Siinäpä se tiivistettynä, mitä omassa päässä liikkui ja mitä tuntemuksia itsellä oli tämän illan nASTa-cupin toisessa osakilpailussa. Olin etukäteen henkisesti varautunut siihen, että teen ensimmäisen radan kisamaisesta sillä helpotuksella että apuohjaaja hengailee pujottelun lähettyvillä ja on tarvittaessa käytettävissä. Toisen radan olin suunnitellut ottavani pujotteluun saakka mistä apuohjaajan palkkaus.
Mutta tuomaripa ei halunnut tämän olevan niin helppoa! Rataan tutustumisessa koin kauhun hetkiä kun tajusin että radalla pujottelu suoritetaan kahdesta (3. ja 15. este). Kummallakin kerralla oli vielä kohtuullisen vaikea sisäänmeno kulma, ensin 90 astetta oikealta ja toisella kertaa 90 astetta vasemmalta. Rataan tutustumisen jälkeen olin pienoisen kauhun vallassa, mutta päätin siitäkin huolimatta pysyä lähes alkuperäisessä suunnitelmassa. Sovin apuohjaajan kanssa, että koitan ensin suoriutua ensimmäisestä pujottelusta ja tarpeen mukaan tehdään palkkaus toisella kerralla.
Radalle lähtiessä olin kohtuullisen rauhallinen, lähinnä jo koomainen. Hyppy - hyppy - pujottelu ja selkeästi kuuli kun veri kohisi päässä ja paineistuin. Mitä enemmän tiedostin että minun pitää olla paineistumatta, sitä selkeämmin paineistuin. Tästäkin huolimatta Mörkö pujotteli kuuliaisesti, joskin hitaasti, aina viimeiseen väliin saakka missä autoin kädellä ohjaten pujottelusta pois. Mörkön ollessa putkessa hihkaisin apuohjaajalle että valmistautuu palkkaamaan seuraavasta pujottelusta. Seuraavat esteet menivät sumussa kun painekattila vinkui höyryjä ulos. Jälleen lähestyminen putken ja hypyn kautta pujotteluun, mikä menikin oikein mainiosti. Helpottaa varmasti Mörkön suoritusta kun itse osasin olla paineistumatta.
Toisella radalla päätin ottaa vain alkuradan, sillä halusin itse superpalkata Mörkön pujottelusta. En myöskään halunnut viedä Mörköä uudestaan keinulle kun ensimmäisellä radalla suoritus oli keinulla oikein mainio. Niinpä taas hyppy - hyppy - pujottelu... ja hieman ennen pujottelun puolta väliä tajusin ettei minulla ole apuohjajaa henkisenä tukena. Mitä jos pujottelu ei onnistukaan, kerkesin ajattelemaan. Tähän saakka minulla on ollut aina apuohjaaja lähettyvillä, vaikka olisin itse tehnyt palkkauksen, sillä haluan varmistaa että jos jotain meneekin pieleen niin voidaan tehdä korjaava toisto nopeasti. Jälleen veri alkoi kohisemaan päässä ja ahdistus kasvoi kasvamistaan... ja Mörkön pujottelu hidastui vastaavasti samaan tahtiin. Pystyimme kuitenkin yhdessä juuri ja juuri suorittamaan pujottelun oikein, mistä Mörkö sai alkumaistiaiset superpalkastaan. Kahden hypyn kautta maaliin, missä loput herkuista. Kyllä vaan olen niin tyytyväinen, että saatiin onnsistunut suoritus alle :) Vaikka yritinkin torpeeroida onnistumisen tekemällä tilanteesta itselleni tarpeettoman vaikean.
Pujottelulaskuriin naksahti kolme yritystä lisää, joista lasken kaksi viimeistä onnistuneiksi (ensimmäisessä kun jouduin viimeisen välin ohjaamaan itse mitä en halua tehdä). Laskuri näyttää nyt 95/116 (=81,9%).
Tässä on kaksi viikkoa tehdä suunnitelmia ja hioa toteutusta ennen viimeistä nASTa-cupin osakilpailua. Tuolla toivon voivani tekemään kisamaisen suorituksen, vaikka niin että apuohjaaja on lähettyvillä mutta ei palkkaa (ellei homma hajoa ihan käsiin). Toki toivon, ettei tuolloin ole noin poikkeuksellista rataa missä pujottelu mennään kahdesti. Voihan tuollaisia ratoja tulla kisoissakin toki vastaan, mutta ei nuo kauhen yleisiä taida olla. Itse en ole ainakaan aikaisemmin vastaavaan törmännyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti