. Täytyy pikkuhiljaa kuitenkin totuttautua lämpöön, kun lämpöä toivottavasti riittää kesälläkin.
Kisoissa ongelmia tuotti suora lähetyminen pujotteluun, joten hyppy kohtisuoraan pujotteluun nähden ja apuohjaaja toiseen päähän. Päätin myös treenata ulkona, koska seuraavat kisat ovat ulkona ja ollaan tähän mennessä treenailtu vain sisällä. Ensin kumminkin puolin palauttelevat toistot, apuohjaaja suoritti palkkauksen. Onnistuivat hyvin, vaikka pujottelu oli ilmeisesti keppiväliltään hieman lyhyempi kuin mihin ollaan aikaisemmin totuttu. Ainakin vaikutti että Mörkölle tuli hieman "kiire" pujotellessa. Kaikista uusista elementeistä huolimatta (ulkona, pujottelussa joka toinen keppi eri värinen, keppien lyhyempi väli) Mörkö pujotteli pienen leijonan raivolla :) Kolmas toisto niin että menin vasemmalta puolelta ja suoritin palkkauksen. Neljäs toisto taas apuohjaajan palkkaamana, lähetin vasemmalta pujotteluun ja tein takaaleikkauksen. Kaikki toistot onnistuneita ja hallittuja :) Hyvä me!
Pujottelulaskuri näyttää 127/153 (=83%). Nyt on ollut positiivinen trendi useamman kerran ajan. Tästä täytyy pitää jatkossakin kiinni :)
Seuraavaksi tehtiin vielä kolme toistoa puomilla, alastulossa palkka ja apuohjaaja toisella palkalla. Kaikki toistot samanlaisia, laukalla nouseva osuus ja loppu ravilla. Kontaktit hyvin. Ensimmäisellä toistolla Mörkö katseli puomin alla olevaa putkea ja pussia, seuraavilla toistoilla ei enää kiinnittänyt niihin huomiota. Kun pujottelu vaikuttaa olevan pikkuhiljaa voiton puolella, niin pitää ottaa puomi seuraavaksi työn alle.
Ozzykin pääsi esteille. Tein rally-tokoliikkeitä ja esteitä vuorotellen. Motivaatio oli ainakin kohdillaan, niin nättejä ja nopeita istumisia en olekaan pitkään aikaan Ozzylta nähnyt :) Esteinä tehtiin putkea, pujottelua ja puomia. Täytyy hieman Ozzynkin kanssa muistella mitä rallailu on, ja katsoa menemmekö viikon päästä kisoihin vai jäädäänkö kotio.
Loppuverryttelynä käveltiin 45 minuuttia kotio. Nyt on rentoja kavereita märillä pyyhkeillä viilentelemässä :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti