Kisa meni lopulta meidän kannalta yläkanttiin. Ei nyt niinkään tulosmielessä, vaan sen suhteen miltä tekeminen tuntui. Rataan tutustumisessa jo havaitsin että kolmannen hypyn takaakierto + valssi / persjättö on Mörkölle jostain syystä vaikea. Se on koiran tyyppivika, että tällaisessa tilanteessa Mörkö herkästi tulee hypyn ohitse. Sinänsä jännä juttu että tämä ainoastaan jos rata menee vasemmalta oikealle, oikealta vasemmalle ei ole koskaan ollut ongelmia. Ja arvatkaa vaan onko tätä ohjauskuviota treenattu? Kyllä on, ja koska heikkous edelleen meidän tekemisessä on tässä ohjauksessa olen "luovuttanut" ja todennut että se on Mörkön tyyppivika.
Rataantutustumisessa siis havaitsin tämän ongelmakohdan. Valitsin valssin persjätön sijaan jotta ohjaus olisi pomminvarma. No ei ollut kuitenkaan, ohitsehan Mörkö sieltä tuli. Korjaukseen ja kiihdytykseen paloi karkeasti videolta arvioiden 2-3 sekuntia. Ensimmäiseen putkeen koira meni epävarmasti. Pujottelu oli Mörköltä taisteluvoitto sen liukastellessa useampaan kertaan. Loppurata menikin jo hyvässä yhteistyössä ja paremmalla itsevarmuudella. Pitkä tauko näkyi minussa, koirassa sekä meidän yhteistyössä. Itseäni mietittyi koko radan ajan miten omat nivelsiteet kestävät yllättävän rasituksen, joten en missään nimessä edes koittanut repiä täysillä.
Niinpä yllätys oli todella suuri, kun selvisi että meidän etenemä tällä tekemisellä oli noin 3,6m/s ja jossittelun kanssa noin 3.8m/s kun ottaa kieltoon mennyt aika pois. Tämähän lupaa erittäin hyvää syksylle! Jo raskaana juostessa mietin että miten on mahdollista että juoksen vatsani kanssa 3.6m/s etenemiä, kun aikaisemmin ei ole aina edes noin rivakasti tullut liikuttua. Jos me näin vaillinaisella kunnolla ja ruosteessa olevilla taidoilla suoritettiin tnyt rataa noin 3.8m/s etenemällä niin tässähän on toivoa paremmista etenemistä tulevaisuudessa! Niitä odotellessa olemme nyt lenkkeilleet enemmän (edelleen liian vähän mutta huomattavasti enemmän kuin kesällä) ja tehneet molemmat kehon jumppaa. Koira jumppaa minun ohjaamana, minä käyn äitiyspilateksessa. Jos minäkin saisin pohjat kuntoon ja selviäisin tällä kertaa ilman jäätäviä selkäkipuja.
Kisaamista kyllä odotan innolla!
Neljä SM-kisaa! Neljänä perättäisenä vuotena. Kerran kahden sijoituksen päässä finaalista. Muutoin itselle isommissa kisoissa kisaamisen opettelua. Aika hyvin koiralta, jolta en koskaan odottanut satunnaisia tuurinollia enempää kolmosista. Aika hyvin minulta, jolla meinasi usko moneen kertaan loppua mutta lopulta aina taistelin itseni ja koiran seuraavalle tasolle. Olen tyytyväinen meihin. Ei kaikkea voi mitata SM-menestyksellä, me olemme ehdottomasti oman itsemme voittajia :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti