torstai 13. elokuuta 2015

Rytmityskurssilla

Tänään Teemu Linnan odotetulle rytmityskurssille. Tiedän kyllä että rytmittäminen on kiihdyttämistä, hidastamista ja oikeassa paikassa sekä ajoituksellisesti oikea aikaista ohjaamista. Mutta en ole mitenkään varma teenkö rytmitystä kuinka luonnostaan radalla. Ajatuksella en ainakaan tee, koska en edes ole tiedostanut tekeväni rytmitystä. Jos teen siis ollenkaan.

Aloitettiin tutustumalla ensin neljään eri harjoitukseen, joista kaksi aivan perusharjoituksia. Ohjauskuvioina sai käyttää peruskäännöstä sekä takaaleikkausta, ja tämä rajaus sen takia että muilla ohjauskuvioilla voidaan peittää oman tai koiran puutteet taidoissa.

Ja voi pojat, näinpä olen onnistunut tekemään. Mörköhän lukee hyvinkin tunnolliseti ohjausta, mutta on sellainen perässä vedettävä malli. Mörkö ei siis irtoa esteille, tai lähinnä hypyille. Kyllä se irtoaa hyvinkin pujottelulle ja kontakteille... mutta ei siis hypyille. Olisiko tämä loogista seurausta sille, etten ole edes huomannut opettaa irtoamista hypyille samalla pieteetillä kuin muille esteille? Kyllä!

Mörkö irtoaa kyllä namikipolle, mutta se on eri asia kuin irrota hypylle. Niinpä tehtiin muutamia eri variaatioita niin että ohjasin hyppy - putki - muistin odottaa koiraa - kiihdytys yhdessä sek koiran läheys hypylle niin että koira etenee minun edessä. Palkka tuli eteen päin katsomisesta (Teemu palkkasi kupilla) tai irtoamisesta. Muutamalla toistolla saatiin aikaiseksi kivoja suorituksia.

Nyt täytyy mun pitää tuumaustauko ja miettiä kuinka tätä voisi harjoitella itsekseen. Helppoahan olisi jos koira palkkautuisi lelulla, mutta kun ei palkkaannu. Keväällä ja havaitsin treeneissä positiivista vauhtia koirassa kun kouluttaja palkkasi satunnaisesti koiraa radalla muutamien esteiden välein. Kouluttaja sen takia etten itse tiennyt milloin palkka tulee joten en pystynyt vahingossakaan tekemään muuta kuin keskittymään radalla ohjaamiseen täysillä. Tätä tulee ehdottomasti jatkaa, mutta jotenkin olisi hyvä päästä irtoamista/estehakuisuutta/vauhtia/itsetuntoa päästä treenailemaan ihan itsekseenkin.

Rytmitys ja ohjaaminen itsessään oli ainokaisessa tekemässämme harjoituksessa hyvää. Hieman yllätyin tästä palautteesta :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti