Härskin myöhässä omiin treeneihin. Oikein nolotti. Nöyrästi kyselemään kentän reunalle että mahtuuko sitä treenaamaan lainkaan, koirakkokohtainen aika kun on kuitenkin jaettu sillä olettamuksella ettemme ole paikalla. Saatiin 5min. Mutta hei, sehän riittää! Varsinkin kun Tikru palkkauksessa antaa itsestään aivan kaiken niin ei muutenkaan kauhean montaa toistoa pysty tekemään niin että koiralla pysyy vielä ajatuskin mukana.
Yllä oleva treeninä. Vaikuttaa helpolta, mutta kun ottaa huomioon ettei Tikru ole koskaan tehnyt kolmea estettä enempää niin olin aivan pähkinöinä siitä miten hyvä treeni tämä on juuri meille. Kuvasta poiketen ennen ensimmäistä putkea oli hyppy.
Toistot:
1. hyppy-putki-hyppy
2. hyppy-putki-hyppy
3. hyppy-putki-hyppy-hyppy
4. kaikki kuusi estettä
Tikru irtosi tosi kivasti kolmos hypylle ja teki vielä ihan nätin käännöksen neloselle. Vitosellekin irtosi niin kuin pienten agilitykoirien kuuluukin eikä yrittänyt juosta jalkoihin. Toki kuudentena oleva putki auttoi asiaa, sillä en yhtään ihmettelisi vaikka Tikru olisi bongannut putken ja nelosen tietämillä.
Aivan loistavan pätevä pieni oppilas! :) Hyvän treenin lisäksi oli todella mielissäni siitä millä intensiteetillä Tikru leikki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti