Kun on kerta ylimääräistä vapaata (kaikki suunnitellut asiat kaikkosivat tältä päivältä) niin hallillehan sitä oli suunnattava. Aamulenkillä tuli Mörkö lämmiteltyä ja siitä suoraan hallille. Hallilla oli onneksi vielä kohtuu viileää, hyvin jaksoi siis treenata.
Aloitettiin puomilla. Hetken aikaa arvoin että teenkö metalli- vai puupuomia, mutta päätin tehdä metallipuomia kun sitä ei ole tullut tehtyä aikoihin. Kaksi ensimmäistä toistoa lelulla palkaten, minkä jälkeen kaksi toistoa namilla palkaten. Hyvin Mörkö hakeutuu 2on2off-loppuasentoon, ja erinomaisen hyvin Mörkö vaputuu "jes" vapautuksesta. Vauhtia toki saisi olla lisää, nyt Mörkö meni laukaten nousevan osan ja osan tasaisesta pätkästä. Mitattiin sekkarilla suoritusaikoja ja 3,5-4s väliin jokainen toisto meni.
Seuraavaksi pujottelua. Suunnitelmissa tehdä helppoja toistoja apuohjaajan palkkaamana ja viimeiseksi tehdä oma superpalkkaus. Suunnitelma onnistui, melkein. Ensimmäiselle pujotteluun menossa olin itse huolimaton ja Mörkö meni väärästä välistä sisään. Muutoin kyllä erittäin mainio pujottelu. Selkeästi pitää ottaa piakkoin sisäänmeno treeniä oikealta eri kulmista... mutta ei vielä. Tämän jälkeen sama kuvio uusiksi, tällä kertaa erinomainen sisäänmeno ja oikein hyvä pujottelu. Kaksi seuraavaa toistoa pujotteluun vasemmalta. Oikein näppäriä suorituksia, ja varsinkin viimeisessä suorituksessa pujottelu oikein imi Mörköä. Tämän jälkeen apuohjaaja meni selkeästi kauemmaksi pujottelusta, ja otin vielä kerran vasemmalta pujottelun ja palkkasin itse superherkulla.
Pujotetlulaskuri näyttää 102/125 (=81,6%).
Hallilta kävelin kotiin loppuverryttelynä, Ozzy pääsi myös mukaan. Kävellessä kerkeää miettimään kaikenlaista, ja koska pujottelu alkaa minusta tuntua hyvältä niin... se on päätetös tehty!. Ostan tänään tämän vuoden agilitylisenssin ja ilmoitan Mörkön virallisiin kisoihin :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti