keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Hifistelyä ja fiilistelyä

En tänään uskaltanut lähteä eilisen "oppitunnin" jälkeen ohjattuihin tokon viikkotreeneihin. Tarkoituksena oli oikeastaan pitää treenaamisesta vapaapäivä. Mutta ilmeisesti omat antibiootit ovat purreet ja oloni on Mörkön mittareilla kohonnut tarpeeksi sillä tänään Mörkö on ollut oma villi itsensä :) Eilenhän Mörkö oli koko päivän normaalia rauhallisempi ja ehkä jopa hieman syrjäänvetäytyneempikin. Energiaa tuntui riittävän (kummallakin), joten olihan tuo hyödynnettävä.

Ulkona otin ensin perusasentoa ja sivulletuloa. Aluksi askelsiirtymiä eteen, vasemmalle ja oikealle sekä käännöksiä vasempaan ja oikeaan makupalalla ohjaamalla. Meni ihan ok. Jotenkin vain tuntui ettei homma näin kuitenkaan etene. Joten päätin rohkeasti kokeilla samaa ilman käsiapua ja VAU mitä sivulletuloja Mörkö tekikään!

Tässä kohtaan saatiin naapurin koirasta erinomaista häiriötreeniä. Mörkö sattui olemaan juurikin perusasennossa kun naapuri koiransa kanssa palasi iltalenkiltään kotio. Koirakko kulki muutaman metrin päästä ja koira koitti kovasti päästä leikkimään. Mörkö istua tapitti peruasennossa, mistä palkkaisin ahkeraan.... melkein loppuun saakka. Ihan viime senteillä Mörkö päätti vastata toisen koiran leikkiinkutsuun, mutta palasi käskystä heti takaisin sivulle.

Tämän jälkeen päätin tehdä liikkeestä seisomista, samalla hyvällä havaitulla kaavalla kuin aikaisemminkin. Sen sijaan että peruutin, käskytin ja palkkasin taakse käveltiinkin Mörkön kanssa samaan suuntaan ja siitä seis. Palkkasin sekä taakse, että suoraan Mörköä paikalla pysymisestä. Pysäytyksiä tein molemmin puolin, Mörkö siis kulki sekä oikealla että vasemmalla. Kerran tein pysäytyksen juoksusta, onnistui!

En halunnut enempää hinkata teknisiä asioita, joten päätin ottaa loppuun tolpan kiertoa. Muutama toisto reilun metrin päästä lähetettynä. Näitä kumpankiin suuntiin. Tässä kohtaa saatiin taas häiriötä toisen naapurin toimesta, sillä hän oli perheineen lähdössä autolla parikkipaikalta. Tässä kohtaa katsoin parhaimmaksi siirityä reilusti syrjään ja pyysin Mörkön sivulle. Jostain sain ajatuksen paikallaolosta, joten auton vielä ollessa parkkipaikalla käskytin Mörkön maahan ja kun auto oli poistunut parkkipaikalta kävelin kisamatkan päähän koirasta. Laskin hitaasti kymmeneen ja menin palkkaamaan Mörkön onnistuneesta paikallaolosta pisimmällä matkalla ikinä :)

Vielä pari kertaa tolpan kiertoa reilun metrin päästä ja sen jälkeen kunnon hetsaus ja lähetys noin viidestä metristä - Mörkö kiersi tolpan vauhdilla. Tästä suuri palkkaus ja sama uudestaan, jälleen onnistuneesti. Toistoja lisää vaan, niin saa matkaan lisää pituutta.

Loppujen lopuksi oikein onnistuneet 10min treenit :) Monessa asiassa Mörkö on selvästi mennyt eteen päin, hyvä pikku-ukko!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti