Tänään taas treenit, tällä kertaa hyppytreenit. Mörköllä oli intoa enemmän kuin järkeä kun pakkasin varusteita... parin päivän treenitauko on tehnyt tehtävänsä. Tauko johtui taasen siitä, että Ozzy & Mörkö kävi keskiviikkona fyssarilla. Ozzyn kohdalla todettiin että edellisellä kerralla avattu etuosan jumitus ei ollut uusiutunut ja itse asiassa koira oli kaiken kaikkiaan hyvässä kunnossa. Takapään lihaksistokin oli parantunut. Jatketaan Ozzyn kanssa hyväksi havaitulla tiellä :) Mörkö taasen yllätti onnettomilla syvillä lihaksilla ja jumissa olleella yläselällä... kotiläksyksi tuli syvien lihasten treenailu ja minimissään viikon kontaktitreenitauko.
Parin palautumispäivän jälkeen hyppytreenit olivat siis erittäin hyvä aloitus fyssarin jälkeen. Hypyt pidettiin tarkoituksella matalalla (10cm) ja eri hyppyteknisiä harjoituksia tehtiin kolme. Pitkä tasavälein oleva sarja onnistui hyvin sekä lähettäen, rinnalla juosten että kutsuen (ja karkuun juosten). Kaareva sarja aiheutti hieman päänvaivaa, kun palkalle teki mieli oikaista kesken sarjan... Lopuksi etäisyyden hahmoittamista, mitä pitää ihan selkeästi treenailla itsekin. Mörkö hahmottaa etäisyyden kyllä hyvin, mutta hämmentyy muuttuvasta etäisyydestä. Itse treenailessa etäisyyden muutokset noin puolella jalalla.
perjantai 31. elokuuta 2012
torstai 30. elokuuta 2012
Video Zeljko Goranin treeneistä
Onneksi on mukavia ihmisiä, jotka videoivat toisten suorituksia :) Alla Mörkön ja minun suoritus illan treeniradasta. Kuten kuvasta näkyy, minä voisin opetella juoksemaan ripeämmin... ja niitä kohtia missä seisoskelen pitää treenata vielä lisää jotta suorituksista tulee sulavia.
http://youtu.be/dLCXbuKABOw
http://youtu.be/dLCXbuKABOw
tiistai 28. elokuuta 2012
Mörkön viikkotreenit korvattu Zeljko Goran koulutuksella + Ozzyn kenraaliharjoitus ennen lauantain koetta
Tänään oli mahdollisuus päästä Zeljko Goran koulutettavaksi ja totta kai mahdollisuus piti käyttää! Zeljko oli suunnitellut oikein mukavan radan, pieniä jippoja ripoteltu muutamia mutta myös ihan reilua tekemistä eikä pelkkää kikkailua. Mun jännityskäyrä nousi kattoonsa kun selvisi että ryhmässä on jo kolmosluokassa kisaavia - ja Mörköläinen. Ja arpaonni suosi vielä niin paljon että aloitin Mörkön kanssa yksilösuorituksen.
Ensin jokainen koirakko (5kpl) suoritti radan alusta loppuun, ja tämän jälkeen jokaisen kanssa treenailtiin ongelmakohtia. Itselleni kompastuskiveksi muodostui esteet 3 ja 11, koska vastaavaa ohjausta en jostain syystä ole treenaillut. Näitä hinkattiin jokusen kerran... Hypyn 7 kohdalla tehty valssi sai kehuja oikea-aikaisuudestaan, samoin kuin hypyn 20 hyvästä käännöksestä. Hypyn 15 niisto-persjättö sai myös kehuja, tosin kommentilla että on selkeästi uusi juttu ja vaatii ohjaajalta itsevarmuutta. Lopussa jokainen koirakko suoritti vielä radan uudelleen alusta loppuun uusia ajatuksia käyttäen.
Mörkö oli niin pätevä! Otus jaksoi hyvin useat toistot ja muutenkin oli hyvin motivoitunut. Olin niin tyytyväinen joka kerta onnistuneesta valssista. Hienoa, että olen saanut käyttöön "ennakoiva valssaus"- kurssin antia. Hyppyjen 3 ja 11 kohdalta sain hyvää oppia minulle uudesta ohjaustavasta, olisikohan ollut sokkari nimeltään. Täytyy lisätä vastaavanlaiset kuviot omaan harjoituslistaan, sillä tuo ohjauskuvio olisi hyvä osata. Vaikka toki ilmankin pärjää, mutta näyttä helpottavan omaa sijoittumista kummasti. Sain myös oman ryhmän kuunteluoppilaina olleilta hyvää palautetta Mörkön ja mun tekemisistä. Hyvä fiilis kaiken kaikkiaan :)
Ja sitten Ozzyn kuviot... Aamusella oli tarkoitus tehdä hyvänmielentreenit noudon ja kaukojen kanssa. Noutojen palautukset meni aivan pipariksi ja kaukokäskyjen asennonvaihtoihin tarvisi joka kerta kaksoiskäskyn. Hyvin menee, eipä paljoa naurata lauantain partisten toko-mestaruuskisat. Noh, ei voi muuta kuin toivoa että Ozzy tsemppaa kisoissa. Odotukset kyllä tippui kertaheitolla ykköstuloksesta kakkostulokseksi.

Harjoitusrata. Tällä kertaa teimme ainoastaan radan valkoisilla numeroilla. |

maanantai 27. elokuuta 2012
Ozzy PU4 Tervekoskella (KV)
Lauantaina oli hyvä päivä: kehä oli iltapäivällä, näyttely 60km päässä, auton sai parkkiin aivan kehän viereen ja sääkin oli vielä aurinkoinen. Pikavisiitillä Ozzy kävi pokkaamassa PU4, ennen kuin käytiin vähän shoppailemassa ja kotiin lähtöä. Koko näyttelyn kesto matkoineen oli 3h, erinomaista! Varsinkin kun lauantain jatkui muuten mukavien ystävien seurassa iltaa istuen.
Tapio Eerola arvioi Ozzyn seuraavasti:
Tapio Eerola arvioi Ozzyn seuraavasti:
10 vuotias. Erinomainen tyyppi, mittasuhteet. Komea pää. Erittäin hyvä rintakehä ja kulmaukset. Karkea turkki. Pitkät askeleet.Koiramaiset harrastukset jatkuivat sunnuntaina syvien lihasten treenaamisella, kun päätin lähteä sienimetsään samoilemaan. Valitettavasti logistisista syistä pystyin ottamaan ainoastaan Mörkön mukaan, vaikka Ozzyllekin varvikossa kävely olisi ollut aivan yhtä hyödyllistä. Toivottavasti ensi kerralla pystyn ottamaan sienimetsään molemmat koirat mukaan, tai ainakin Ozzyn.
lauantai 25. elokuuta 2012
Se on perjantai! Eli Mörkö pääsi treenaamaan.
Tänään aamupäivällä mentiin parin päivän tauon jälkeen käymään kentällä. Agendalla oli pujottelun itsevarmuus ja putki-rengas harjoittelua niin että itse olen reippaasti Mörköä edellä.
Virittelin tutut kolme kaarta pujotteluun reilun 20cm päähän. Namikippo loppuun ja hyppy suoraan pujottelun eteen niin että Mörköllä on suoraan pujotteluun meno - tätä kun en ole jostain syystä oikein harjoitellut... kaikenmaailman muita lähestymiskulmia kyllä. Ensin oikealta ja sitten vasemmalta. Ja Mörköhän pujotteli! Pujotteli vauhdilla, innokkaasti ja itsevarmasti. Viimeisen kepin meni kummallakin kerralla niin nuolemalla että keppi jäi heilumaan perään. Itselläkin myös huomattavasti vapaantuneempi olo. Muutama tällainen lisää ja sitten voidaan suorittaa pujottelut aina vapautuneesti ilman apuja :)
Putki + rengas yhdistelmästä en saanut yhtään virheellistä renkaan suorittamista esille. En vaikka juoksin edellä, jäljessä, pysyin paikallani tai tein piruetteja. Hyvä näin. Ilmeisesti viikkotreeneissä murahtamiseni väärästä suorituksesta riitti kertomaan että tätä EN halua nähdä jatkossa. Kaikin tavoin koitin häiritä Mörköä nyt renkaan suorituksessa, ja joka kerta Mörkö suoritti renkaan oikein. Oikein hyvä.
Vielä lopppuun yksi pujottelu ja treenailuaika (15min) oli tällä erää käytetty. Seuraava Mörkön treeni taitaakin mennä ensi viikon puolelle, mikä ei varmastikaan ole huono asia kun viime viikkoina ollaan treenailtu ehkä hitusen liiankin tiiviisti.

keskiviikko 22. elokuuta 2012
Mörkön viikkotreenit, ja vähän rally-tokoa
On pitänyt itsellä näemmä niin kiirettä ettei ole kerennyt koneelle pysähtyä... Korjataan tilanne nyt.
Eilen oli siis Mörkön viikkotreenit. Takataskuun olin tehnyt suunnitelman pujottelun eteen päin työstämisestä: otin kolme tukikaarta jälleen käyttöön mutta ~15cm päähän pujottelusta. Tätä ihan alkuu kolme toistoa, hyvin sujui. Hieman toivoisin nopeampaa vauhtia, mutta uskon vauhdin kasvavan itsevarmuuden parantumisen myötä.
Varsinaisena treeninä oli 12 esteen rata. Ihan hyvä välillä tehdä vähän pidempääkin pätkää, kun kisoissa Mörkö ihan selkeästi katseli neljän esteen välein että missä palkka. Radalla oli niistoa, leijeröinti ja avokulma pujotteluun. Niistot toimi, leijeröinti meni paremmin kuin uskalsn toivoa (putkeen lähetys esteen takaa) ja pujottelun sisäänmenot tehtiin niin että kävin itse ottamassa koiraa nenästä kiinni toisesta välistä ekaan väliin koukkien). Pujottelussa oli myös kolme kaarta sillä nyt haluan 100% onnistumisia. Hieman Mörkö hämmentyi siitä että olinkin pujottelussa koukkimassa, kun muuten olen opettanut Mörköä itsenäiseen pujottelun suorittamiseen. Mutta täytyy Mörkön tuohonkin tottua - tai oppia itsenäinen avokulmasta sisäänmeno.
Radalla oli myös putki - rengas sarja, ja aivan kuten kisoissakin Mörkö hyppäsi renkaat vierestä (?). Tätä ihmettelin jo kisoissa, mutta laitoin silloin kisakokemattomuuden piikkiin. Nyt kun sama tapahtui uudestaan ei kyseessä voi olla enää vahinko. Kiitos tarkkasilmäisen kouluttajan on ainakin jonkinlainen näkemys mistä virheellinen suoritus saattaa johtua. Jos odotan rauhassa Mörköä putkesta niin että Mörkö menee edellä renkaaseen ei ole ongelmia. Jos taas oten etumatkaa Mörkön ollessa putkessa ja olen jo renkaan tasolla/ohitse, niin Mörkölle tulee kaiketi kiire petään ja suorittaa renkaan väärin. Ei itseasiassa olle edes tällaista tilannetta harjoiteltu, olen tainnut aina kaavamaisesti lähettää Mörkön renkaalle... Jälleen yksi asi lisää työstettävien listalle.
Kyytiä odotellessa alkoi viereisellä kentällä rally-tokotreenit, ja vaikkei Mörkö osaa muuta kuin istua käytiin hieman opettelemassa kylttejä (minä lähinnä) ja jumppaamassa takapään käyttöä (Mörkön tehtävä).

maanantai 20. elokuuta 2012
Ozzyn pihatreenit
Huoloton on autoton ja sen seurauksena treenailtiin kotiparkkipaikalla (auto on siis lainassa muutaman päivän ajan...). Tarkoituksena oli tehdä 3min paikallaolo, vahvistaa noudon palautuspaikkaa ja tehdä myös hieman kauko-jumppaa.
Paikallaolossa Ozzy malttoi hyvin istua ennen maahan käskyä, ja toisaalta pysyi myös maassa odottaen tulevaa. Ozzyllä on ollut paha tapa ennakoida ja vaihtaa istu-maa tai maa-istu oman mielen mukaan. Nyt tätä ei ole näkynyt, enkä halua ihan hirveästi hinkata paikallaolon asennonvaihtoja ettei ennakointi tule taas mukaan. Menin piiloon ja olin kerennyt olla siellä jo tovin ennen kuin sain kellon käyntiin. Pysyin piilossa vaadittavan 3min ja vetkuttelin vielä tovin ennen kuin palasin koiran luokse, todellisuudessa paikallaolo oli lähemmäksi 4min mikä on vain hyvä koetta ajatellen. Jostain syystä Ozzy oli aika vinossa kun palasin koiran luokse, toivottavasti tätä ei esiinny kokeessa kun on ihan turha pisteiden menetys.
Noudoissa on esiintynyt kahta "ongelmaa", joista olen halunnut eroon. Ensinnäkin Ozzylla on hyvä ote kapulasta niin kauan kunnes tulee istumaan viereeni, sitten alkaa kielellä kapulan pyörittely. Toisekseen Ozzy on muutaman kerran jäänyt etuviistoon seisoskelemaan kapulan kanssa. Joten olen naksutellut ihan siitä että Ozzy pitää kapulaa kunnolla vieressäni istuessaan. Tänään laajensin harjoitusta tämän lisäksi niin, että Ozzylle kapula suuhun, pari askelta eteen päin ja Ozzy luovutusasentoon sivulle. Tämän tein tosin vain muutaman kerran, koska liikkeessä koira tulee takaa sivulle mikä ei ole kuitenkaan todellinen tilanne noudossa. Viimeinen vaihe tänään oli se, että jätin Ozzyn istumaan kapula suussa muutamien metrien päähän eteeni ja "nouda" käskyllä Ozzy tuli sivulle. Oikein monta onnistunutta suoritusta :) Täytyy vielä jumpata Ozzyn aivonystyröitä lisää noudon tiimoilta jotta palautuspaikka varmentuu, mutta liikaakaan en tohdi asian kanssa nysvätä.
Loppuun kaksi maahan-istu kaukokäskyjen asennonvaihtoa. Ensimmäisellä yrityksellä Ozzy tulikin luokse. Hieman huolestuttavaa, että Ozzy sekoitti luoksetulon (mikä lähtee istumisesta) ja kaukot (mikä aloitetaan maasta). Noh, toista yritystä kehiin ja Ozzy nousi hienosti istumaan käskystä.
Alkaa olla ihan hyvät fiilikset kisojen suhteen. Kaikki osa-alueet toimii, nähtäväksi jää miten kokonaisuus sujuu. Heikoin lenkki on luoksetulo, ja jos Ozzy hämmentyy siitä hirveästi voi koko loppukoe mennä haahuilemiseksi. Tästä syystä haluan vahvistaa sekä kaukoja että noutoja vielä ennen koetta, jotta jos luoksetulossa tapahtuukin hämmennys niin seuraavissa liikkeissä Ozzy saisi takaisin itsevarmuutensa. (Tässä puhtaasti oletus että luoksetulon jälkeen on kaukot.)
Olisi varmaan aiheellista julkistaa toko-kokeen tavoite. Saada ykkös-tulos. Ja jos näin käy, niin koittaa päästä loppuvuoden aikana muutamaan toko-kokeeseen jotta saataisiin vielä TK2 tehtyä. Tämä jos saavutetaan niin sen jälkeen Ozzy saa jäädä ansaitulle toko-eläkkeelle. Entä jos ei tule ykkös-tulosta? Jatkoa pitää pohtia toko-kisan jälkeen.

sunnuntai 19. elokuuta 2012
Mörkö on ekaluokkalainen!
Tänään oli se päivä, mitä olen pariin kertaan jo lykännyt tuonnemmaksi ja mitä jostain syystä jännitin uskomattoman paljon. Mörköläinen osallistui ensimmäisiin virallisiin kilpailuihin, kahden startin verran. Radat muutoin sujuivat mukavasti, mukavalla sykkeellä ja suurella sydämellä mutta pujottelu koitui kummallakin radalla kohtaloksi. Tarkemmin pujottelun toiseksi viimeinen väli. Vaikkei nolla-tuloksia näillä suorituksilla tietenkään irronnut, niin kummallakin radalla päästiin kiipeämään kolmannelle palkintopallille :)
En ole yhtään yllättynyt tuosta pujottelusta. Tiedostin hullunrohkean nopeuden pujottelua treenatessa parin viime viikon ajan, ja myös sen ettei pujottelua kerennyt yhtään yleistämään. Nyt pitää palata hieman taakse päin pujottelun kanssa ja hakea uudestaan itsevarmuus mukaan pujotteluun. Käytännössä tarkoittaa että otan tarvittavan määrän tukikaaria käyttöön, uskoisin että jo se että kaaret ovat 20cm päässä pujottelusta korjaa asiaa. Oikeastaan tässä ei ole kyse Mörkön osaamisesta, vaan sisällöstä omien korvien välillä - jostain syystä jännitän pujottellua tosi paljon ja totta kai oma jäykkä jännittynyt käytökseni hämmentää Mörköä. Seuraavaksi siis siedätetään Mörköä suoriutumaan pujottelusta mun jäykkyydestä huolimatta, sekä minua olemaan jännittämättä pujottelua.
Hyvä meistä vielä tulee :)

lauantai 18. elokuuta 2012
Ozzy Kouvolassa PU2 ja ROP-vet
Aurinkoisessa ja kohtuullisen lämpöisessä Kouvolassa vietettiin päivä kilpaillen "ken saa kaikkein punaisimman ihon". Jos ihmisillä oli välillä hieman tuskaista niin onneksi Ozzyllä oli lokoisat ja viileät oltavat, joten lämpö ei näkynyt Ozzyssa mitenkään.
Päivän tuomarina toimi Lena Danker arvostellen Ozzyn seuraavasti:

10 vuotias poika, jolla erinomaiset mittasuhteet. Kaunis pää, erinomainen leveä vahva kallo. Sopiva otsapenger. Purenta ok. Kaunis ilme. Hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Ikä rupeaa näkymään selässä. Sopiva luusto, hieman lyhyt lantio. Liikkuu ikäisekseen kevyesti ja paimenkoiramaisesti. Miellyttävä luonne.Näillä eväilllä päästiin vielä pitkän päivän päätteeksi BIS-vet kehään, mistä ei tällä kertaa sen kummempaa kerrottavaa. Ozzy oli kovin energinen, iloinen ja reipas koko päivän :)
perjantai 17. elokuuta 2012
Mörkösen pujottelukoulu: osa 40 - The End
Eilen kävin kokeilemassa pujottelua ensimmäistä kertaa ulkona. Kolme toistoa ja kaikki sujui aivan niin kuin pitääkin. Samalla kokeilin kontaktit, renkaan ja pituuden ulkona kun ei olla ulkona pahemmin treenailtu. Kaikki sujui hyvin. Eli hyvillä mielin odottelen sunnuntain kisoja :)
Mörkösen pujottelukoulu on tullut päätökseensä. Esikoulut on suoritettu hyvin arvosanoin ja seuraavaksi Mörkö astelee eka-luokkalaiseksi.

tiistai 14. elokuuta 2012
Mörkön viikkotreenit, pujottelu mielessä
Viikkotreeneissä oli mukavasti kaksi eri kokonaisuutta. Oli ratatreenit, missä radalle oli saatu mahdutettua kaikki muut esteet paitsi pujottelu. Sen lisäksi oli radanomainen pujottelutreenit. Meidän kannalta täydellistä.
Ensin pujotteluun. Jännitti ihan pirusti ja päätin jo ennakkoon etten tee kahta pujottelua enempää. Ensimmäiseen pujotteluun Mörkö tuli suorassa linjassa putkesta, ja meni vääriin sisään. Jostain syystä tämä kulma on jäänyt harjoittelematta. Kun lähetin hieman vinommasta kulmasta pujottelu suijui moitteetta. Seuraavaksi hieman muunnneltuna sama treeni, tällä kertaa pujottelun toiselta puolelta. Surukseni Mörkö jätti pujottelun kesken ihan lopussa, mutta onnekseni kouluttaja huomasi mistä kiikastaa. Koska jännitin Mörkön suoritusta vedin hartiat korviin ja unohdin hengittää... ja jokaikisellä solulla olin jännittynyt. Kun rentouduin, ja lähetin Mörkön uudestaan pujotteluun niin homma sujui hienosti.
Ylipäätänsä oli kiva huomata että Mörkö pujottelee tosi matalalla, erittäin hyvällä tekniikalla. Samoin kouluttaja totesi, että Mörkö työskentelee nykyään suuremmalla välimatkalla ja tietäessään mitä tulee tehdä Mörkö laittaa turbovaihteen päälle. Eteen päin ollaan siis menty hieman ujostakin alkuajasta :)
Ratatreenissä ei ihmeempää. Hieman puomi ja keinu jännitti Mörköä, mutta en nyt keskity noihin enempää. Jännityksen syynä saattoi olla sekin, että molemmat esteet olivat avonaisen lastausoven edessä ja tuo ovi ei ole ollut koskaan aikaisemmin auki. Yksittäisenä esteinä keinu ja puomi sujuivat hyvin kun olivat toisella puolella hallia.
Hitto että jännittää tulevat kisat! Kun vain muistaisin olla rentona... ja luottaa koiraan.

Ozzy tokoilee - eilen ja tänään
Eilen illalla saatiin paikallaoloseuraa, joten nopeat treenit nurmella ennen muita omia aktiviteetteja. Koska edellisestä paikallaolosta on ikuisuus, olin ainoastaan 2min piilossa. Liike kokonaisuudessaan sujui hyvin. Sen jälkeen noutoa, minkä kanssa on nyt palautuksissa jotain häikkää. Ozzy odottaa, lähtee käskystä ja vielä tuokin kapulan mutta jää pyörimään ärsyttävästi tuohon eteen. Tällaista ei ole aikaisemmin tapahtunut, joten oletan luovutuksen ja loppuasennon löytyvän kunhan hiukan muistellaan miten homman pitäisi mennä. Loppuun kaukot, sujui oikein hyvin. Ja kun nurmikolla oltiin tein pikaiseen seuraamista ja liikkestä maahan & seiso. Hyvin sujuu, en aio noita hinkata enempää.
Tänään sitten vuorossa noudon lopun treenailua. Ja yksi kaukon ensimmäinen asennon vaihto. Treenit alkavat nyt, joten namit mukaan ja koiran kanssa pihalle!

maanantai 13. elokuuta 2012
Mörkösen pujottelukoulu: osa 39 - Mörkö pujottelee!!
Parin päivän tauon jälkeen oli aika palata jälleen pujottelun pariin. Viimeksi pystyttiin poistamaan pujottelun lopusta kaaret ja tänään oli tavoitteena poistaa myös sisäänmeno kaari. Mörkösellä oli intoa ja vauhtia, ja muutenkin mukava asenne.
Kaaret (sisäänmeno + kaksi lopussa) asennettiin 25cm päähän lämmittelyyn. Jostain kumman syystä onnistuin löytämään hieman turhan hankalan lähestymiskulman (vaikka mielestäni tuo oli ihan normaali), ja ensimmäinen yritys meni kolmannesta välistä sisään ja toinen yritys lähti väärin sisään. Korjausliikkeenä en mennyt koskemaan verkkoihin (vaikka tätäkin pohdin), vaan päätin kokeilla pujottelua vielä kerran oikein helposta sisäänmenosta - ja se kannatti. Ensimmäisilläkin yrityksillä Mörkö pujotteli oikealla tekniikalla ja hyvällä rytmillä koko pujottelun, sisäänmeno vain jostain syystä tökki.
Seuraavaksi otettiin pujottelun lopusta kaaret pois ja eikun pituuden kautta pujotteluun. Ei mitään ongelmaaa. Tämän jälkeen suuri hetki ja sisäänmennokaari myös pois. Pujotteluun jälleen pituuden kautta, ja pujottelu onnistui täydellisesti :) Tässä kohtaa hieman mietin, että pitäisikö lähteä kotiin... toisaalta teki mieli kokeilla pujottelu ilman kaaria vielä toiseltakin puolelta. Koska koirassa näytti olevan virtaa, niin päätin tehdä pujottelun vielä kerran. Sekin sujui ongelmitta.
Mörkösen pujottelukoulu alkaa olla lopuillaan. Yksi kerta on vielä jäljellä, sillä en ole kertaakaan tehnyt pujottelua ulkona. Kesäkaudellakin olen treenaillut pujottelua ainoastaan sisällä, koska en ole halunnut tehdä ylimääräistä häiriötä vaihtamalla ympäristöä kesken kaiken. Eli huomenna ehkä pujottelua viikkotreeneissä, ja torstaina viimeinen pujottelukoulu ulkosalla. Jos siis kaikki menee niin hyvin kuin nyt näyttää. Toki pujottelun kanssa on vielä työstettävää, pujottelua on vahvistettava ja eri kulmia pitää vielä harjotiella enemmän - sitten tulevaisuudessa, kun perusteet on nyt kunnossa.

sunnuntai 12. elokuuta 2012
Ozzy erkkarissa ja Helsingissä tuplapotti
Lauantaina 77 partanaamaa kilvoitteli Porvoossa paremmuudesta. Ozzyn naama ei tällä kertaa mielyttänyt tuomaria ERI VET3 enempää. Kerstin Selle Saksasta arvosteli näin:
Välillä käytiin kotona huilimassa pari tuntia ennen kuin palattiin takaisin aurinkoiseen vinttikoriakeskukseen. Ryhmäkisat alkoivat veteraaneilla, missä Andras Polgar Puolasta valitsi Ozzyn BIS VET-4ksi :) Tästä juostiin suoraan heti perään tulevaan paimenkoiraryhmään, missä Jo Schepers Hollannista valitsi Ozzyn jatkoon ja sijoitti RYP2ksi! Hienoa päivä. Kiitos tuomareille!
"10 years old. Very elegant lovely long dog. Masculine head. Lovely dark brown eyes. Lovely chest, deep with good length. Topline nearly all time level. Well back layed shoulders. Nice angulations in rear. Easy nice movement. Nice character."Helsingissä laatu korvasi määrän, kun ainoastaan kaksi partista oli ilmoitettu Marianne Holmille. Aurinkoisena päivänä tehtiin Ozzyn kanssa pikavisiitti vinttikoiraradalle kuulemaa seuraava arvostelu ja saaden ROP ja ROP-vet ruusukkeet:
"Urosmainen, jonka toivoisin mittasuhteiltaan tyypillisemmäksi. Rintakehän tulisi olla pidempi ja lanne osan tiiviimpi. Hyvää pää ja ilme. Hyvä kaula ja sen kiinnitys. Hyvä raajaluusto ja hyvin kulmautuneet rajat. Oikea karvanlaatu. Liikkuu riittävin askelin."
Välillä käytiin kotona huilimassa pari tuntia ennen kuin palattiin takaisin aurinkoiseen vinttikoriakeskukseen. Ryhmäkisat alkoivat veteraaneilla, missä Andras Polgar Puolasta valitsi Ozzyn BIS VET-4ksi :) Tästä juostiin suoraan heti perään tulevaan paimenkoiraryhmään, missä Jo Schepers Hollannista valitsi Ozzyn jatkoon ja sijoitti RYP2ksi! Hienoa päivä. Kiitos tuomareille!
perjantai 10. elokuuta 2012
... ja illalla hyppytreeneihin!
Illalla Mörkö pääsi vielä hyppytreeneihin. Treenattiin reisilihaksia (kokoamista) ja okserilla etäisyyden arvioimista. Hyvin Mörkö hyppi ja itsevarmuuttakin alkaa olla kohtuu hyvin. Pitää vaan ottaa hyppytreenit paremmin ohjelmaan sitten kun pujottelun kanssa ei mene kaikki aika.
Loppuun 20+ esteen rata, olin tyytyväinen ettei rengas tai pussi tuottanut ongelmia. Vielä tyytyväisempi olin palautteseen, minkä mukaan "Mörkö hyppää rennosti ja tasapainoisesti, ja kunhan saa vielä lisää kokemusta vauhtiakin tulee varmasti lisää". Tosi hieno homma!

