Nyt on kolmisen viikkoa tehty juoksareiden perusteita tasamaaalla mattotargetilla. Päätin ottaa varman päälle ja varmistaa että tasaisella homma sujuu ennen kuin otetaan itse puomi mukaan kuvioihin. Moni asia on ollut hyvin koiran muistissa, joidenkin asioiden kanssa olen itse aikoinani oikonut ja jotkin asiat ovat Tirkulle selkeästi ajattelemista vaativia. Helppoa on ollut suorat liikehäiriöllä. Itse olen kokenut jotenkin tylsäksi kulmien opettamisen (nyt ja aikaisemmin) ja samasta teemasta varsinkin variaatio missä namimaatin paikka vaihtuu lähetyspaikan pysyessä samana on ollut Tikrulle ajattelemista vaativa.
Kun koira ajattelee niin vauhti hidastuu, ja varsinkin tällä viikolla turhauduin tästä koska en ollut varma onko kyseessä ajattelu ja oppiminen vai motivaation puute. Turhautumisen takana on paremminkin epävarmuus siitä, että teenkö kuitenkaan oikeita asioita ja osaanko edetä sopivasti mutten liikaa haastaen. Minun syntini kun on pysytellä mukavuusalueella ja siten ei oppimista tapahdu, kummallakaan.
Tänään siirrellessäni namimaattia paikasta toiseen käännösten alkeita treenatessani onneksi huomasin että vauhti on tullut takaisin, joten kyseessä oli oppimisen takia tapahtunut hidastuminen. Tarkoittaa siis sitä, että voisin kohta ottaa puomin lankun mukaan harjoitteluun. Tässä kohtaa testataan oman motivaation lujuutta, sillä tämä tarkoittaa että muutaman minuutin treenit parkkipaikalla siirtyvät hallille ja nopeimmillaankin koko reissuun menee puolisen tuntia. Hieman pelkään että tuo aika on poissa koirien lenkityksestä, joita on nyt ollut melko mukavasti neljä pitkää lenkkiä viikossa. Tai sitten kehittelen jonkun muun luovan ratkaisun, jää nähtäväksi. Treenikertoja pitäisi kuitenkin saada 3-4 viikottain, joten ihan pienestä ajan organisoinnista ei ole kyse tässä kohtaa elämää kun lapsetonta aikaa ei käytännössä ole kuin ihan maksimissaan tunti muutaman kerran viikossa. Sen en anna olla kuitenkaan ratkaisu ettei puomia nyt työstetä valmiiksi, niin hyvällä mallilla perusteet kuitenkin jo ovat!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti