Huoloton on autoton ja sen seurauksena treenailtiin kotiparkkipaikalla (auto on siis lainassa muutaman päivän ajan...). Tarkoituksena oli tehdä 3min paikallaolo, vahvistaa noudon palautuspaikkaa ja tehdä myös hieman kauko-jumppaa.
Paikallaolossa Ozzy malttoi hyvin istua ennen maahan käskyä, ja toisaalta pysyi myös maassa odottaen tulevaa. Ozzyllä on ollut paha tapa ennakoida ja vaihtaa istu-maa tai maa-istu oman mielen mukaan. Nyt tätä ei ole näkynyt, enkä halua ihan hirveästi hinkata paikallaolon asennonvaihtoja ettei ennakointi tule taas mukaan. Menin piiloon ja olin kerennyt olla siellä jo tovin ennen kuin sain kellon käyntiin. Pysyin piilossa vaadittavan 3min ja vetkuttelin vielä tovin ennen kuin palasin koiran luokse, todellisuudessa paikallaolo oli lähemmäksi 4min mikä on vain hyvä koetta ajatellen. Jostain syystä Ozzy oli aika vinossa kun palasin koiran luokse, toivottavasti tätä ei esiinny kokeessa kun on ihan turha pisteiden menetys.
Noudoissa on esiintynyt kahta "ongelmaa", joista olen halunnut eroon. Ensinnäkin Ozzylla on hyvä ote kapulasta niin kauan kunnes tulee istumaan viereeni, sitten alkaa kielellä kapulan pyörittely. Toisekseen Ozzy on muutaman kerran jäänyt etuviistoon seisoskelemaan kapulan kanssa. Joten olen naksutellut ihan siitä että Ozzy pitää kapulaa kunnolla vieressäni istuessaan. Tänään laajensin harjoitusta tämän lisäksi niin, että Ozzylle kapula suuhun, pari askelta eteen päin ja Ozzy luovutusasentoon sivulle. Tämän tein tosin vain muutaman kerran, koska liikkeessä koira tulee takaa sivulle mikä ei ole kuitenkaan todellinen tilanne noudossa. Viimeinen vaihe tänään oli se, että jätin Ozzyn istumaan kapula suussa muutamien metrien päähän eteeni ja "nouda" käskyllä Ozzy tuli sivulle. Oikein monta onnistunutta suoritusta :) Täytyy vielä jumpata Ozzyn aivonystyröitä lisää noudon tiimoilta jotta palautuspaikka varmentuu, mutta liikaakaan en tohdi asian kanssa nysvätä.
Loppuun kaksi maahan-istu kaukokäskyjen asennonvaihtoa. Ensimmäisellä yrityksellä Ozzy tulikin luokse. Hieman huolestuttavaa, että Ozzy sekoitti luoksetulon (mikä lähtee istumisesta) ja kaukot (mikä aloitetaan maasta). Noh, toista yritystä kehiin ja Ozzy nousi hienosti istumaan käskystä.
Alkaa olla ihan hyvät fiilikset kisojen suhteen. Kaikki osa-alueet toimii, nähtäväksi jää miten kokonaisuus sujuu. Heikoin lenkki on luoksetulo, ja jos Ozzy hämmentyy siitä hirveästi voi koko loppukoe mennä haahuilemiseksi. Tästä syystä haluan vahvistaa sekä kaukoja että noutoja vielä ennen koetta, jotta jos luoksetulossa tapahtuukin hämmennys niin seuraavissa liikkeissä Ozzy saisi takaisin itsevarmuutensa. (Tässä puhtaasti oletus että luoksetulon jälkeen on kaukot.)
Olisi varmaan aiheellista julkistaa toko-kokeen tavoite. Saada ykkös-tulos. Ja jos näin käy, niin koittaa päästä loppuvuoden aikana muutamaan toko-kokeeseen jotta saataisiin vielä TK2 tehtyä. Tämä jos saavutetaan niin sen jälkeen Ozzy saa jäädä ansaitulle toko-eläkkeelle. Entä jos ei tule ykkös-tulosta? Jatkoa pitää pohtia toko-kisan jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti