- Sivulle tulossa keskityin oikeaan paikkaan. Mörkö osaa nykyään mallata itsensä suoraan rintamasuuntani mukaan, mutta valitettavasti olen ollut lepsu paikan suhteen. Tai en ole itse tajunnut että Mörkö on liian edessä. Nyt kun asiasta sanottiin, niin osaan olla tarkkana tämän kriteerinkin kanssa. Useita toistoja, joista viimeisimmät oli järjestään hyviä.
- Seuraamisia tein askelsiirtymin. Yhden askeleen siirtymiä perusasennosta perusasentoon eteen, oikealle ja vasemmalle. Eteen ja askel oikea ovat erinomaisest, askel vasempaan vaatii vielä harjoitusta. Kokeilin myös kahden askeleen siirtymiä, mutta tämä oli liian vaikeaa nykytaidoilla.
- Kääntymisä paikoillaan. Eli perusasennosta perusasentoon, niin että käännyn paikallani 90 astetta vasempaan tai oikeaan. Täyskäännös pääsi jostain syystä unohtumaan tämän päivän sessiosta, täytyy muistaa tehdä noitakin jatkossa. Käännöksissä vasemmalle kääntyminen on parempi kuin oikealle kääntyminen.
Tässä vaiheessa sade olikin lakannut, eikä sadetutka luvannut uusia sateita vaikka taivas olikin täysin pilvessä. Joten ei muuta kuin koirat mukaan, ja reippaalle kuuden kilometrin lenkille :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti