Mörkö kävi alkuvuodesta kerran fyssarilla ja kerran osteopaatilla hauislihaksen revähdyksen jälkeen. Kummallakaan kerralla ei löytynyt mitään "normaalista" poikkeavaa. Selkä jumittaa (fyssarin löytö) ja vatsan alueella on kireää kalvoissa (osteopaatin löytö). Valitettavasti näin on aina.
Maaliskuun alussa aloin jo katsomaan että Mörkö voisi olla jälleen tsekkauksen parissa. En kuitenkaan viitsinyt ennen Åren reissua varata aikaa ja reissun jälkeen olinkin pitkään kipeänä. Kuun vaihde tuli ennen kuin sain aikaiseksi varata aikaa. Mikä onnen potku olikaan kun havaitsin että luottofyssari on jälleen Helsingissä ja vielä aivan tässä parin kilometrin päässä!
Tänään sitten käytiin Riina Koskelan luona. Vaikka osasinkin aavistaa että jumeja on, niin en mitenkään osannut kuvitella että koira on noinkin jumissa. Ressukka :( Ei ihme että välillä on ollut vähän mieli maassa koiralla.
Liikkeistä Riina teki heti havainnon että liikkuu lyhyellä askeleellaja seisoo takajalat alla. Oikean lapaluun etunraun on kuin krampissa ja kiinni kropassa (tämä se puoli missä revähdys), vasen puoli paljon joustavampi. Kaularangan viimeinen nikama ja oikeastaan koko rintarangan nikamat tosi jäykkiä. Koko lanneosa kireänä ja jäykkänä sekä SI-nivelet jumissa.
Hoidan jälkeen Mörkö on ollut ihan veto veks. Huilitaan tämä päivä ja huominenkin. Jos keskiviikkona menen treeneihin niin teen erittäin kevyesti, ehkä jätän kokonaan väliin. Hoitoja jatketaan viikon päästä. Onneksi en ole ilmoittanut tuota koiraa kisoihin, se olisi ihan suoraan itsemurha yrittää tuollaisen kaverin kanssa saada 0-tuloksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti