In memoriam Tico

Päivä, jota olen osannut odottaa. Onhan Ticolla jo ikää. Päivä, jota en osannut yhtään odottaa. Onhan Tico ollut niin pirteä ja iloinen.

Tänä aamuna 5.40 Ticon tarina sai päätöksensä koiran nukahtaessa avustettuna sylissäni Viikin yliopiston eläinsairaalassa.

Vielä keskiviikkona lähdin Ticon kanssa kahdestaan laatuaikalenkille, joita satunnaisesti teimme. Minä tykkäsin näistä kun sain keskittyä vain Ticoon ja Tico tykkäsi kun ei ollut kiire minnekään. Kummitädille naureskelin lenkin aikana puhelimessa puhuessani miten Tico on niin reipas, energinen hössöttäjä. En olisi ikinä uskonut että reilu vuorokausi myöhemmin kotona on yksi koira vähemmän. Hyvä näin, Tico lähti ns saappaat jalassa lähes loppuun saakka elämästään nautiskellen.

Keskiviikkoiltana huomasin Ticon kyllä syöneen kaikki ruokansa, mutta se ei tapansa mukaan koittanut varastaa ruokaa muilta. Selkeä merkki ettei kaikki ole kunnossa. Seuraavana yönä valvoin Ticon kanssa Ticon oksennellessa paksua limaa. Torstaina aamusta varasin heti eläinlääkäriajan, minne päästiin iltapäivästä. Nesteytystä sekä antibioottia suoneen. Näin on tehty pari kertaa aikaisemminkin. Tico oli pirteä oma itsensä kun hain koiran kotiin illalla. Tunti pari myöhemmin huomasin Ticon kuolaavan ja valittavan oloaan. Suolisto piti kolinaa ja pieru leijaili. Kertaalleen jo harkitsin lähteväni lääkäriin, mutta samoihin aikoihin Tico rauhoittui nukkumaan. Pari tuntia myöhemmin Tico oli jälleen hieman levoton mutta rauhoittui vieressäni sitä hiljalleen silitellessä. Yhtäkkiä havaitsin koiran olevan tajuton. Tässä vaiheessa nopeasti Viikkiin, pikainen tilanneanalyysi ultralla ja verikokeilla ja lopulta se armeliain teko.

Kiitos ylioppilaslahjani kaikista näistä vuosista. 

Toista kaltaistasi tuijottajaa ei ole. 

Yhdessä taivallettiin aikuistumisen tietäni.

3pv elämänkokemusta

8 viikkoa

5kk haukotus

Helppo matkakaveri, missä vaan!

Mökillä

FI MVA

Potretti MV-04 näyttelystä Hollannissa