Mörkösen pujottelukoulu: osa 38
Olin asettanut itselleni ja Mörkölle tavoitteen, että jos pujottelu on tietyssä vaiheessa tämän viikon torstaina (kaarien etäisyys 15cm) niin ilmoittaisin Mörkön 19.8. käytäviin virallisiin agility-kisoihin. Olin viitsinä aikaisemmin sanonut, että jos en saa partista tuolloin käytäviin partis-mestaruuskisoihin niin sitten menen edes Mörkön kanssa. Niinpä eilen muutamaa minuuttia ennen puoltayötä hitusen hermostuneena ilmoitin Mörkön kahteen starttiin. Kisat käydään omalla hallilla tutuilla esteillä, joten uutena asiana tulee kisatunnelma. Disclamer: jos pujottelun opettelussa tapahtuu takapakkia, niin sitten jäädään suosiolla odottamaan myöhäisempänä ajankohtana olevia kisoja. Tavoitteellista harjoittelua tiedossa seuraavan viikon aikana, joskin tavoitteena tehdä harjoittelua kuitenkin ilman paineita ja epäonnistumisia vältellen.
Joten eikun hallille taas. Joka kerta kun ajattelen kisaa, niin vatsasssa kääntää... ja silti on pakko uskaltaa vaikeuttaa harjoitusta. Tänään siis pujottelu 20cm etäisyydellä kerran, 28cm etäisyydellä kaksi kertaa, ja sitten - ilman loppupään kaaria kaksi kertaa. Huh! Jokainen toisto onnistui :) Viimeisimmällä kerralla vauhti oli tosin hitusen normaalia hitaampia mutta syitä tähän voi olla useita (useita toistoja alla, pieni epäröiminen, hallissa olleet muut treenaavat koirakot...). En jää tuota murehtimaan, kun teknisesti pujottelu sujui oikein ja kuitenkin varsin passelilla vauhdilla.
Huomenna Mörkö huilii ja Ozzy edustaa partisten erkkarissa. Saa nähdä päästäänkö sunnuntainakaan hallille, mutta maanantaina sitten viimeistään takaisin pujottelun pariin. Elättelen toivetta, että seuraavalla kerralla Mörkö pujottelee ilman kaaria (tänään oli vielä sisäänmeno kaari, 20cm etäisyydellä)... ja pelkään samalla pahinta.

torstai 9. elokuuta 2012
Mörkösen pujottelukoulu: osa 37
Yksi päivä taukoa pujottelusta ja tänään poikkeuksellisesti illalla hallilla. Mukaan Mörkölle supernamia, koska oli tarkoitus tehdä super onnistumisia. Tavoite: tehdä pujottelu 15cm, 18cm ja 22cm väleillä. Toteutus: lähes suunniteltu :)
Ensimmäinen pujottelu niin että kaarien etäisyys 17cm. Ei niin mitään ongelmia, lähdössä Mörkö haukkui innosta ja pujottelun jälkeen söi superherkkua yllättyneenä. Sama myös toiselta puolelta pujoteltuna. Seuraavaksi etäisyydeksi 20cm (sisäänmeno kaari koko ajan 17cm). Molemmin puolin pujottelu ilman erheen ajatuksen tapaistakaan. Jälleen superherkku maistui :) Viimeiseksi lopun kaarien etäisyydeksi 25cm, ja jännittyneenä koiran lähetys pujotteluun - ei niin minkään näköistä ongelmaa! Nyt alan uskomaan, että Mörkö pujottelee koska tietää pujottelun merkityksen eikä sen takia kun kaaret estävät tekemästä väärin. 25cm etäisyyttä kaarien ja pujottelun välissä on jo niin paljon että Mörkö mahtuisi helposti menemään kaaren ja pujottelukepin välistä. Eikä siis tätä ole kertaakaan tehty, ja toivottavasti ei tule tekemäänkään.
En vielä tohdi sanoa että Mörkö osaa pujotella, mutta hillittömän lähellä pujottelun osaamista ollaan. Olen niin innoissani! Koska pujottelu vaikuttaa etenevän hyvin, niin tänään pitäisi mitä ilmeisemmin ilmoittaa Mörkö-jätkä ensimmäisiin virallisiin kisoihin... iiik!!!

tiistai 7. elokuuta 2012
Mörkösen pujottelukoulu: osa 36 + Ozzyn tokot
Tänään on mukava sää, ei liian kuuma joten minnekäs muuallekaan kuin hallille. Mörkö oli revetä innosta kun aloin pakkaamaan treenitavaroita. Hyvä niin, sillä olen hieman ollut huolissani että onko treenitahti ollut liian kova. Juurikinsen takia kun treenikertoja on useita viikossa, olen koittanut pitää treenit ajallisesti ihan muutamassa minuutissa.
Treenin teema, pujottelu - yllätys, yllätys :) Tavoitteena tehdä viisi toistoa, ensimmäinen lämmittelyksi niin että kaarien etäisyys 12cm, seuraavaksi 14cm ja lopuksi 17cm. Sisäänmeno kaaren etäisyys koko ajan 14cm. Toteutus kuten suunniteltukin.
Lämmittelyksi oli tarkoitus ottaa puomi + hyppy, ja mitä tekikään Mörkö hypyn jälkeen? Suuntasi itsevarmasti pujottelulle, pujottelu oikein imaisi otuksen! Eipä sitten muuta kuin suuret kehut perään ja pari senttiä lisää etäisyyttä. Loput toistot menivät oikein hyvällä rytmillä, eikä pienintäkään merkkiä että Mörkö olisi tehnyt rikkoa vaikka kaaret olivatkin jo niin kaukana että Mörkö mahtuisi kaarien ja pujottelukeppien välistä (eli pujottelukepin väärältä puolelta). Viimeisessä toistossa alkoi hieman näkymään vauhdin hidastumista, toivottavasti johtui enemmänkin paukkujen hiipumisesta kuin itseluottamuksen vähenemisestä.
Ozzy teki hyvän mielen treeniä (ja mulla on mielessä tulevat kisat...). Tehtiin pari hyppyä kupilla (korkeus 30cm) ja yksi kisamainen suoritus. Muutama kaukokäskyn asennon vaihto ja yksi liikkeestä seisominen. Ozzy oli niin innnoissaan ettei meinannut perusasentoja tehdä :) Hyvältä vaikuttaa kisojen osalta, täytyy vain luottaa että Ozzy osaa tehdä liikkeet putkeen kun nyt treenailen vain tosi lyhyissä pätkissä.
Illalla Mörkösellä vielä viikkotreenit, en aio tehdä yhtään pujottelua siellä. Tekee hyvää Mörkölle tehdä muutakin agilityä välillä kuin pelkkää pujottelua.

maanantai 6. elokuuta 2012
Mörkösen pujottelukoulu: osa 35
Pikakäynti jälleen hallilla, homma etenee :) Tällä kertaa suunnitelma ja toteutus pysyivät samoina, hyvä me!
Verryttelyksi kerran pujottelu niin että kaarien etäisyys pujottelusta 10cm. Seuraavaksi pari toistoa 12cm etäisyydellä. Tässä kohtaa Mörkö hidasteli aavistuksen pujottelun ulostulossa. Koittaako Mörkö viestittää että on liian hankalaa? Vai mahdollisesti että on liian tylsää? Keskitien versiona otettiin yksi pujottelu niin että viimeisen kaaren viimeisen pään etäisyyttä kasvatettiin parilla sentillä - Mörkösellä ei mitään epäilyksiä asiasta. Ei siis muuta kuin sarvista härkää kiinni ja pienellä riskilläkin kasvatettiin kaikkien kaarien etäisyyttä 14cm:iin. Kaksi toistoa, kerran molemmin puolin, ja homma sujui juuri niin kuin pitääkin :)
Lopuksi pari puomia. Tätä pitää hieman pohtia, mutten aio nyt siihen enempää paneutua. Kun Mörkö suorittaa koko puomin laukalla on kontaktien pysähdykset kadonneet. Tosin Mörkö suorittaa hienot juoksukontaktit. Jos taas vaadin pysähtymistä kontaktille niin sitten tippuu suortusvauhti alastulossa. Vaihtoehdot näyttävät olevan puomin laukalla suoritus juoksukontaktilla, tai hieman hitaampi puomiin alastulon suoritus pysäytyksellä. Melkein tekisi mieli jatkaa juoksukontaktilla, mutta ennen kuin teen mitän päätöstä pitää videoida ja analysoida miten Mörkön tassut kontaktille osuu. Mielestäni Mörkö ei loikkaa puomilta, mutta mistä sitä totuutta tiedän kun itse juoksen samalla...
Jännittää seuraava treenikerta jo nyt! Verryttelyksi pujottelua 12cm etäisyydellä, jos kaikki menee hyvin niin pari toistoa 14cm etäisyydellä. Mutta mitä sitten? Jättääkö treeni siihen (hyvänmielen motivaatiotreeni) vai kasvattaako etäisyyttä parilla sentillä? To be seen...

lauantai 4. elokuuta 2012
Mörkösen pujottelukoulu: osa 34
Kun en muutakaan tekemistä keksinyt näin aurinkoisena lauantaina, niin suuntasin taas hallille pikatreeneihin (hallilla ollaan alta 10min).
Suunnitelma: lämmittelyksi pujottelu niin että kaaret ovat 9cm etäisyydellä pujottelusta ja sitten pari toistoa niin että etäisyytät kasvatetaan 10cm:iin.
Toteutus: ensin lämmittely 9cm:llä, sitten kaksi toistoa 10cm:llä ja kaksi toistoa 11cm:llä.
Pystyin kasvattamaan väliä sentillä enemmän kuin kuvittelinkaan! Mörkön suoritus oli niin varman oloista, että luultavasti kaarien etäisyyttä olisi voinut kasvattaa enemmänkin. Maltoin onneksi mieleni enkä kasvattanut etäisyyttä enempää.
Pujottelujen välissä otin ensimmäistä kertaa metallisen keinun, tosin vain kertaalleen. Hyvin meni, vaikka mua jännittikin ihan pirusti. Juurikin jännittämisestäni johtuen en viitsinyt ottaa useampia toistoja. Neljäs pujottelun toisto oli esteen takaa, hyppy noin 45 asteen kulmassa oikealle pujotteluun nähden (avokulmako tuo nyt on). Tähän suoritukseen olen erittäin tyytyväinen: ensinnnäkin Mörkö työskenteli tosi hyvällä asenteella ja toisekseen Mörkö meni tosi nätisti sisään pujotteluun - vaikka hetken luulinkin sen menevän väärästä välistä... Hieno homma siis että sisäänmeno näyttää olevan kohtuullisen selvä homma Mörkölle, kun itsekin osaa korjata omaa linjaansa oikeaksi :)

perjantai 3. elokuuta 2012
Mörkön hyppytreenit
Niin vain alkaa kesätauko olla lopuillaan ja treenit pyörähtelevät normaaliin tapaan käyntiin. Tänään oli vuorossa Ulla Kaukosen treenit, joissa Mörkön kanssa osallistuttiin ainoastaan hyppytekniikkaosuuteen. Tämä kahdesta syystä: ensinnäkin on hieman turhan lämmintä Mörkölle (+23) ja toisekseen en halua ensimmäisinä treeninä tauon jälkeen tehdä 1,5h kestäviä treenejä. Kevyt startti niin säilyy terveys ja into.
Koska Mörkö ei varsinaisesti ole tehnyt hyppyjä hetkeen, tehtiin ihan perussarjaa ja set point- harjoitusta. Kummatkin sujuivat hyvin, Mörkön hyppytekniikka on kuulemma hyvää ja puhdasta. Hieman harmittaa kun en tajunnut ottaa kameraa mukaan, koska enhän itse näe suorittaessa Mörkön suoritusta... Noh, uskon Ullan sanaan ja olen tyytyväinen puhtaasti hyppäävästä koirastani :)

torstai 2. elokuuta 2012
Mörkösen pujottelukoulu: osa 33 + Ozzy kertasi toko-hyppyä
Tänään taas namit kasaan ja hallille - treenaaminen on kivaa, varsinkin kun tulee onnistumisia :) Hallilla oli esteet tosi mukavasti toisten treenien jäljeltä, pystyin samalla kokeilemaan myös muita esteitä. Tuli testattua pussi, rengas, keinu, pituus ja ihan ensimmäistä kertaa okseri. Kaikki sujuivat niin kuin pitääkin. Vielä joskus kun minulla olisi rohkeutta kokeilla metallikeinua... toistaiseksi ollaan tehty ainoastaan puista keinua. Eikä keinun kanssa ole enää olllut kevään jälkeen ongelmia, muuta kuin oman pääni sisällä kun jostain syystä jännitän metallikeinua.
Pujottelu asennettiin paikoilleen ja kaaret loppuun niin että kahden kaaren ja pujottelun väliin jäin 9cm. Eli puoli senttiä uskalsin leventää kaarien välimatkaa. Neljä toistoa, joista jokainen toisto otettiin muutaman esteen kautta, ihan jotta treeniin tulisi edes hieman vaihtelevuutta. Ja Mörköhän pujotteli - toistot menivät virheittä ja mielestäni hyvällä asenteella ja itsevarmuudella!
Ozzy oli myös mukana ja Ozzyllä muistuttelin tokon hyppyä. Hypyn korkeutta 30cm ja lähetin Ozzyn pari kertaa hypyn yli namialustalle. Muutaman toiston jälkeen aloin pyytämään myös hypyn taakse istumista. Pari toistoa lisää ja Ozzyllä ihan selkeästi syttyi joku muistiraita "haa, tämä liikehän suoritetaan näin". En pyytänyt Ozzyä kertaakaan hyppäämään takaisin, sillä en halua rasittaa hyppyihin nykyään tottumattoman koiran niveliä ja lihaksistoa turhaan.
Kummatkin koirat saivat mukavan neljän kilometrin loppuverryttelyn kun kävelin hallilta kotiin.
Tänään sain varmistuksen että Mörkö on saanut MH-luonnekuvauspaikan syyskuulle :) Itse asiassa paikkoja oli alunperin kaksi, eli Ozzyllekin, mutta koska en ole koskaan ollut MH-kuvauksessa päädyin lopulta luovuttamaan toisen paikan toiselle partatollolle, sillä haluan muistaa Mörkön suorituksen mahdollisimman hyvin. Jos veisin Ozzyn samaan kuvaukseen, niin en voisi keskittyä kummankaan kuvaukseen täysillä. Aloitetaan siis Mörkösellä luonteiden kuvantaminen :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)