Viime vuonna aikasta kateellisena seurasin Niinun valmennusleireillä olevien taivalta, kehitystä ja tekemisen intensiteettiä. Vuosi sitten ei vain ollut rahkeita ilmoittautua mukaan, ja nyt myöhemmin ymmärrän että näin oli tarkoitettukin. Valmennuskaudesta olisi puolet mennyt sivu suun Mörkön hauisvamman takia, ja monta oleellista oivallusta olisi itseltäni jäänyt tekemättä.
Keväällä kun tieto valmennusleirien jatkumisesta tuli, olin enemmän kuin innoissani. Tosin hieman mietitytti että näinköhän koiran kantti kestää rankahkoja viikonloppuleirejä. Vierestä seuranneena leirit saivat paimenkoiratkin aika väsyksiin, ja pääsääntöisesti paimenet kestävät seurakoirasessejä paremmin toistoja. Niinpä aloin vilkuilemaan uutta mahdollisuutta, henkilökohtaista valmennuspilottia. Päivän leirit sisältöineen vaikutti juuri kuin meille tehdyiltä... kunnes kuulin "varmana tietona" että leiripaikat on jo täytetty edelliskauden valmennuksiin osallituneilla koirakoilla.
Edelleen jatkoin Niinun sivuilla hengaamista ja haaveilua. Olin kyllä huomannut tekstin että pilotti on täysi, mutta varasijoille vielä otetaan koirakoita. Monta päivää kerkesi mennä, ennen kuin yhtenä iltana otin ja päätin ettei se mitään anna ellei edes yritäkään. Vietin tunnin jos toisenkin tehdessäni hakemusta ja koittaessani tuoda esille tavoitteellisuuttani (ja miten olen tavoitteisiini edennyt) sekä kehitystarpeitani (joihin uskon saavani apuja leireiltä). Lähetin hakemuksen ja aktiivisesti unohdin koko asia...
... kunnes eräänä elokuisena päivänä tuli tieto että MEIDÄT ON VALITTU PILOTTIIN!!! :D
Iski järkytys, pakokauhu ja epäuskokin. Tänään tuli ensimmäisen leirin leirikirje ja edelleenkään en voi uskoa että meidät on valittu sinne. Olen kiitollinen valitsijoille siitä, että ovat nähneet hakemukseni tekstin ja ymmärtäneet viestini vaikka tuskin koskaan olemmekaan Mörkön kanssa niitä edustusjoukkuepaikoista kisaavia koirakoita. Se ei kuitenkaan estä omien tavoitteiden saavuttamista, uusien asioiden oppimista ja kokemuksen kerryttämistä. Kaikki asiaoita, joista on varmasti hyötyä kun Tikrun kanssa treenataan tulevaisuudessa agilityssä.
Tavoitteeni on selkeä: SM-2016. Tämän saavuttaakseni pitää ohjaajan kehittyä paljon. Tulee saada ketteryyttä ja parempaa radanlukutaitoa. Tai ehkä ei taitoa, vaan tietoa ja ideoita vaihtoehtoisista tavoista ratkaista ratojen ohjaushaasteita. Parempi kunto tukee myös menestystä, tämän myötä päätös osallistumisesta HCR 2016seen on tehty. Itselläkin tulee olla välitavoitteita. Yksittäisistä Mörkön kehityskohteista tärkeimmät ovat juoksupuomin viimeistely niin että se toimii myös kisoissa. Tämän lisäksi olen ymmärtänyt Mörkön hypyissä olevan puutteita, ei teknisesti vaan ajatuksellisesti. Mörkön ajatukseen pitää saada ajettua aktiivinen hypylle lähestyminen sekä aktiivinen hypyltä lähteminen. Onneksi hyppy itsestään on teknisesti hyvä, niin voi keskittyä enemmän lähestymisiin ja poistumisiin.
On kyllä hurjaa. Vaikka itselläni on kohtuu hyvä käsitys siitä missä mennään, tai ainakin luulen niin. Uskon että tulevana talvikautena 2015-2016 opin itsestäni, Mörköstä, kouluttamisesta ja monesta muusta asiasta enemmän kuin kykenen edes arvaamaan.
We are ready - here we come!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti