10 vuotta Mörköä!

Juhlimme tänään pienimuotoisesti Mörkön synttäreitä, koska koira voi elämänsä aikana täyttää pyöreitä vain kerran. Mörkön synttäribileet huipentuivat kunnon lenkkiin ja metsässä juoksemiseen, sekä kotona pienen luun kaluamiseen.

Mörkö on monella tapaa ristiriitainen koira. Sen kanssa on maailman helpointa, koska se on koko ajan muutaman metrin päässä valitsemistaan jaloista. Tämä on elämää helpottava juttu kun Mörköä voi pitää vapaana melkeinpä missä vaan, mutta koira on myös koko ajan jaloissa. Pienen asunnon rajoitteet tekevät vielä sen, että koska koira on koko ajan jaloissa se stressaantuu kun joutuu väistelemään ettei tule päälle kävellyksi.

Mörkö on hyvä ja motivoitunut oppija, kunhan ei joudu liian epämukavuusalueelle. Mörkön kanssa olen joutunut itse opettelemaan tarjoamisen kautta opettamista ja sitä että edetään tosi pienen stepein eteen päin. Vuosien ja kokemuksen myötä Mörkö on kyllä oppinut myös epäonnistumaan, se ei mene enää täysin lukkoon jos koira sattuukin huomaamaan ettei tehnyt asiaa riittävän täydellisesti. Tämä on helpottanut hirmuisesti varsinkin kisaamista tokossa ja rally-tokossa, kun minun vääränlainen hengittäminen tai käden heilautus ei ole enää maailman loppu, puhumatta mitään minun jännittämisestä ja siitä johtuvista hormonaalisista muutoksista joihin en pysty itse edes vaikuttamaan. Minun raskausajat ovat olleet Mörkölle aikamoisia koetinkiviä ja stressin määrä on välistä ollut suurikin. Kuitenkin ehdoton vahvuus koirassa on se, että kun se jonkun asian osaa niin voin luottaa aina että koira suorittaa osuutensa kuten pitääkin.

Mörkö on Tikrua nopeampi kun koirat juoksevat keskenään, mutta tätä nopeutta en ole ikinä saanut siirrettyä agilityradalle. Hurjasti olemme kyllä edistyneet ja pari viime vuotta suoritusajat ovat riittäneet kohtuu hyvin nolliin. Toisaalta kun pehmeys estää Mörköä ottamasta muutamaa metriä enempää etäisyyttä, niin tämä tuo myös varmuutta ettei Mörkö valitse esteitä oman mielen mukaan suoritettavaksi ja koira pystyy tekemään tiukkoja käännöksiä. Mörkö on ketterä koira, jolla on kohtuullinen kehonhallinta. Rakenteestaan johtuen (lähes neliö) koiran laukka on enemmän ylöspäin suuntautuvaa pompottelua kuin eteen päin suuntautuvaa vauhdikasta laukkaa. Tämä on taas tuonut haasteita selän lihasjumeina. Vuosien aikana olen onneksi löytänyt muutamatkin pätevät sormet ja Mörkö pysyy pääsääntöisesti hyvässä kuosissa kunhan käy säännöllisesti hoidettavana.

Samaan aikaan kun Mörkö on maailman luotettavin se on myös epäluotettavin. En usko että Mörkö ikinä purisi toista koiraa, enkä usko että koira koskaan kohdistaisi aggressiivisuutta mitään elävää kohtaan. Samalla koen että Mörkö on meidän koirista se epäluotettavin lasten kanssa. En ikinä jätä Mörköä lasten kanssa samaan tilaan, enkä nykyään halua vieraiden lasten edes silittävän koiraa. Mörkön hermorakenne ei ole ihan huippua, ja kun se ahdistuu tai paineistuu tarpeeksi koira saattaa varoitukseksi naksutella hampaitaan. En ole nähnyt tätä käytöstä Mörköltä kuin pari kertaa, mutta se on riittävästi että mieluummin varmistan kuin kadun ettei lasten kanssa tapahdu mitään sopimatonta.

Mörkö jaksaa tehdä pitkiä lenkkejä ja on säänkestävä. Iän myötä olen huomannut että Mörköstä on tullut kylmän arempi, mutta ei se edelleenkään tavallisilla lenkeillä takkia kaipaa. Treeneissä ja autossa olen käyttänyt takkia jo vuosia muutenkin. Eniten lämmönkaipuu näkyy siinä että nykyisin Mörkö nukkuu ennemmin peiton alla kuin peiton päällä.

Mörkö tulee hyvin toimeen kaikkien koirien kanssa. Eniten kitkaa on aiheuttanut Tikru, ja sekin Tikrun toimesta. Mörkö olisi läjäkoira, eli tykkäisi nukkua toisen koiran kyljessä mutta tämähän ei Tikrulle sovi. Mörkö ei vedä hihnassa, osaa matkustaa siististi autossa, on sisäsiisti eikä hauku sisätiloissa. Kaikin puolin helppo ja kiva koira perusarjessa siis.

Olen saanut elää nyt 10 vuotta Mörkön kanssa. Olemme yhdessä saavuttaneet harrastusrintamalla enemmän kuin ikinä uskalsin unelmoida. Olemme tehneet upeita lenkkejä lähikulmilla, Nuuksiossa ja Rukalla. Toivon todella, että vastaavia vuosia on edessä vielä useita!

Sellainen vuoden lopetus

Lauantaina oli kauan odotetut kisat. Olin jo raskausaikana katsonut että näihin kisoihin minun pitäisi oikeasti olla jo palautuneempi jotta oikeasti voisi odottaa tulostakin. Niinpä olen syksyn mittaan kuntouttanut itseäni, kohottanut koirien kuntoa, tehnyt tasapainojumppaa ja lajitreeniä sekä itsenäisesti että kouluttajan kanssa. Kaikki piti olla hyvin. Tuomarin suhteen kävi tuuri kun kahdesta ilmoitetusta se meille mieluisampi tuomaroikin koko kisan.

Kisa-aamuna koko sirkus lähti reissuun, poikkeuksellisesti mies ja molemmat lapset olivat mukana. Vauva nukkui sopivasti kun lähdin tekemään lämmittelyä. Hiukan ihmettelin Mörkön käytöstä, mutta en sen enempää antanut asialle painoarvoa. Joskus Mörkö on hieman "rantanplan" ja kisafiiliksessä jää vaan seuraamaan minua.

Startti tuli ja kutsuin koiraa. Näin heti että homma ei toimi. Mörkö ei ottanut yhtään laukka-askelta ja pudotti toisen riman. Mörkö ei ikinä pudota rimoja, ja nyt rimat olivat melkein maahan kaivetut eli 20cm. Nappasin Mörkön syliin ja mielessäni itkien totesin ettei tänään ole meidän päivä. Peruin päivän loput startit ja lähdettiin kotiin.

Nyt onkin sitten keskustelun paikka itseni kanssa. Mörkö täyttää jouluna 10v ja olen pitänyt sitä aikarajana jolloin agility loppuu. Toisaalta, ei koiran kudokset heti 10v vanhana tiedä olevansa 10v ja ala hajoamaan käsiin. Mörköllä on aika maltillisesti agilitykilometrejä takana, kun sillä on ollut neljä pidempää useamman kuukauden kestävää taukoa agilityssä. Toisaalta taas kisoja on talvikautena vähemmän ja en missään nimessä aio kisata enää kesällä. Nähdäkö edelleen ylläpidon vaiva ja kisata muutama startti koska se on Mökrön kanssa kivaa, vai hoitaako koira nyt kuntoon ja jäädään nauttimaan eläkepäiväistä? Tätä nyt muutaman päivän pohdittuani olen päättänyt jatkaa vielä muutaman kuukauden. Mörkö ansaitsee paremman uran lopetuksen kuin mitä nyt olisi ollut. Se että voidaan tehdä yhdessä rataa, nautttia tekemisestämme ja iloita - sen haluan sinetöivän Mörkön agilityuran.

Muutama startti

Lauantai meni kisatessa. Olin luvannut juosta kaverini koiran kanssa kaksi ykkösen kisaa. Näistä jäi enemmän legendaa kuin tulosta, mutta silti olen niin vakuuttunut koiran ja minun yhteistyöstä että se saanee vielä jatkoa. Oli kuitenkin jo saavutus saada yliaikanolla, kun koiran kanssa on treenattu yhdessä vähemmän kuin yhdessä kädessä on sormia ja silloinkin pisin pätkä on koostunut noin kuudesta esteestä. Oli kiva myös huomata että ykkösen radat on ihan tehtävissä Tikrun kanssa, joten nyt vain puomia kisakuntoon niin...

Mörkön kanssa juoksin kaksi Jouni Kauton tuomaroimaa agilityrataa. Tuomarina uusi tuttavuus, ja agilityradat olivat oikein mukavia. Mörkö sai ensimmäiseltä radalta 5 (etenemä 3,77) kun se jotenkin kompasteli puomin nousevalla osuudella niin ei laukka vain osunut yrityksestä huolimatta kontaktille. Toiselta radalta nolla (etenmä 3,73). Tosi hyvä huomata että muutaman ohjatun treenin jälkeen tekeminen tuntuu jälleen hyvältä ja olemme palaamassa omalle tasollemme. Harmi että tämän "oppitunnin" hintana oli sertimahdollisuuden menettäminen omaan sössimiseen kuukauisi sitten. Tuo kisa opetti nöyryyttä ja nyt vaan koitan tehdä järkeviä asioita jotta saadaan maksimoitua meidän tekeminen näinä viimeisinä kuukausina kun Mörkö agilityssä vielä kilpailee.

Agilitya aamulla, agilityä illalla

Tänään on ollut minun pieni hemmottelu päivä <3 En sellaista alunperin suunnitellut, ja hiukan huolissani ostin irtovuoron aamun Niinun koulutukseen tietäen että vielä illalla on oman seuran koulutus Tikrulle. Normisti tässä ei olisi mitään ongelmaa, mutta pieni työnantajani suhtautuu minun menoihin välillä mielensä pahoittaen. Aina ei jaksa, eikä aina pienen tarvitsekaan jaksaa. Niinpä lunastin vuoron tietäen että illan treenit ovat todennäköisesti jäämässä väliin.

Mutta kuinkas sitten kävikään?

Vauva nukkui pitkälle aamuun ja mies lopulta sanoi tuhisevaa nyyttiä katsoen että annetaan nukkua. Hän hoitaa kyllä. Olin sopinut alustavasti toisen henkilön katsomaan oman vuoroni ajan vauvaa, mutta onhan se nyt kaikin puolin mukavampaa ja ennen kaikkea rentouttavampaa olla itsekseen liikenteessä alkulämmittelyn helppoudesta puhumattakaan. Laatuaikaa itseni kanssa, mukavan harrastuksen ja kivojen ihmisten parissa - parhautta! Treenit Mörkön olivat mainiot, ja tekeminen alkaa taas näyttämään ja ennen kaikkea tuntumaan agilityltä. Kaksi viikkoa sitten kävin myös Niinulla Mörkön kanssa, ja kyllähän sitä aika kuutamolla ja ruosteessa olinkin! Ei sillä tekemisellä voi kyllä odottaa mitään kisoista, mutta nyt kun on ollut pari ohjattua ratatreeniä niin odotan innolla miten se näkyy viikonlopun kisasuorituksissa!

Illalla ennen treeneihin lähtöä vauva nukahti! Joten lennosta suunnitelman muutos ja taas sain olla vapain käsin treeneissä! Alkuun tein Tikrun kanssa pari juoksupuomia (toimii!) ja seuraavaksi radan alusta seitsemän esteen verran pujotteluun saakka. Mukana oli myös rengas, ja voi että kun olen iloinen kun rengas radalla on alkanut toimimaan. Pujottelukin onnistui joka kerta täydellisesti, ja erityisen iloinen olen siitä ettei Tikru edes tuntunut kaipaavan etupalkkaa vaan lukittautui seuraavaan esteeseen. Lopuksi vielä seitsemän esteen hyppy-putki rallattelu, hyvin irtoaa ja reippaasti etenee. Olen erityisen tyytyväinen Tikrun tavasta edetä. Pitkää, matalaa laukkaa, estevetoisesti mutta kuitenkin kuunnellen. Toki meillä on treenilista loputon ja monet ohjauksista ovat vielä täysin raakileita, mutta tässä voisi lähi kuukausina alkaa katselemaan sopivia kisoja.

Kyllä jaksoi taas illan kotihommissa, vaikka nukutus venyikin melkein puoleen yöhön. Täydellinen akkujen lataus, ja taas jaksaa!

Sekoilemassa tuplahyllyn verran

Eilen oli jännä päivä, kun olin lähdössä ihan yksin vauvan kanssa kisamatkalle Kirkkonummelle. Vauva teki onneksi päivästä helpon nukkumalla oikeastaan koko reissun ajan. Sää ei ollut ihan niin helppo kun taivaalta tuli vettä, räntää ja lunta. Oli haasteellista pitää itsensä ja koira kuivana ja lämpimänä.

Kari Jalonen oli suunnitellut kaksi jouhevaa rataa. Ensimmäisessä oli muutama inhottava takaakierto, toisessa oli suorastaan loistavat linjat. Mutta eipä se auta että radat on mukavat jos perusteissa kompastuu. Kisojen jälkeen muistelin ettei Mörkö ole tainnut olla kunnon treeneissä tänä vuonna laisinkaan ja se kyllä näkyi ja pahasti. Ollaan toki käyty tekemässä puomi, keinua ja puomia sekä satunnaisesti tehty jotain muuta pientä. Mutta sellainen kunnon ratatreeni on ollut kuukausia tauolla.

Molemmilla radoilla itse ohjasin lepsusti ja liikuin huonosti. Molemmilla radoilla Mörkö sai omia oivalluksia. Näiden yhteistuloksena molemmilta radoilta hylky. Sivuhuomiona ainoat tuplahyllyt ovat tulleet nimenomaan Jalosen radoilta.

Tuuri olisi ollut puolellamme jos vain olisimme hoitaneet Mörkön kanssa tonttimme eli tehneet puhtaan radan. Ihanneaikaan oltaisiin päästy jälkimmäisellä radalla. Tältä radalta ei tullut kuin yksi nolla ja sekin -0,5 tuloksella joten JOS.... Myönnän, on ihan pikkaisen ottanut päähän kun ei näitä mahdollisuuksia saada viimeinen serti joka kisoissa missään tapauksessa ole. Sitten kun on niin itse sössitään. Pistää nöyräksi ja miettimään olennaista ja pohtimaan miten sinne päästään.

Ensimmäinen korjausliike on Niinun treenit ensi viikolla. Toinen korjausliike on minun spurtit sopivissa väleissä. Tässä on isona apuna potkupyörällä välillä liiankin nopeasti liikkuva esikoinen - pitää vauhtia sopivan epätasaisena niin tulee suunnittelematta intervallityyppinen juoksuharjoitus ;)

Mörkön kanssa Lohjalla

Jes, kauan odotettu päivä kun kisasimme Mörkön kanssa puolen vuoden tauon jälkeen tosissaan. Toki kuukausi sitten kävimme SMissä, mutta noissa kisoissa ei oikeasti voinut tehdä tulosta "tosissaan". Minulla palautuminen täysin kesken ja molemmat puolikuntoisia. Kuukauden aikana olen itse koittanut löytää keskivartalon hallintaa pilateksessa, Mörkö on tehnyt jumppaa säännöllisesti ja olemme lenkkeilleet kohtuullisen hyvin. Uskalsin siis ilmoittautua kisaan.

Tuomarina Reeta Pirttikoski ja hän olikin suunnitellut varsin soljuvan hyppyradan. Onneksi en tiennyt etenemää ennen meidän suoritusta, koska olisin vain lannistunut turhaan. Kovaa sain juosta ja viimeiset kymmenet metrin tuntui jalat pettävän alta, mutta tultiin nollalla maaliin 4,07m/s etenemällä! Tekeminen tuntui muuten hyvältä, mutta oma kroppa on kyllä edelleen aika spagettia. Viisaammat kyllä sanovat että palautumiseen menee ennemmin kuukausia kuin viikkoja, joten ihan alkumatkallahan tässä vielä ollaan. Mörkö eteni hyvin, luki ohjauksia tosi kivasti ja hoiti oman tonttinsa muutenkin mallikelpoisesti.

Agilityradalla heti alussa oli haasteellinen putki puomin keskikohdan kohdalla ja sen jälkeen pujottelu. Tiesin kyllä että jos Mörkö ei irtoa putkeen niin pujottelun kanssa tulee ongelmia... ja niinhän siinä kävi. Jostain syystä ihan muutama sentti ennen putkea Mörkö päättikin kääntyä takaisin ja sitä putken suuta etsiessä kerkesi hyllyttää laittamalla etutassut puomin viistolle osalle. Muutoin hyvää etenemistä ja sujuvaa tekemistä. Pääsin myös haastamaan itseäni takaakierto-persjättö yhdistelmillä valitessani lennosta kolmeen kohtaa tämän ohjauksen alkuperäisin takaakierto-valssi ohjauksen sijaan. Puomilta olisi tullut vitonen, mutta keinu oli tosi hieno. Tietääpähän taas muistutella puomin suoritusta, mutta näin se taitaa ollakin että puomi ja keinu ovat niitä mitä pitää Mörkön kanssa ylläpitää ihan koko ajan.

Oli kyllä kivaa kisata pitkästä aikaa. Harmi ettei saatu suorituksia videoitua kun kaverin kädet olivat täynnä juuri rataan tutustumiseen herännyttä vauvaa. Harmi myös ettei lokakuussa ole kuin yksittäinen kisa mihin pääsen, mutta kisataan edes se yksi kisa.

Perusteita, perusteita

Nyt on kolmisen viikkoa tehty juoksareiden perusteita tasamaaalla mattotargetilla. Päätin ottaa varman päälle ja varmistaa että tasaisella homma sujuu ennen kuin otetaan itse puomi mukaan kuvioihin. Moni asia on ollut hyvin koiran muistissa, joidenkin asioiden kanssa olen itse aikoinani oikonut ja jotkin asiat ovat Tirkulle selkeästi ajattelemista vaativia. Helppoa on ollut suorat liikehäiriöllä. Itse olen kokenut jotenkin tylsäksi kulmien opettamisen (nyt ja aikaisemmin) ja samasta teemasta varsinkin variaatio missä namimaatin paikka vaihtuu lähetyspaikan pysyessä samana on ollut Tikrulle ajattelemista vaativa.

Kun koira ajattelee niin vauhti hidastuu, ja varsinkin tällä viikolla turhauduin tästä koska en ollut varma onko kyseessä ajattelu ja oppiminen vai motivaation puute. Turhautumisen takana on paremminkin epävarmuus siitä, että teenkö kuitenkaan oikeita asioita ja osaanko edetä sopivasti mutten liikaa haastaen. Minun syntini kun on pysytellä mukavuusalueella ja siten ei oppimista tapahdu, kummallakaan.

Tänään siirrellessäni namimaattia paikasta toiseen käännösten alkeita treenatessani onneksi huomasin että vauhti on tullut takaisin, joten kyseessä oli oppimisen takia tapahtunut hidastuminen. Tarkoittaa siis sitä, että voisin kohta ottaa puomin lankun mukaan harjoitteluun. Tässä kohtaa testataan oman motivaation lujuutta, sillä tämä tarkoittaa että muutaman minuutin treenit parkkipaikalla siirtyvät hallille ja nopeimmillaankin koko reissuun menee puolisen tuntia. Hieman pelkään että tuo aika on poissa koirien lenkityksestä, joita on nyt ollut melko mukavasti neljä pitkää lenkkiä viikossa. Tai sitten kehittelen jonkun muun luovan ratkaisun, jää nähtäväksi. Treenikertoja pitäisi kuitenkin saada 3-4 viikottain, joten ihan pienestä ajan organisoinnista ei ole kyse tässä kohtaa elämää kun lapsetonta aikaa ei käytännössä ole kuin ihan maksimissaan tunti muutaman kerran viikossa. Sen en anna olla kuitenkaan ratkaisu ettei puomia nyt työstetä valmiiksi, niin hyvällä mallilla perusteet kuitenkin jo ovat!

Juoksukontaktien pariin, jälleen mutta viimeisen kerran

Tikrun juoksupuomi on ollut tauolla reilun puoli vuotta. Tai rehellisemmin sanottuna koko tämän vuoden. Alkuvuodesta oli liikaa pakkasta ja sitten en pystynytkään enää itse liikkumaan niin hyvin että olisi ollut mielekästä treenata juoksupuomia. Kauniina ajatuksena oli saada juoksupuomi keväällä kuntoon, mutta kuinkas sitten kävikään... no ei tullut valmista.

Joten nyt syyskuun alussa on tehty suunnitelmat loppuvuoden osalta. Tämä on nyt neljäs tai viides kerta kun aloittelen projektia, mutta tällä kertaa vien sen loppuun. Motivaattorina on se, että jos ei ala tulemaan valmista niin Tikrun agility on sitten siinä. Ei mitään mieltä lykätä kisaamisen aloittamista enää kovinkaan pitkää aikaa, kun seuraavaksi Tikru täyttää jo viisi keväällä!

Viime viikolla ja tällä viikolla olen muistutellut targettia, sekä alkanut lisäämään liikehäiriötä pikkuhiljaa. Eilen tehtiin suoria lähestymisiä tai pienellä kulmalla olevia lähestymisiä ja näyttää varsin kivalta :) Onnistumisia 7/8 ja oikeastaan oli hyvä kun tuli loikka heti alkuun liikehäiriön kanssa niin koira sai mahdollisuuden korjata ja sai hyvän määrän onnistumisia perään.

Tikrun kanssa takaisin treenihin

Syyskausi alkaa siinä määrin uusin tuulin, ettei Mörkölle ole omaa treenivuoroa lainkaan. Koitan treenata enimmäkseen itsekseni (kun ei varsinaisesti ole kuin koiran taitojen ylläpitoa) sekä satunnaisilla koulutuksilla (jotten itse kuitenkaan jymähdä toistamaan samaa). Tikrulla onkin urakkaa edessä, sillä on tämän vuoden puolella saada viimein juoksupuomi kuntoon. Halu kisaamaan on kova, ja toivottavasti ensi vuoden puolella päästään Tikrunkin kanssa tosihommiin.

Seuran viikkotreenit pyörähtivät viime viikolla käyntiin ja ilmaannuin treeneihin muiden treenaajien iloksi vauvan kanssa. Tätä se nyt on tämän vuoden loppuun, vauva kainalossa minne ikinä menenkin. Ei se helppoa ja stressitöntä missään nimessä minulle ole, koitan tehdä vauvalle asiasta helppoa ja stressitöntä. Ja toivon huumoria ja satunnaista avustusta kanssatreenaajilta.

Viime viikolla tehtiin Tikrun kanssa ainoastaan 4 + 6 esteen pätkät. Ekassa pätkässä totesin ettei rengas edelleenkään ole Tikrun vahvuus, täytyy siis suunnitella lisää treenejä asian suhteen. Toisessa pätkässä totesin ilokseni että pujottelu taas on yksi Tikrun hyvin osaama este. Toki pujottelunkin kanssa tarvitsee vielä treenejä, jotta taitotaso saadaan kolmosissa vaaditulle tasolle.

Tämän viikon treenien teemana oli irtoaminen ja ohjaukseen tuleminen. Laskin että hyppyjä tuli kaikkinensa 16 ja putkia 11. Ihan mukavasti Tikru putkiin upposi, vaikkei se olekaan lempi este. Hyvät ja napakat treenit hyvillä lämmittelyillä ja loppuverkalla. Vauvakin nukahti vaunuihin kanssa treenaajan heilutellessa vaunuja.

Oma kunto taas oli järkytys! Ei sitä treenatessa huomannut, mutta seuraavana päivänä sen tunsi. Pohkeiden sivuille sattui, takareisiin sattui ja pakaroihin sattui. Aika tyly seuraus edellisen päivän lyhyestä treenistä.

Mörkön viimeiset SM-kisat

Niin ne kisat tuli ja meni. Jännitin omaa kuntoa, omaa palautumista synnytyksestä, Mörkön kuntoa, miten vauva hoituu mummin toimesta, saako mies kuvattua videon... kunnes lopulta vain päätin että menen nauttimaan suorituksesta, Mörkön ja minun viimeisestä SM-kisasta.

Kisa meni lopulta meidän kannalta yläkanttiin. Ei nyt niinkään tulosmielessä, vaan sen suhteen miltä tekeminen tuntui. Rataan tutustumisessa jo havaitsin että kolmannen hypyn takaakierto + valssi / persjättö on Mörkölle jostain syystä vaikea. Se on koiran tyyppivika, että tällaisessa  tilanteessa Mörkö herkästi tulee hypyn ohitse. Sinänsä jännä juttu että tämä ainoastaan jos rata menee vasemmalta oikealle, oikealta vasemmalle ei ole koskaan ollut ongelmia. Ja arvatkaa vaan onko tätä ohjauskuviota treenattu? Kyllä on, ja koska heikkous edelleen meidän tekemisessä on tässä ohjauksessa olen "luovuttanut" ja todennut että se on Mörkön tyyppivika.

Rataantutustumisessa siis havaitsin tämän ongelmakohdan. Valitsin valssin persjätön sijaan jotta ohjaus olisi pomminvarma. No ei ollut kuitenkaan, ohitsehan Mörkö sieltä tuli. Korjaukseen ja kiihdytykseen paloi karkeasti videolta arvioiden 2-3 sekuntia. Ensimmäiseen putkeen koira meni epävarmasti. Pujottelu oli Mörköltä taisteluvoitto sen liukastellessa useampaan kertaan. Loppurata menikin jo hyvässä yhteistyössä ja paremmalla itsevarmuudella. Pitkä tauko näkyi minussa, koirassa sekä meidän yhteistyössä. Itseäni mietittyi koko radan ajan miten omat nivelsiteet kestävät yllättävän rasituksen, joten en missään nimessä edes koittanut repiä täysillä.

Niinpä yllätys oli todella suuri, kun selvisi että meidän etenemä tällä tekemisellä oli noin 3,6m/s ja jossittelun kanssa noin 3.8m/s kun ottaa kieltoon mennyt aika pois. Tämähän lupaa erittäin hyvää syksylle! Jo raskaana juostessa mietin että miten on mahdollista että juoksen vatsani kanssa 3.6m/s etenemiä, kun aikaisemmin ei ole aina edes noin rivakasti tullut liikuttua. Jos me näin vaillinaisella kunnolla ja ruosteessa olevilla taidoilla suoritettiin tnyt rataa noin 3.8m/s etenemällä niin tässähän on toivoa paremmista etenemistä tulevaisuudessa! Niitä odotellessa olemme nyt lenkkeilleet enemmän (edelleen liian vähän mutta huomattavasti enemmän kuin kesällä) ja tehneet molemmat kehon jumppaa. Koira jumppaa minun ohjaamana, minä käyn äitiyspilateksessa. Jos minäkin saisin pohjat kuntoon ja selviäisin tällä kertaa ilman jäätäviä selkäkipuja.

Kisaamista kyllä odotan innolla!

Neljä SM-kisaa! Neljänä perättäisenä vuotena. Kerran kahden sijoituksen päässä finaalista. Muutoin itselle isommissa kisoissa kisaamisen opettelua. Aika hyvin koiralta, jolta en koskaan odottanut satunnaisia tuurinollia enempää kolmosista. Aika hyvin minulta, jolla meinasi usko moneen kertaan loppua mutta lopulta aina taistelin itseni ja koiran seuraavalle tasolle. Olen tyytyväinen meihin. Ei kaikkea voi mitata SM-menestyksellä, me olemme ehdottomasti oman itsemme voittajia :)

Blogihiljaisuuden syy... ja SM-kisoihin valmistautumista

Tuli suunnittelemattoman pitkä tauko kaikessa koirien kanssa touhuamisessa, vaikkakin nyt tauko olikin edelliskertaista melkein puolet lyhyempi! Blogihiljaisuuden takana oli perheenlisäys, mistä johtuen koiraharrastukset jäivät pitkälti tauolle. Alkuun oli tarkoitus treenata Tikrun juoksupuomia huhti-toukokuussa, mutta valitettava treeneissä sattunut lihasvamma piti Tikrun levossa aina heinäkuun loppuun saakka. Kesäkuuhun olin suunnitellut tutustumista noseworkiin, mutta käytännössä kaikki aika meni valmistella kotia toista vauvaa varten.

Elokuussa päästiin jälleen lämmittelemään harrastusrintamalla! Molemmat koirat kävivät kehonhuollossa. Tikru sai viimein terveen paperit keväisen lihasvamman suhteen ja Mörkö oli vähemmän jumissa kuin oletin. Molemmilla koirilla normaalia vähemmän lihasmassaa ja kuntoa, mutta se nyt ei ole mikään yllätys. Koiria olen kyllä lenkittänyt tunnin lenkkejä vielä heinäkuussakin, mutta eipä sellainen 3-4km/h vauhti kenenkään kuntoa kasvata... lujempaa en siinä hetkessä päässyt. Kehonhuollon jälkeen olemmekin alkaneet pikkuhiljaa lenkkeilemään tavanomaisemmin ja keskittyneet erityisesti jumppaamiseen.

Mörkö pääsi viime viikolla kevyesti kokeilemaan agilityä (viisi hyppyä, puomi ja pujottelu) ja myöhemmin viikolla ohjattuihin treeneihin. Tänään kävin vielä muistuttelemassa rengasta, pussia sekä keinua ja tehtiin pari juoksupuomia. Vähillä treeneillä mennään, mutta minkäs teet! Tältä pohjalta ei SMiin osallistuminen ole muuta kuin fiilistelyä, turha odottaa hirmuista tulostasoa kun en itse pysty liikkumaan täysillä ja ketterästi. Nämä ovat kuitenkin Mörkön viimeiset SM-kista, joten minulle on tärkeää päästä kisoihin fiilistelemään.

Meidän tie SM-kisoihin ei tällä kertaa ollut mitenkään itsestään selvä. Saimme 7/8 nollaa jo viime vuonna kasaan ja silloin ajattelin että viimeisen nollan kerkeää saada kyllä keväällä. Tällöin en tiennyt viettäväni talvesta kahta kuukautta ulkomailla enkä tiennyt tulevasta perheenlisäyksestä.. loppujen lopuksi aikaa saada viimeinen nolla jäi tosi vähän ja kuinka monta +0.02 ja vastaavaa tulosta keväällä tehtiinkään ennen kuin se himoittu nolla viimein tuli! Tämän jälkeen agility jäi tauolle maaliskuussa. En ollut myöskään mitannut Mörköä, sillä tiedän koiran olevan rajatapaus. Kuumottavaa oli, ennen kuin kokoluokaksi vahvistui mini. Jos koira olisi vaihtanut kokoluokkaa mediin meidän agilityura olisi ollut siinä. Kirsikkana kakussa jännitin vielä lopuksi että tohtiiko vauva syntyä lähempänä laskettua aikaa vai meneekö käynnistykseen. Jälkimmäisestä olisi jäänyt liian vähän aikaa palautumiseen, joskaan ei nytkään viikkoja liikaa kerennyt kertyä. Loppumetreillä tuli vielä sektion riskikin, ja tiedostin jopa "synnytyskuplassa" että sektion jälkeen en kyllä tasan osallistu SMiin... mutta onneksi sektioon ei tarvinnut turvautua. Kun meillä nyt viimein on starttinumero olemassa niin teemme parhaamme ja katsotaan mihin se riittää. Klassikko sanontana, mutta näillä eväillä ei voi tavoitella muuta kuin nautittavaa kisasuoritusta.

Metsälenkin iloja

Erään metsälenkin pari minuuttinen kuvina. Kuvastaa hyvinkin koirien eroja, ja miksi näillä kahdella on joskus vaikeaa ymmärtää (ja jaksaa toisiaan). Onneksi elo nykyään on pääosin rauhallista näiden kahden välillä, mutta niitä hetkiä on ollut ihan tarpeeksi ettei kaksi niin erilaista luonnetta meinaa mahtua samoihin tiloihin.

Tikrun leikkiinpyyntö, johon Mörkö ei lämmennyt.

Kun liike ei riitä, otetaan ääntä mukaan.

Tajusihan se tyhmempikin...

... ja hetkeksi saatiin aikaiseksi kunnon takaa-ajo.

Rinta rinnan, hyvässä hengessä.

Tikru matkustaa: Vuonomaan Ålesund

Muutama kuukausi sitten sain mainion idean lähteä käymään Tikrun kanssa Ålesundissa, Norjassa. Tarjolla kaksi näyttelyä, joten mahdollisuudet valioitumiseen ja vanhan pohjoismaiden valiotittelin saamiseen mukavat. Matkaan valmistautuminen oli poikkeuksellisen intensiivinen, kun reilu viikko ennen lähtöä SAS aloitti lentäjien lakon. Päivä päivältä näytti epätodennäköisemmältä että matka onnistuisi kun puolet lennoista olisi peruttu lakon jatkuessa. Selvitystyö tuotti sen verran tulosta, että lakon jatkuessa saisimme lentohinnat kokonaisuudessaan takaisin ja hotellin perumiseenkin riitti että tapahtuisi tulopäivänä puoleen päivään mennessä. Niin jatkoin valmisteluja sillä oletuksella että lähdetään. Vappupäivänä pesin ja trimmasin Tikrun, torstaina pakkasin tavarat ja perjantain aamupäivän seurasin lakkouutisia norjalaisilta sivuilta. Itse en jostain syystä saanut koskaan SASilta tekstiviestejä, mutta kaverille tuli varmistus 11.52 että lennot lennetään joten jäihän tuohon jopa kahdeksan minuuttia pelivaraa ennen kuin hotelli olisi pitänyt perua. Joten, kun lennoista tuli varmistus lähdin kotiin pesemään Tikrua vielä kertaalleen kehävalmiiksi.

Iltapäivästä suunnattiin kaverin kanssa lentokentälle ja menomatka alkoi. Muutamia sydämen tykytyksiä aiheutti muun muassa se, että Oslon kentällä domestic transfer portit päästivät kaverin läpi mutta minua ei. Tovin asiaa pähkäiltyämme selvisi, että koska minulla on koira mukana pitää minun käydä tullaamassa koira ja tehdä turvatarkastus uudestaan. Ihan luonnollista, kun tultiin kuitenkin EUn ulkopuolelle. Ei vain tullut mieleen itselleni tällainen. Tunnin vaihtoaika oli tiukahko tällaiselle (ylimääräiselle) aktiviteetille, mutta pääsin portille heidän juuri kuulutellessa viimeisiä matkustajia mukaan. Seuraava ”ei voi olla totta” -hetki koettiin Ålesundissa kun ilmeni ettei matkalaukku tullutkaan lennon mukana. Minun oli pakko ottaa matkalaukku mukaan, kun Tikru meni jo käsimatkatavarana. Onneksi Ålesundiin saapui meidän jälkeen vielä kaksi lentoa, ja piti vain toivoa että matkalaukku saapuu jommalla kummalla lennoista. Ensimmäisen lennon laskeutumisaika tuli ja meni, jälkimmäisen lennon kohdalla tuli helpottava tieto noin 01.00 että matkalaukku on lentokentällä ja tuntia myöhemmin sain laukun itselleni. Ei tarvinnutkaan aloittaa näyttelypäivää ostamalla harjaa ja hihnaa eikä tarvinnut mennä kehään sukkasillaan farkuissa ja t-paidassa.

Näkymä hotellin ikkunasta

Lauantain tuomarina oli Irene McManus Briteistä ja hän arvosteli Tikrun seuraavasti: Vg in breed type. Gd eye shape corr ears. Gd head planes corr mouth. Strong backline and gd tailset. Gd debt of body. Gd ribcage. Nicely angulated front and rear. Gd coat. Moved soundly. Tällä arvostelulla saavutettiin matkan tavoite, joskin vierestä mennyt CACIB hiersi ihan pienoisesti. Tuloksena kuitenkin PU2, SERT, VA-CA -> N MVA & POHJ MVA. Tämä näyttelyreissu on ainokainen ulkomaille suuntautuva reissu tänä vuonna, joten oli viimeinen mahdollisuus saada Pohj MVAhan vaaditut tulokset kasaan. Samalla reissulla vahvistui myös se, etten ainakaan aktiivisesti koita saavuttaa uutta NORD MVA titteliä, Tikrun ollessa sunnuntaina norjalaisen Kari Granaas Hansenin arvostelun jälkeen PU4. Jos nyt olisi tullut NORD-SERT olisin ehkä jaksanutkin lähteä Ruotsissa käymään, mutta kun ei tullut niin ei tarvitse Suomessakaan Nord-näyttelyitä katsella.

Tuore FI SE NO & POHJ MVA

Vuonossa tuulee

Väysynyt matkalainen

Hotell Brosundetin aulan tunnelmaa

Ålesund paikkana on kyllä lumoavan kaunis. Kerettiin turisteeraamaan viikonloppuna kattavasti kaupunkia ja ihailemaan kauniita rakennuksia, lumoavan kauniita lumipeitteisiä vuorenhuippuja sekä merimaisemia. Ruoka oli todella hyvää ja pienenä yllätyksenä Norjan hintataso oli samaa luokkaa kuin Suomessa, ja joissakin tapauksissa syötiin jopa halvemmalla kuin Suomessa. Taksit toimi, julkinen liikenne kulki ja ihmiset olivat ylipäätänsä todella avuliaita. Ålesundiin voisi hyvin lähteä pidemmällekin lomalle ilman että tekeminen loppuisi, olettaen että ulkona liikkuminen on mielekästä.

Paikalliset kuntoportaat, 418 porrasta.

Pitkästä aikaa rally-tokoa!

Mörkön virallisen mittaustuloksen, ja mahdollisen agilityn loppumisen aiheuttamaan ahdistukseen ilmoitin Mörkön maaliskuun puolella rally-tokokisoihin. Ihan vain luomaan itselleni uskoa siihen, ettei maailma kaadu jos Mörkön agilityura loppuu aikaisemmin kuin toivoin. Edelliset rally-tokokisat ovat olleet loppuvuodesta 2017 ja tuon ja tämän hetken välillä en ole paljoakaan uhrannut ajatusta rally-tokoon. Toki yksittäisiä temppuja olen opettanut Mörkölle mielenvirkeyden ja kehonhallinnan näkökulmasta. Niinpä oikealla seuraaminen, vierellä peruutus ja asennonvaihdot ovatkin edistyneet paljon. Toisaalta, ei niillä yksittäisillä tempuilla vielä rataa suoriteta. Kävin sentään näyttämässä kisaviikon maanantaina Mörkölle kylttitelineet, ettei ratasuoritus mene täysin kylttien haisteluksi.

Hyvä puoli tällaisella valmistautumisella on se, ettei kisasuoritusta voinut jännittää. Ei ollut mitään syytä, kun ei ollut odotuksia tuloksestakaan. Tavoitteena oli ensisijaisesti radalla itsevarmasti ja iloisesti töitä tekevä koira, toissijaisesti koittaa ohjata koiraa (tässä välissä vaihtuneiden) sääntöjen mukaisesti. Koittaa olla rauhallinen ja luotettava ohjaaja koiralle. Mukaani radalle sainkin hyvinkin motivoituneen Mörkön.

Radan ensimmäinen suora meni juurikin niin paljon säätämiseksi kuin arvelinkin. Kait sitten kuitenkin jännitin hieman, tai Mörkö koki olonsa muuten hieman epävarmaksi. Molemmat seisomista sisältäneet tehtävät menivät -10 ennen kuin kerkesin aloittaakaan käskytystä. Mörkö oli erittäin varma että nyt pitää tehdä maahan meno. Tämän jälkeen homma sujuikin yllättävän hyvin, vaikka edessä oli pitkä pätkä oikealla seuraten. Yllätyksenä radalla tuli se että Mörkö vaihtoi seuraamispuolta 360 vasempaan tehtävässä, mutta jälkikäteen ajateltuna ei siinä ollut mitään yllättävää kun en varmaan koskaan ole edes pyytänyt koiralta ko suoritusta. Muutamia -1 pisteen kauneusvirheitä sekä -10 vasemmalla puolella pyörähdyksestä. En ole tainnut koskaan onnistua tuossa tehtävässä virheittä, eikä mitään hajua miksi se on kisatilanteessa Mörkölle niin kovin vaikea. Nyt kun näin häivähdyksen epävarmuutta koirassa halusin auttaa onnistumisessa, jotta päästään hyvillä mielin pois radalta. Tämä taisi olla meidän paras suoritus myös loppupisteissä mitattuna (54), mutta ehdottomasti paras suoritus rentouden ja itsevarmuuden mittareilla.

Tulos on yllättävän lähellä saavutettavissa, mutta vaatisi edes hiukan kokonaisuuden treenaamista, säännöllisyyttä sekä rutiinia. Näille ei ole nähtävissä aikaa lähitulevaisuudessa, joten luultavasti jätetään laji toistaiseksi muiden valtakunnaksi. Mukava kisapäivä, mistä jäi itselle erittäin hyvä fiilis. Kipinä jäi ehdottomasti kytemään, arvoitukseksi jää milloin kipinä syttyy kunnolla tuleen.

Syy matkusteluun: Tikrun 2. Suomen CACIB

Sunnuntaina tehtiin perheen voimin täsmäisku Lahteen. Miehet tiputti minut Tikrun kanssa näyttelyyn ja lähtimään ostoksille Kärkkäiselle. Reilu puoli tuntia myöhemmin rikoin heidän ostosrauhaa kertomalla että päivä meni täydellisesti - Tikru sai CACIBin ollen PU2 eli voidaan lähteä kotiin! Ihan näin nopeaan toimintaan eivät miehet kyenneet, joten kulutin aikaa vielä tunnin extraa näyttelyssä ennen kuin he tulivat hakemaan minut ja Tikrun.

Tämä on Tikrun toinen CACIB, joten jatkossa pitää suunnata maan rajojen ulkopuolelle. Näemmä tälläinen ulkomaan reissu per vuosi on minulle vakiintunut rytmi, enkä usko tähän ihan heti muutosta. Toki toivon niin mutta en pidä mitenkään realistisena vaihtoehtona runsaampaa matkustelua. Tavoitteena kuitenkin CIB, eli sitä kohden suunnataan!

Jännä viikonloppu: kisaa + mittausta

Lauantaina oli mollivoittoinen kisapäivä. Mörköltä puuttuu mittaustodistus, ja olin aikatauluttanut virallisen mittauksen sunnuntaille. Rajatapauskoirana tiesin, että meidän agilityura on mahdollisesti katkolla mittauksen lopputuloksena. Mörkö on kuitenkin agilityuransa loppupuolella kun ikää on jo 9v. En aio laittaa enää tämän ikäistä koiraa medien hypyille, varsinkaan kun tiedän ettei Mörkö ole kaikkein itsevarmimmillaan 35cm tai korkeammilla hypyillä. Harmitti jo alkuunsa, että ulkopuolinen taho on päättämässä miten jatkon kanssa käy.

Siksi koitin nyt nauttia kisoihin valmistautumisesta, kisapaikan kisarutiineista, lämmittelystä, suorituksesta ja loppuverryttelystä täysin sydämmin. Ensimmäinen startti vielä onnistuikin täydellisesti, tekeminen oli rentoa ja mukavaa ja Mörkö hoiti osuutensa tunnollisen tarkasti. Lopputuloksena mainio nolla. Ajatus agilityuran loppumisesta harmitti vieläkin enemmän kun sääli jättää taitavaa koiraa sivuun, koiraa jonka kanssa kisaaminen on nautinto. Toinen startti olikin kokonaisuudessaan raskas, ja loppuradalla paketti levisikin minulla käsiin niin että lopulta juoksin maaliin korjaamatta pujottelua ja halasin kyyneleet poskilla Mörköä. Hieno pieni mies joka tapauksessa, kävi mittauksen kanssa miten tahansa.

Sunnuntaina olo oli jotenkin kevyt. Ajoin mittaustilaisuuteen ja jollakin käsittämättömällä tavalla en jännittänyt laisinkaan. Oli sellainen fiilis, että käy miten tahansa niin lopputulos on ”hyvä”. Mörkölle olen kevyesti kaavaillut muiden lajien aktiviteetteja, ja onneksi Tikru on tulossa aktiivisemmin kisakentille ensi syksynä. Tikrun kanssa on olen herätellyt hyvin suuruudenhullua tavoitetta, että ensi vuoden agilityn SMssä olisi kuitenkin löwchen edustamassa vaikkei Mörkö noihin kisoihin enää osallistukaan. Olen sen verran putkiaivo, että kykenen tavoitteellisesti treenaamaan vain yhtä koiraa yhdessä lajissa. Tähän mennessä painoarvo on ollut täysin Mörkön tekemisessä, mutta alkuvuodesta alkaen Tikru on selkeästi saanut enemmän treeniaikaa eli ”ykköskoiran” vaihto on oman pääni sisällä jo menossa.

Se Mörkön mittaus… vaati kaikkinesa neljä mittausta tulosten varioidessa 2mm. Tarkkaa työtä kyllä tuomarit tekevät! Ensimmäinen mittasi miniksi, toinen miniksi, kolmas mediksi ja neljäs miniksi. Mörkö jatkaa siis kisaamistaan, alkuperäisessä luokassa! Kotiin ajaessa olikin yllättäen suunnattoman ilon sijasta tyytyväisyyttä ja tyhjyyttä. Juurikin liittyen syksyn ja talven tavoitteisiin ja treenikuvioihin. Tähän mennessä Mörkön uran kannalta oleellisin suunnitelmallisuus loppuu elokuun SM-kisoihin. Nyt pitää miettiä miten tasapainoilen kahden koiran treenien, kisojen ja oman perhe-elämän kesken. Onneksi ei ole kiire tämän pohdinnan kanssa! Mörkö treenaa jatkossakin vähemmän kuin Tikru, mutta miten mahduttaa molempien koirien kisaaminen selvinnee tulevaisuudessa.

Ylläoleva mietelause kuvaa hyvin Mörkön ja minun uraa, ja niitä oleellisia avaimia mitä on tarvittu menestymiseen. Sinnikkyys, suunnitelmallisuus (sisältäen jatkuvan oppimisen) ja päämäärätietoisuus ovat ehdottomasti olleet omalla kohdallani oleellisia piirteitä. Pienistä paloista kokonaisuuksia rakentaen, Mörkön terveyttä vaalien. Viime viikkojen muistutuksena myös se, että Mörkön henkinen hyvinvointi pitää ottaa jatkossa huomioon kun treenien määrä on vähentynyt. Pari viikkoa pelkillä lenkeillä ja sohvakoiran virkaa hoitaen aiheuttaa näemmä stressiä pienelle koiralle ja stressi näkyy lihasjumeina ja turhana hötkyilynä. Kisat ja mittaus pisti pienen pään tarpeeksi koville ja kotona on taas rento koira. Pitää jatkossa muistaa miettiä Mörkölle myös muuta virikkeitä kun agility jää taustalle ja taka-alalle. Toisaalta odotan tätä innolla, että pääsen keskittymään agilityssä täysillä Tikruun.

Tikrun ulkopuoliset treenit

Niin paljon mielenkiintoisia vaihtoehtoja, niin vähän aikaa. Niinpä Tikru on ollut tässä taloudessa se "sijaiskärsijä". Käyn kyllä Tikrun kanssa enemmän treenaamassa itsekseni hallilla kuin Mörkön, mutta Mörkö on päässyt ehdottomasti enemmän ostotreeneihin. Tänään viimein sopi aika ja kouluttaja, suunnattiin Tikrun kanssa kokeilemaan uutta Niinulaa ja Marjon oppeihin. 

Oli kyllä huippu juttu, ja pitää ehdottomasti koittaa saada Tikrulle kokemuksia uusista paikoista. Ei se nytkään kummastellut uutta ympäristöä, mutta Tikrun treenikokemukset voi valitettavasti laskea edelleenkin yhden käden sormilla joten uudet kokemukset pahaakaan tee. Tarvitsen myö muutaman asian treenaamiseen (kuten persjättö pujottelun tai puomin jälkeen) apupalkkaajaa kun muuten en vain näe mitä tapahtuu tai ainakaan en osaa liikkua luonnollisesti jos pitää koko ajan kurkkia taakseen että mitä koira tekee. Ylipäätänsä tekee hyvää saada ulkopuolista näkemystä oikeastaan kaikkeen tekemiseen.

Aloitin 11 esteen radan pätkällä, missä oli minulle hankala takaakierto-persjättö (piti hinkata useammankin kerran) ja uutuutena in-in ohjauskuvio (meni huipusti joka kerta). In-iniä en ole kahta kertaa enempää Tikrulle vielä esitellyt, mutta pohjatyöt on selkeästi hyvällä mallilla ja voin vaikeuttaa treeniä kohtuullisesti seuraavalle kerralle. Lisää ohjaajan liikehäiriötä, myös juosten. Tikru näytti ilmeeltään siltä että tiesi tasan mitä siltä odotettiin.

Seuraavaksi vahvistettiin renkaalle irtoamista. Rengas sinänsä ei ole ongelma, mutta olen havainnut että jos olen yhtään Tikrun edellä niin Tikru helposti kieltää renkaalla. Helppohan tämä olisi välttää sillä että antaisi Tikrun edetä edessä renkaalle, varsinkin kun irtoaa hyvin. Jatkoa ajatellen haluan kuitenkin pystyä ohjaamaan Tikrua renkaalle edestäkin, miksi turhaan jättää opettamatta kun ei ole iso homma. Marjo hoiti palkkaamisen jotta minä pystyin liikkumaan luonnollisesti. Neljä toistoa riitti tällä kertaa, Tikru kaipasi vettä ja taukoa.

Jutusteltiin useampi minuutti ja päätettiin vielä pikaisesti tehdä puomia, jotta Tikru saa kokemuksen uudesta paikasta ja puomista. Pari ensimmäistä laskevan osuuden juoksutusta osuivat kyllä kontaktialueelle, mutta eivät olleet minun juoksukontaktikriteerin mukaisia. Sitten Tikru ryhdistäytyi ja teki tosi hienon suorituksen ja perään otettiin vielä yksi kokonainen puomi aivan täydellisellä kontaktilla. Oma liikehäiriöni oli nyt minimissä, mutta että tulin iloiseksi suorituksista. Tästä on hyvä jatkaa!

Miksi agility on minusta niin parasta?

Kävin sunnuntaina kisaamassa Mörkön kanssa. Ilman minkäänlaisia odotuksia, tavoitteita tai suorituspaineita. Takana oli reilu kuukauden tauko, kun joko oli liian kylmä treenata, liian liukasta lenkkeillä (ilman että koira jumiutuu tyystin) ja kun viimein säät olisivat olleet tarpeeksi hyvät niin sitten itse olin flunssassa ja vatsataudissa. Treenaaminen oli ihan minimissä, eikä lenkeilläkään päästy kehuskelemaan. Kotona sentään jumppasin koiria pari kertaa viikossa ja treenailtiin muita kehonhallintajuttuja. Monet kisailmoittautumiset menivät hukkaan, mutta onneksi se ei tässä vaiheessa haitannut kun hamutut SM-nollat olivat kasassa.

Joten, lähdin kisoihin lähinnä kuulostelemaan omaa olo että riittääkö kunto ja olin hyvin tarkalla silmällä että miten Mörkö käytti kroppaansa. Mutta miten ihanaa olikaan astua lähtöviivalle ilman mitään odotuksia! Sain hyvän muistutuksen miksi agility on yksi rakkaimmista harrastuksistani. Se hetki, kun jätin Mörkön istumaan ja kuiskasin koiralle että hoida sinä vastuusi kuten on opetettu niin minä koitan ohjata mahdollisimman reilusti. Mörkön kanssa on ihana päästä nauttimaan suoritusvarmasta koirasta, ja aina voi luottaa että Mörkö tekee täysillä. Mörkö on teknisesti taitavaksi hioutunut koira, joka kompensoi etenemisen hitautta itsenäisillä suorituksilla, tiukoilla käännöksillä ja varmuudella eikä sinkoille minne sattuu. Itse taas nautin sujuvasta ohjaamisesta, agilityradalla niin usein vastaantulevista yllätyksistä ja varsinkin yllättävien tilanteiden sujuvista ratkaisuista sekä ihan puhtaasti siitä että saan suorittaa koiran kanssa. Yhdessä. Tiiminä. Minä ja Mörkö.

Tiedän oman kilpailuviettini olevan sen verran korkea, etten pystyisi treenaamaan agilitya vain omaksi huvikseni. Kyllähän sitä kävisi ehkä satunnaisesti käsiään kentällä pyörittelemässä, mutta lopulta jäisivät kentällä käynnitkin. Minusta kilpaileminen on kivaa, ja on ihanaa astella lähtöön tietäen että koirakin on tekemässä parastaan. Eikä parhaus nyt tarkoita virheettömyyttä, vaan lähinnä reilua toimintaa kumminkin puolin sekä parhaansa yrittämistä, sekä koirana että ohjaajana. Tikrunkin kanssa odotan kovasti sitä että saadaan hiottua teknisesti pakettia vielä hieman paremmaksi, jotta pääsen säännöllisemmin kisaamaan sen kanssa. Yhdessä.

Minulla toimii motivaattorina lajiin kilpaileminen. Mutta kilpaileminen taas toimii motivaattorina treenaamiseen ja ennen kaikkea treenaamisen suunnitteluun. Kilpaileminen toimii sysäyksenä teknisten taitojen jatkuvaan kehittämiseen, oman ketteryyden vähintään säilyttämiseen jos ei lisääminen onnistukaan sekä koiran kehonhallinnan ylläpitoon tai parantamiseen. Kilpaileminen pakottaa jaksottamaan eri asioiden treenaamista ja miettimään levon määrää suhteessa muuhun tekemiseen. Kilpailemisen miinuspuolena on kisapaikoilla vietetyt (odotus)tunnit sekä välillä itselle liian pitkät kisamatkat, mutta nämä ovat onneksi asioita joihin pystyy jollakin tasolla itse vaikuttamaan. Kaiken ydin on kuitenkin terve, hyväkuntoinen, rento ja iloinen koira, jonka kanssa on ilo toimia niin arjessa, treeneissä kuin kisoissakin. Hirveän monta aluetta, missä voisi kehittyä loputtomasti mutta myös saavuttaa asioita loputtomasti. Sen takia agility on vain niin kivaa.

Kisoissa meni lopulta ihan mukavasti. Jari Helinin radat sisälsivät mukavasti haastetta ja reipasta irroittelua. Ensimmäiseltä radalta tuli vitonen kun Mörkö tiputti kisatilanteensa elämänsä ensimmäisen riman. Ehkä olin takaa kierron jälkeen koiran edessä, ehkä Mörköllä tapahtui harvinainen arviointivirhe. Ei sillä väliä, sillä taklasimme radalla parikin ennakolta aavistelemaani haastavaa kohtaa ja Mörkö liikkui oikein ripeästi ja rennosti. Toiselta radalta tuli pienoinen yliaikanolla, ihan ohjaajasta johtuen. Kun puhti loppuu lihaksista niin se loppuu, mutta tähän on onneksi olemassa ihan yksinkertainen ratkaisu.

Mörkön SM-kriteerit kunnossa!

Uskomatonta, jo neljättä kertaa Mörkö on SM-kelpoinen. Aika hyvin niin Mörköltä kuin minultakin, kun viitisen vuotta sitten en uskonut nollan mahdollisuuteen kuin satunnaiseti kolmosissa. Paljon olemme oppineet, uudelleen opetelleet ja kehittyneet.

Tänään kuiskasin Mörkölle ennen omaa vuoroa, että hoida sinä esteet niin minä hoidan juoksemisen. Ja näin tehtiin! Ensimmäisellä radalla kello oli meille armollinen jättämättä loppuajan eteen miinusmerkin. Niin monta kertaa olemme saaneet yliaikanollan muutaman sadasosan ylityksellä, että nyt oli kyllä ilo kun kello oli meidän puolella. Mörkö hoiti kaiken kuten pitikin, ja lopulta päästiin toiseksi korkeimmalle palkintopallille.

Toisella radalla Mörkö teki oman osuutensa vieläkin paremmin, muun muassa keinu oli hurjan nopea. Itse jäin varmistelemaan parissa paikassa mikä kostautui maalissa 0,45 tuloksena. Ei se mitään, kun nyt on SM-nollat kasassa ja vuoren kokoinen taakka on poistunut harteiltani :)

Nyt pidetään pieni hengähdystauko ja jätetään ainakin Janakkalan kisat tulevana viikonlopuna väliin. Pitää käydä kuitenkin katsomassa kisakalenteria sillä silmällä, kun nyt voi nautiskella suorituksista Mörköläisen kanssa ilman ylimääräisiä paineita.

Tikrun kisakatsaus

Pitkästä aikaa kisaamassa Tikrun kanssa. Olin odottanut tätä aika jo jonkin aikaa, sillä oli kiva nähdä miten Tikrun puomi toimii käytännössä kisatilanteessa. No ei toiminut. Tikru oli jotenkin tosi hämmentynyt puomin sijainnista suhteessa halliin ja suoritti todella h i t a a s t i puomin, kuluttaen aikaa noin 7s. Toisella radalla suoritus oli jo hiukan nopeampi. Molemmilla radoilla kontaktin osumat olivat kuitenkin halutunlaiset, joten siitä pitää olla tyytyväinen. Radan ulkopuolella pääsin osalliseksi mielenkiintoiseen keskusteluun juoksupuomin opettamisen eri stepeistä ja nyt itselläni on jälleen selkeämpi kuva miten jatkaa hyvin aloitettua tietä. Treeneissä Tirku suorittaa nousevan ja laskevan osan laukalla mutta tasaisen osan ravilla. Olen itsekseni mietiskellyt että korjaantuuko vauhti kokemuksen myötä vai tulisiko tehdä hetken helpompia harjoituksia. Kontaktien osumien ollessa kuitenkin kriteerieni mukaiset sain suosituksen jatkaa treenejä nykyiseen tapaan ja haastaa koiraa itse kokeilemaan erilaisia suoritustapoja.

Muuten koiran käytös kisatilanteessa oli mukavan rento. Radan ulkopuolella piti jonkin verran haukkua pystykorvia, mutta heti kun mentiin radalle koira keskittyi täysillä tekemiseen. Molemmissa starteissa Tikru odotti hienosti lähtölupaa, ja luvan saatuaan lähti hiekkaa ruopien liikkeelle. Ensimmäisellä radalla ollut keinu vaikutti hieman yllätykseltä, joskin Tikru suoritti keinun kuten pitääkin. En ollut hoksannut rataan tutustumisessa pujottelun lähellä ollutta putkea ja siihen saakka nollana tehty suoritus muuttuikin yllättäen hyväksi maltti-treeniksi. Vaati kolme yritystä suorittaa pujottelu alusta loppuun. Toki harmitti nollan kariutuminen, mutta toisaalta tuli tosi hyvä treeni. Harvoin sitä itse kuitenkaan suunnittelemalla suunnittelee häiriöitä pujotteluun, yleensä pujottelua tulee treenattua niin kuin pujottelu sattuu kentällä valmiiksi olemaan. Olisihan tuon ansan välttänyt ohjaamalla pujottelun toiselta puolelta, mutta parempi näin että saatiin "ongelma" esille nyt ja vielä tehtyä onnistunut suoritus.

Toinen rata oli enemmän sähellystä, mutta laitan tämän itseni piikkiin. Minulla oli jotenkin vaikeuksia saada kisamoodia toistamiseen päälle. Heti alussa tuli kielto Tikrun kiertäessä hypyn valssin valuessa. Olin rataan tutustumisessa miettinyt että teenkö valssin vai peruskäännöksen ja takaa leikkauksen pujottelulle. Halusin pelata varman päälle pujottelun kanssa ja päädyin valssiin. Sinällään ihan tyhmä päätös kun Tikrulla on hyvät pujottelun sisäänmenot ja kestää hyvin takaa leikkaukset…. tämä siis itselle opiksi suunnitella jatkossa ohjausvalinnat Tikrun vahvuuksien mukaisesti.

Muutenkin koko tekemisestä paistaa läpi yhteisten (pitkien) ratakokemusten puute. Siihen nähdä Tikru seurasi tosi hyvin ohjausta. Tikru on hyvin erilainen koira kuin Mörkö, ja koska ei ole rata/ohjauskokemusta pahemmin, niin kummatkin meistä vielä opettelee lukemaan toisiamme ja eri tilanteita. Kummankin hienoinen epävarmuus näkyy etenemissä sekä esteelle etenemisen varmuutena. Tämä on kaiketi helppo korjata, kun teoriassa pitää saada jatkossa ohjattua treeniä vieraissa paikoissa. Käytännössä tämä on hieman hankala toteuttaa omien aikataulurajoitteiden takia. Vuorokaudesta loppuu vaan tunnit kesken, ja olen siinä mielessä onnellisessa asemassa että joudun priorisoimaan itselleni tärkeiden asioiden kesken. Valitettavasti agility ei ole prioriteeteissa ykkönen tällä hetkellä vaikka onkin minulle tärkeä asia, mutta koitan tehdä hyviä valintoja niin että edes ne pienet hetket ja mahdollisuudet tulee hyötykäytettyä.

Voihan terveys!

Ei ole ihan mennyt putkeen viime aikaiset kisasuunnitelmat. Ensin alkuun jäi, tietenkin, kuusi kisaa välistä kun Mörkön selkä ei ollut kunnossa. Sitten en vain yksinkertaisesti kerennyt koiran kanssa esteille ennen kuin tulikin sopivasti pakkaset kun olisi ollut aikaa. Muutama lauhempi päivä välissä ja näitäkään en päässyt hyödyntämään kun kärvistelin vatsataudissa. Joten summa summarum, huomisetkin kisat jäävät väliin. Ei mitään järkeä lähteä kisaamaan kun Mörkö on viimeksi nähnyt esteitä lokakuussa. Loukkaantumisriski aivan liian suuri. Hiukan lohduttaa että on sentään -10 astetta pakkasta, mikä on ollut pitkään itselläni kipuraja kisaamisessa.

Voi että otti kuitenkin koville perua kisat! Vaikka oli järkisyitä useita ja tunnekin sanoi ettei nyt kannata ottaa riskiä. En ole kertaakaan aikaisemmin johtunut perumaan kisoja itsestäni johtuvista syistä, eikä helppoa ole nytkään myöntää ettei vatsataudin jälkimainingeissa jalka vain nouse niin ripeästi kuin terveenä.

Tuleehan noita kisoja - onneksi. Katselinkin tulevia kisoja sillä silmällä, mutta pitää (yrittää) pitää järki päässä ettei kohta olla tilanteessa että kisataan joka viikonloppu. Siinäkään ei taas ole koiran kannalta mitään järkeä, kun ei pääse missään vaiheessa palautumaan kunnolla. Mieli vetää kentille, koska kisaaminen on kivaa. Koska nyt on muutenkin menossa Mörkön vika kausi ja jäljellä oleva aika hupenee liian nopeasti. Koska meiltä puuttuu yksi SM-nolla ja olisi paljon mukavampi olla kun se olisi saatuna.

Nyt koitan saada Mörkölle parit ohjatut irtotreenit jostain, ja sitten koitetaan uudestaan kisakenttien valtaamista.

Talvipäivän reimua

Pitkästä aikaa oli tosi mukava keli ulkoilla, päivän valolla. Pari astetta pakkasta, uutta lunta kymmenisen senttiä, aurinko koitti paistaa pilvien lomasta. Ainoastaan tuuli teki pienen miinuksen, mutta tuuleltahan pääsee pakoon kun menee metsään. Jostain syystä ainoat säälliset liikekuvat olivat tällä kertaa Tikrusta, mutta pääasiahan oli että me kaikki nautittiin. Teki hyvää, meille kaikille!

Tikru juoksi...

....ja juoksi

Mörkö Mörrimöykky

Toteutumat 2018 ja toiveet 2019

Takana varsin erilainen vuosi, kun perheellisenä ei ole niin paljon aikaa ja resursseja touhuta koirien kanssa kuin mihin haluja olisi. Myös syksyllä alkanut työ sekoitti muuten sujuvaa arkea niin ettei alkuun meinannut löytyä koirille lenkkiaikoja. Kuukauden reissu loppuvuodesta sekoitti myös pakkaa varsinkin kisasuunnitelmien osalta, mutta pieni harmi suuren ilon rinnalla. Ehdoton hitti oli kesällä vietetyt 30+ vuorokautta mökillä, harvinaista herkkua että sää pysyi koko kesän hyvänä.

Mörkön vuoden 2018 tavoitteet oli
·        pysyä edelleen terveenä!
·        Agilityn SM-kisat, se himoittu finaalipaikka edelleen mielessä
·        Toko ja rally-toko ovat tauolla. Osittain jo sen takia etten periaatteesta halua ostaa SPKLn vaatimaa lisenssiä. Pitäköön tunkkinsa kun ei kerta kelpaa satunnaisen kilpailijan häntärahat ;)
·        nauttia pitkistä lenkeistä, sylissä rapsutteluja sekä vieressä nukkumista

Mörkön viime vuoden ja tulevan vuoden tärkein tavoite on ehdottomasti pysyä terveenä. Viime vuoden osalta onnistuikin muuten mainiosti, mutta juuri joulun alla jokin tapahtuma kipeytti Mörkön selän niin pahoin että piti käydä lääkärissä. Onneksi näyttäisi olevan lihasperäistä kipua ja kahden viikon kevennetyn lenkkeilyn jälkeen koira on oma iloinen itsensä.

Agilityn SM-kisat olivat mitä parhaimmalla paikalla! Vain viiden kilometrin päässä kotoa ja esikisat osoittivat että Mörkö tykkäsi alustasta. Odotukset olivat kohdallani siis kovat ja pettymys melkoinen kun itse ohjasin hylyn. Omaa jännityskerrointa lisäsi sekin, että kilpailuissa oli käytössä minulle uusi rataan tutustumiskäytöntä, eli seuraavan ryhmän ohjaajat tutustuvat rataan kun edellisestä ryhmästä on viisi koirakkoa jäljellä. Oltiin Mörkön kanssa juurikin viidenneksi viimeinen ja oma keskittyminen ei onnistunut täydellisesti kun piti toisella silmällä vahdata että missä vaiheessa pääsee radalle. Hyvää oppia kuitenkin, tällaisia tilanteista on harvinaista päästä treenaamaan.

Agilityssä alkuvuosi oli menestys! Kaksi SERT-Ata ja yksi SERT-H! Siis meidän Mörkö sai sertejä, vaikka pari vuotta aikaisemmin epäilin kovin saataisiinko koskaan edes nollaa kolmosista. Vaikka tulosrintamalla vielä nautittiin hyvistä suorituksista, tiesin että suunta on väärä. Alamäki alkoikin ikävästi juuri SM-kisoja alla ja menikin pitkälle loppukesään ennen kuin ymmärsin mistä kiikasti. Ymmärsin, että me tarvitaan ohjattuja treenejä. Muuten häviää visio, suunta ja motivaatiokin kärsii. Niinpä syksyllä sovin Mari Mäkelän kanssa yksäreistä kerran kuussa ja näistä on ollut tosi suuri apu. Loppuvuotta kohti usko tekemiseen palasi takaisin ja saatiin kerättyä 7/8 SM-nollasta aika pienellä vaivalla.

Toko ja rally-toko olivat kisammielessä tauolla, mutta kotona treenailin satunnaisesti varsinkin oikealla puolella seuraamista. Ei se vieläkään täydellistä ole, mutta kuitenkin koiralla on kohtuullisen hyvä käsitys mitä siltä odotetaan. Pikkuisen ajatus kisaamisesta on käynyt mielessä... mutta katsotaan nyt jaksanko vielä antaa anteeksi SPKLlle.

Lenkkejä olisi voinut tehdä enemmänkin, mutta näillä rahkeilla ei enempää irtoa. Usein otin pojan kantorepussa mukaan ja näin saatiinkin tehtyä monet pitkät lenkit. Sylissä Mörkö voisi mielestään istua enemmänkin, mutta vieressä nukkumisesta ei ole tingitty senttiäkään.

Mörköllä on alkamassa viimeinen agilityvuosi, ikää kun on mittarissa 9v. Suurin suunnitelmin lähdin vuotta jaksottamaan, mutta jo nyt tiedän että suuret toiveet on vaihdettava realistisempiin. Tehdään se mitä pystytään, yhdessä, nauttien! Kovasti toivon viimeisen SERT-An osuvan meidän kohdalle kun 6.1.2019 jälkeen on tarvittava aika kulunut.

Mörkön tavoitteet vuodelle 2019:
- Terveys, terveys, terveys!

- Agilityn SM-kisat, yksi agility-nolla puuttuu vielä

- Enemmän lenkkeilyä, syliä sekä vieressä nukkumista

Mökkeily on rasittavaa

Tikrun vuoden 2018 tavoitteet oli
- Terveyttä, terveyttä!
- agilityn perustaitojen opettelu, sekä juoksupuomin treenaamisen aloitus
- toko/rally-toko -taidoissa seuraaminen ja perusaseto molemmin puolin

Tikru aloitti vuoden treenaamalla sekä hyppytekniikkaa kahdesti kuussa että kehohallintaa muutaman kerran viikossa. Hyppytekniikkaa tehtiin Vappu Alatalon valvonnassa ja kehonhallinsta ja kunnosta vastasi fyssari Anna Viikin eläinsairaalasta. Saatiin kuin saatiinkin kohtuullisen levoton kroppa hallintaan ja kehitettyä agilityssä tarvittavia lihaksia kevään aikana niin että Tikru sai lopulta hyppytekniikasta "puhtaat paperit". Tikrun ohella myös Mörkö jumppasi samoin ohjein, ja tulokset näkyivät positiivisesti myös Mörkössä. Loppuvuodesta oli vielä seuran kolmen kerran hyppytekniikkakurssi, ja oli mukava huomata että olen välissä tehnyt oikeita asioita ja saanut vietyä Tikrua oikeaan suuntaan.

Muutoin Tikru on (onneksi!) pysynyt terveenä! Kesällä kyyn kohtaaminen aiheutti huolta kun koiralta löytyi polvesta selkeä puremajälki. Oltiin sivistyksen takana juhannuksena ja pikainen soittokierros paljasti ettei Helsinkiä lähempää löydy apua. Koska jalka ei turvonnut ja koira vaikutti pirteältä päätin seurata tilannetta ja vietin unettoman yön koiraa vahtien. Onneksi koira pysyi tavanomaisena.

Agilityssä alkuvuosi meni pitkälti pujottelun kanssa työskennellessä ja muutaman tuskastuttavan ongelman jälkeen pystyin viimein alkusyksystä sanomaan että nyt koira on kisavalmis. Tikrun kanssa oli ensimmäiset ja vuoden ainoat kisastartit lokakuussa. Vaikka toiselta radalta tulikin nolla ja voitimme molemmat radat, jäätiin kuitenkin treenitauolle. Tämähän oikeastaan kisoissa käymisen tavoite olikin, nähdä missä oikeasti mennään. Muuten kaikki oli mallillansa, mutta tajusin etten ole treenannut tarpeeksi puomia korkeassa vireessä, enkä halua ottaa riskiä että koira satuttaisi itsensä sen takia ettei osaa suorittaa estettä turvallisesti. Niinpä loppuvuotena aloitettiin puomin kanssa tehokuuri, nähtävksi jää kuin pitkäksi kuuri venähtää.

Tokon / rallyn saralla on ollut todella laiskaa. Hieman on tullut seuraamista tehtyä, sekä istu, maahan ja seiso asentoja treenattua. Seuraaminen on loppusilausta vailla, asennonvaihdot tapahtuvat vain käsiavuilla. Koska ajatus puuttuu, niin ei ole oikein motivaatiotakaan. Ehkä joku päivä näitäkin taitoja viedään kisatasolle.

Suomessa käytiin muutama näyttely, tärkein saavutus lienee ensimmäisen cacibin saaminen. Ulkomailla käytiin Amsterdamin maailmanvoittajassa, mistä sijoituksena luokkavoitto. Voisihan näyttelyissä enemmänkin käydä....

Tikrun tavoitteet vuodelle 2019:
- Terveys on tärkein, tietenkin

- Juoksupuomin valmiiksi saaminen
- Kakkosiin nousu
- Norjassa / Tanskassa näyttelyssä käynti
- Luonnetesti

- Enemmän lenkkeilyä

Mökillä mentiin täysillä...

... ja levättiin täysillä

Ensimmäinen vuosi ilman isoa koiraa takana. Tähän elämäntilanteeseen kaksi pientä kaveria sopii kyllä mainiosti. Onneksi koiratt ovat turkiltaan helpohkoja, paljoakaan enemmän aikaa karvojen suoristamiseen ei löytyisikään. Kokonsa puolesta ovat oivia, kun mahdutaan koko porukka rattaiden kanssa hyvin autoon. Juuri passeleista minulle <3 <3

Mennään! Catch me if you can!

Caught ya!

Tammelassa 9/2018