Jostain syystä jäi lyhyehköksi jääneen tauon jälkeinen fiilis puomin kanssa erittäin huonoksi. Mietin, johtuiko se vaan siitä että ennen taukoa puomi edistyi oikein mallikkaasti ja tauon jälkeen ei oikein mikään tuntunut onnistuvan? Vai johtuiko huono fiilis kenties siitä, että treenaaminen alkoi tuntua hieman suorittamiselta eikä satunnainen ohjaajan ahdistuneisuus ainakaan paranna asiaa? Niinpä, omaa ahdistumisen tunnetta jäin miettimään. Viimeinen asia mitä haluan on se että itse joudun jännittämään kontaktia. Varmin tapa saada siitä ongelma.
Perjantaina kävin kertaalleen treenaamassa, ja ahdistumsassa. Ymmärsin, että varsinaisesti keväällä ei olekaan tehty juoksupuomia vaan ensisijaisesti vahvistettu Mörkön itseluottamusta puomiin esteenä. Vauhtia ja itseluottamusta ollaankin saatu, mutta kontaktin suoritustekniikan kanssa ollaan kyllä aika hakusessa. Enkä halua menettää kevään työllä saatua vauhtia, en ainakan sen takia että koira menee epävarmaksi kun ahdistun.
Eilen oli pakko lähteä ennen puolta yötä vielä hallille. Halusin kokeilla mitä tapahtuu kun lasken puomin maan tasalle ja vaan juostaan puomia pitkin. Ei ainakaan tapahtunut sitä mitä olin varovaisen toiveikkaasti toivonut, eli eihän koira voi opettamatta osata ponnistaa lankulta pois aivan päästä. Hetken jopa pohdin pitäisikö se opettaa, mutta ennen kaikkea valitsin boksi-metodin juoksupuomin opettamiseen kun se on jotenkin hieman helpompaa itselle tajuta palkatakko vaiko eikö. Kokeilin myös mitä tapahtuu jos laitan boksin loppuun - tapahtui juuri niin hieno loikka boksin sisälle kuin mitä voi kuvitellakin eli ei ainakaan näin. Lopulta kokosin puomin takaisin ja naksuttelin Mörkölle kontaktille osumista. Nukkumaan menin miettien miten kertoa koiralle haluttu suoritusmalli.
Tänään sain kaverin mukaan hallille, ja ainakin treenamisen pakkomielteisyys saatiin poistettua! Olin tauon aikana unohtanut yhden käyttökelpoisen variaation treenaamisessa, ja tämä otettiin tänään taas työn alle. Eli kaveri pitää koiraa (jossain kohtaa puomia), itse olen valmiina juoksemaan heti kun koira katsoo eteensä ja palkkaan itse suorituksen. Jostain syystä tämä on Mörköstä äärettömän kivaa, jopa niin kivaa että pieni koira alkaa haukkumaan vapautusta odotellessa. Kun Mörkö vapautetaan eteen päin katsomisesta, niin tällöin Mörköllä tuntuu olevan ajatus aivan eri tavoin kontaktin suorittamiseen. Huippuja suorituksia saatiin näin useita, hyviä muutama ja ainoastaan yksi härski loikka.
Näitä treenejä nyt jokunen lisää ennen kuin kokeilen mitään muuta. Mörköstä on kivaa, minusta on kivaa ja parasta on kun Mörkö on niin itseään täynnä puomia tehdessään. Tuota intoa EN ole valmis hukkaamaan. Enkä vielä kuitenkaan ole valmis miettimään josko kuitenkin opettaisi pysäytyksen... vaikka kieltämätt sekin ajatus kerkesi käydä pariinkin otteeseen viikonlopun aikana mielessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti