torstai 1. toukokuuta 2014

Vappuna virallisesti

Espoon koirakerho järjesti ensimmäisten joukossa viralliset rally-tokokisat. Johan se oli aikakin kun laji kuitenkin virallistui tänään ;) Jonain heikkona hetkenä menin Ozzyn lisäksi ilmottamaan vielä Mörkönkin mukaan kisoihin.

Ensimmäinen havaintoni oli, että radalla oli muutama asia mitä en ole ikinä Mörkön kanssa tehnyt. Kuten esimerkiksi saksalainen käännös. Edellisen ryhmän vielä tehdessä suorituksia kokeilin Mörkön kanssa näitä ja olin luottavainen että kyllä agility-koira osaa kättä seurata. Muuten en sitten ollutkaan yhtään luottavainen, sillä Mörköllä oli kyllä oikea vire mutta täysin väärä mielentila. Koira laittoi kaiken pelleillen, eikä esimerkiksi siistiä seuraamista meinannut saada esille millään. Vielä kun aikatauluja aikaistettiin, niin Mörköllä oli huomattavasti vähemmän aikaa totutella hälinään ja paikkaan - ja selkeästi Mörköä hämmensi koirien runsas lukumäärä.

Kehään mennessäni olisin voinut viisaudessani antaa koiran käydä haistamassa aloituskylttiä. Mörkö kun ei ole koskaan nähnyt kylttejä saati kartioita. Mutta enhän tietenkään toiminut viisaasti. Niinpä lähtöluvan saatuamme Mörkö ensimmäisenä käveli kylttiä haistelemaan... Tämän jälkeen homma meni kutakuinkin niin kuin pitikin, kunnes tuli saksalainen käännös ja heti perään eteen istu + kierrä takaa sivulle. Kummassakin takaa kiertäminen meni aivan pipariksi. Myös kummassakin maahanmeno liikkeessä säädettiin omiamme. Vastapainoksi Mörkö seurasi todella hyvin ja kaikki perusasennot tulivat ilman lisäkäskyjä. Eli perusteet kuitenkin kunnossa.

Vaikka tällä kertaa jäätiinkin muutaman pisteen alle hyväksytyn (65) tuloksen kokonaisuus oli ihan myönteinen. Tilanne oli kuitenkin aivan uusi Mörkölle. Tekin myös hyvää minulle saada muistutus nöyryydestä. Olin liian ylimalkaiseti kuvitellut rally-tokon alokasluokan olevan niin helppo että siitä nyt selviää heittämällä. Ei selvinnyt, kuten tänään todistettiin. Nöyryys on hyvästä, koska silloin oikeasti näkee hyvät ja huonot puolet ja voi tehdä suunnitelmia kehittyäkseen paremmaksi.

Mörkön suoritus:  http://youtu.be/Vo0d5nimE28

Ozzy oli hyvissä ajoin ennen omaa vuoroaan totuttelemassa kisapaikkaan ja Ozzy vaikutti olevan hyvällä tuulella. Itsekin olin luottavainen kun rataantutustumisessa havaitsin että radalla oli vain neljä istumista. Toki vastapainoksi olivat Ozzylle kisatilanteissa jostain syystä vaikeat edessä peruuttaminen, valkovuokko sekä liikkeestä istu + liikkeestä kutsu. Peruuttamisesta otinkin suosiolla -10, valkovuokon uusin mutta liikkeestä istu + kutsu menikin yllättäen virheittä! Jotta tasapaino säilyi, niin yhdellä "varmalla" kyltillä otin sitten -10. Mietin jo radalla että olisikohan kannattanut uusia... mutta kun loppupisteet olivat 62 niin ei uusiminenkaan olisi nostanut pisteitä hyväksytyn puolelle.

Ozzyn suoritus: http://youtu.be/18mddra5gUk

Sen verran sisuunnuin päivästä, että päätin päästä syksyllä takaisin koulutusryhmiin. Tämä taas vaatii talkoopisteiden tekemistä. Jätin viime vuonna tietoisesti talkoopisteet keräämättä, koska agilityyn tarvitsee myös kerätä omat leimansa ja agility on kuitenkin lajina se ykkönen. Toisaalta jälleen kerran tulin muistutetuksi, että jos Ozzyn kanssa haluan tuloksia niin Ozzy vaatii suhteellisen säännöllistä treenausta. Ja vaikken tavoittelisi tuloksia niin rally-toko on hyvää jumppaa, joten jo vanahn koiran liikkuvuuden kannalta olisi hyvä treenailla. Mörkö taas tarvitsee totuttautumista lajiin, ja mieluummin hyödynnän oman seuran koulutuksia kuin maksan koirakouluille. Varsinkin kun EKK panostaa rally-tokoon ja siellä on varsin pätevät kouluttajat niin tuntuisi hieman tyhmälle lähteä muualle koulutettavaksi. Siispä tiedän missä vietä päiväni maailman voittajan aikoihin ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti