tiistai 17. syyskuuta 2019

Juoksukontaktien pariin, jälleen mutta viimeisen kerran

Tikrun juoksupuomi on ollut tauolla reilun puoli vuotta. Tai rehellisemmin sanottuna koko tämän vuoden. Alkuvuodesta oli liikaa pakkasta ja sitten en pystynytkään enää itse liikkumaan niin hyvin että olisi ollut mielekästä treenata juoksupuomia. Kauniina ajatuksena oli saada juoksupuomi keväällä kuntoon, mutta kuinkas sitten kävikään... no ei tullut valmista.

Joten nyt syyskuun alussa on tehty suunnitelmat loppuvuoden osalta. Tämä on nyt neljäs tai viides kerta kun aloittelen projektia, mutta tällä kertaa vien sen loppuun. Motivaattorina on se, että jos ei ala tulemaan valmista niin Tikrun agility on sitten siinä. Ei mitään mieltä lykätä kisaamisen aloittamista enää kovinkaan pitkää aikaa, kun seuraavaksi Tikru täyttää jo viisi keväällä!

Viime viikolla ja tällä viikolla olen muistutellut targettia, sekä alkanut lisäämään liikehäiriötä pikkuhiljaa. Eilen tehtiin suoria lähestymisiä tai pienellä kulmalla olevia lähestymisiä ja näyttää varsin kivalta :) Onnistumisia 7/8 ja oikeastaan oli hyvä kun tuli loikka heti alkuun liikehäiriön kanssa niin koira sai mahdollisuuden korjata ja sai hyvän määrän onnistumisia perään.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti