Ozzyn kanssa taas kävellen rally-treeneihin. Vaikkei treenien anti sisällöllisesti ehkä kovin kummoinen olekaan, niin aivan parhautta on se että treeneihin menee vajaa 10 minuuttia kävellen. Helppoa, mukavaa ja saa koirakin notkistettua lihaksensa ennen ja jälkeen treenien. Tykkään!
Treeneissä oli ratatreenit. Samaan aikaan omaa vuoroaan odottelevat koirat tekivät käytösruutuja. Tuli ihan kivan kattavasti tehtyä eri variaatioita (6/9), ajallisesti käytösruudun kesto oli 1-2min. Ozzylla sujuu mukavasti maassa olo sekä seisomine, eikä edes ole väliä onko sivulla vai edessä. Mutta se istuminen... Ozzylla ei vain tahdo enää takapään lihaksisto olla siinä kunnossa että kestäisi istua minuutteja ryhdikkäästi. Joten istumisia tein puolen minuutin pätkissä edessä ja sivulla. Täytyy vain toivoa ettei SM-kisoissa ole käytösruudussa istumista... parin muunkin asian lisäksi ;)
Itse rata meni tosi hyvin. Lähdössä Ozzy oli yhteistyökykyinen ja lähti heti liikkeellekin iloisesti. Säännöllinen treeni on siis auttanut lähtöihin, aivan niin kuin aavistelinkin. Houkutuskin meni poikkeuksellisen rennosti, houkutuksessa Ozzy on perinteisesti alkanut jännittämään. Oikealla tekeminen oli myös oikein mukavaa. Ylipäätänsä Ozzylla oli kierroksia aivan liikaa ja tekeminen sen mukaista, eli säheltämistä. Mutta paljon parempi näin kuin jännittävä koiruus.
Lopussa tehtiin vielä kaksi edessä peruuttamista. Ensimmäisellä toistolla Ozzya selkeästi jännitti lähettyvillä riehuva koira, toisella toistolla ei riehuva koirakaan saanut enää ajatusta pois tekemisestä. Tämän liikkeen kanssa alan olla luottavainen että se onnistuisi myös kisoissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti