Ensimmäinen se on lyhytkin kausi... kuten meidän tapauksessa. Kauden alussa elokuussa jäätiin heti vuoden loppuun kestänäälle sairaslomalle ja Tikrun tauko jatkui minun takiani ennen kuin maaliskuussa koin että voin taas lähteä kevyesti tekemään agilityä. Jäljelle jääneiden kolmen kuukauden aikana oli vielä joitakin poissaoloja, joten ei varmaankaan tullut edes kymmentä kertaa treenejä. Toki vastapainoksi olen käynyt omalla ajalla toisen mokoman treenailemassa, mutta näillä kerroilla olen aina tehnyt jonkin esteen suoritustekniikkaa. Laskeskelin että kaksi tai kolme kertaa ollaan tehty useamman esteen sarjaa niin että oma liike on mukana. Se ei ole paljon se.
Niinpä katsellessani "kisarataa" totesin että aivan liian vaikea meille ja koitin löytää radalta suoritettavia pätkiä. Tehtiin kaksi vetoa, ja kummassakin näkyy miten hämmästynyt ja hämmentynyt Tikru on kun tehdäänkin enemmän kuin este tai kaksi. Treenimäärään nähden olen erittäin tyytyväinen ettei Tikru juossut jalkoihin (kuten alussa teki koko ajan) ja ottaen huomioon ettei Tikru voi vielä osata lukea ohjausta niin saan kuitenkin koiran kohtuu hyvin haluamaani suuntaan.
"Mä olen mies, enkä mikään nuori enää" lauleskelee Tikru. Todellisuudessa Tikru on vielä kovin kypsymätön niin henkisesti kuin fyysisestikin, mutta mihinkäs tässä on kiire. Priimaa jaksaa odottaa hieman kauemminkin :)
Tikru on harvinaisen vähän osaava muihin koiriini verrattuna. Osaa huonosti istu ja seiso käskyt, osaa älyttömän hyvin riehua ja käyttäytyä raivostuttavan ihastuttavan pöllösti. Agiltyn kevätkausi oli meidän osalta lyhyt, sielläkin ihan perusteista perusteisimmat ovat hallussa.
Jari Suomalaisen ratoja tarjolla. Jee, näistä mä tykkään :) Agilityradan rakentamista katsellessa kyllä mietin että aikoimoista pyöritystä... ja rataantutustuminen tuntui loppuvan kesken. Hieman epämiellyttävän tunteen kanssa koira mukaan ja omaan suoritukseen valmistautumaan. Pakko vaan mennä suunnittelemallani tavalla, vaikka olikin fiilis ettei suunnitelma ole aivan loppuunsa hiottu.
Alkuun tein japanilaisen etten vahingossakaan törkkää koiraa väärälle puolelle hyppyä. Ihan hyvin onnistui ensimmäiseksi kerraksi, mutta olisihan ajoitus voinut olla herkempi ja siten säästää pari laukka-askelta. Jostain syystä en muista laisinkaan puomin suoritusta. Pujotteluun päätin viedä vasemmalta ja ottaa Mörkö siitä sujuvasti mukaan radan jatkuessa 90 astetta oikealle. Mutta, mutta... olen koko viikon vahvistanut Mörkön ajastusta eteen pujottelussa niin ristiinhän me juostiin. Pienen säädön jälkeen päästiin jatkamaan matkaa ja NOLLAna maaliin. En ollut uskoa että tehtiin alta ihanneajan ja vieläpä reilusti. Lopputuloksissa olimme jopa kolmansia (23 osallistujaa). Hurjan hieno Mörköläinen!
Hyppyrata oli lyhin kisarata ikinä. Kaikkinensta 15 estettä ja 111 metriä. Ei mitään kummallista, tarkkana sai kuitenkin olla. Tulokset yllättivät miten vähän nollia radalta lopulta tuli. Meillä puhdas rata alla toiseksi viimeiseen esteeseen saakka, jolle oli tarkoitus tehdä japanilainen. En ole koskaan tehnyt japsia noin reippaassa vauhdissa ja jostain syystä tuli rimakauhu ja päätinkin tehdä pakkovalssin. Siis mitä ihmettä? Rimakauhu siitä että teen jotain ensimmäistä kertaa kisoissa ja sen takia hannaan ja jätän tekemättä jotta asia pysyy "en ole koskaan" -listalla? Mieluummin reilu yritys ja hylky kuin hannaus ja hylky. Meinaan hylkyhän siitä tuli. Ei sen takia ettei pakkovalssi olisi ollut kohdallaan, olin rataan tutustuessa miettinyt sitäkin vaihtoehtoa. Hylky sen takia että Mökrö lukee ohjaukseni aivan väärin. Olen useamman kerran ollut liian hätäinen oman ohjaukseni ajoituksen suhteen ja kääntänyt rintamasuuntaani liian ajoissa niin että Mörkö on lukenut aivan oikein ja hypännyt esteen väärään suuntaan. Tällä kertaa en kerennyt kuin merkata pakkovalssin kun Mörkö livahti jo hypyn väärään suuntaan.
Lopputulemana kaksi treenattavaa asiaa treenattavaksi ennen SMiä::
- pakkovalssi ja varsinkin merkkaukseen tuleminen. Nämä on vain saatava toimimaan. Siitäkin huolimatta etten tykkää tehdä pakkovalsseja koska ne ovat meille hitaita.
- japanilainan kovasta vauhdista. Tehokas ohjaus jolla vältän pakkovalssin ongelmat, kunhan vain tulen itse niin sinuksi ohjauksen kanssa että uskalla sitä käyttää kisoissa
Tikrulle tiesin opettavani juoksupuomin. En vain tiennyt miten. Boksilla en ainakaan. Toimi hyvin Mörkölle, mutta en usko että kenellekään muulle on toimiva metodi. Kosketusalusta kuullostaa epäilyttävältä jo alkuunsa. Naksuttelemalla? Ehkä. Sitten kuulin elektronisesta kosketusalustasta ja päätin kokeilla.
Tämä puolen kontaktin alusta on ihan vinkeä peli. Hoitaa naksun puolestasi. Todella näppärää (ei ylimääräistä naksua omassa kädessä), oikea aikaista (omat reaktioajat ovat mitä ovat) ja tarkkaa (vain kosketuksesta naksu). Eniten itseäni alkoi parin kuukauden treenaamisen jälkeen tökkimään - yllätys, yllätys - tarkkuus. Jos koira osuukin aivan alustan viereen olisin itse halunnut palkita koiran. Parempi se on kuin että osuu vaikka 20cm päähän eli aivan kontaktin viereen. Eihän alustalla tällaista tietoa kuitenkaan ollut ja palkatta jäi... Tämä ehkä oli suurin syy siihen ettei Tikru lopulta edennyt alkua kovinkaan paljoa pidemmälle.
Itseäni ei naksu kädessä haittaa. Olinhan lähes kasvanut yhteen naksun kanssa jo Mörkön kanssa juoksupuomia opetellessa. Ajoituseni on näemmä myös harjaantunut hyväksi Mörkön kanssa. Ihan piruuttani naksuttelin välillä alustan ollessa käytössä ja alustan naks ja oma naks olivat kyllä hämmästyttävän saman aikaisia. Joten... yllä olevista syistä JA siitä syystä että alustan virittelyyn meni hillittömän suuri osa treeniajasta päätin heittää alustan nurkkaan ja kokeilla pelkällä naksulla.
Niinpä tällä viikolla maanantaina ja perjantaina aamusta kävin juoksuttamassa Tikrua eri kohdilta alas puomin laskevaa osaa ja naksuttelin puoleen väliin ja sen alapuolelle tulevista osumista. Osumis% huikea 100! Toki Tikrun vire ja sitä myöten vauhti on aivan liian matala vielä, Tikru kun ravaa alastulon. Perjantaina pääsin ensimmäsitä kertaa hetsaamaan koiraa ja näinpä muutaman laukka-askeleenkin. Joten kyllä vauhti sieltä tulee, nyt kun Tikru saa palkkaa tarpeeksi hyvällä vahvistetiheydellä.
Toistaiseksi vaikuttaa että olen oikealla polulla. Toki en voi naksun hyväksi lukea nopeaa edistymistä, varmasti alustalla tekeminen on tuonut paljon osaamispohjaa. Esimerkiksi Tikru osaa kääntyä sujuvsti puomilla. Tikrua ei jännitä täyskorkean puomin korkeus. Tikru tietää miten namimaatti toimii. Ja entuudestaan Tikrulle on tarjoaminen tuttua. Uskon että tällä reseptillä hyvää tulee, ja jos nyt ei pelkällä naksulla lopulliseen suoritukseen päästäkään niin nyt ollaan päästy siitä yli mihin alustan kanssa jäätiin jumittamaan (vauhti ja itsevarmuus).
Viimeinen kerta Marjon (Korander-Taavitsainen) radanluku ja liikkumiskurssia. Valitettavasti kurssi ei tuonut kaipaamaani näkulmaa liikkumiseen, joskin muuten äärimmäisen hyvää koulutusta sain. Opin kyllä luottamaan spurtteihini ja heräsin ajattelemaan sitä että välillä paras ohjaus on ottaa kunnon spurtti. Uskalsin alkaa lähettämään Mörköä kauempaa ja antamaan Mörkölle enemmän vastuuta. Opin ajattelemaan rataa hiukan eri näkökulmista. Paljon radanlukuun ja liikkumiseen liittyviä asioita, mutta siltikin jäi tunne etten saanut aivan sitä mitä kaipaisin. Valitettavasti olen epäkiitollinen koulutettava enkä oikein osaa listata asioita mitä olisin toivoinut. Siispä, vallan hyvää ja opettavaista koulutusta olen saanut!
Radalla ei mitään ihmeellistä. Jostain syystä syyllistyin pyllistelemään muutaman kerran, ei kyllä kuulu mitenkään tapoihini. Hyvä että tapahtui treeneissä eikä isoissa, parempi ettei tapahtuisi laisinkaan. Hyödynsin jälleen apukädet ja pyysin auttamaan puomin palkkauksessa. Ensimmäinen toisto radan yhteydessä oli semisti huono, aivan kontaktin yläreunaan. Uusinnalla kun Mörkö tiesi palkasta todella hieno osuma. Halusin myös vahvistaa keinua ja sekös sydänmen sykettä nostatti kun Mörkö meinasikin tehdä lentokeinun. Toisella toistolla Mörkö olikin huomattavan varovainen. Päätin jättää kuitenkin tähän, enkä tehnyt enempää toistoja. Nähtäväksi jää miten Mörkö reakoi samaan keinuun sunnuntaina kisoissa.
Anne Saviojan radat ovat minulle jokin henkinen lukko. En ymmärrä miksi en koskaan pääse ihanneaikoihin. Tokikaan Mörkö ei ole nopea koira mutta miten monta kertaa ollaan oltu niin lähellä... parikin kertaan ollaan saatu tulokseksi +0.07. Ärsyttävää. Jälleen kerran päätin kokeilla josko nykyään olisimme tasoltamme tarpeeksi hyviä.
Päivä alkoi hyppyradalla. Jostain syystä itse olin aivan ylivirittynyt, ajatuksena vain oma nopea eteneminen. Juuri ennen omaa vuoroani kuuluttaja kysyi miten Mörkön rotu lausutaan... ja ihan lyhyen hetken koin totaallisen blackoutin miten rata menee. Koira lähtöön, itse kävin radan mielessäni ja eikun menoksi. Jostain syystä (toivottavasti video kertoo jahka saan sen ladattua) Mörkö jätti pujottelematta viimeiset välit ja uusin pujottelun. Tässä kohtaa päätin painaa kaasun todella pohjaan, mutta siitä seurasi ylivireen kanssa vain hätiköintiä ja hutilointia. Yhden esteen onnistuin ohjaamaan väärältä puolelta ja yhdestä juostiin kokonaan ohitse. Mukavaa sentään että Mörkö liikkui kivasti.
Agilityrataa ennen työstin omaa virettäni paremmaksi. Nöyrä. Ripeä. Tarkka. Jostain syystä jaloissa tuntui todella raskaalta (syyksi paljastui myöhemmin kisan jälkeen alkanu vatsatauti). Tehtiin tunnollisesti töitä radalla. Joskin tajusin vasta rataan tutustumisen jälkeen mikä olisi ollut järkevämpi ja nopeampi tapa ohjata pujotteluun. Päätin olla vaihtamatta suunnitelmaa. Radalla oli kolme kertaa putki-puomi-erottelu ja koska Mörkö on enemmän puomivetoinen ohjasin aivan putken suille saakka. Puomi oli super hieno, jopa niin hieno että hetkeksi unohdin jopa ohjata. Maalissa +0.25 tuloksella.
Ei vieläkään siis nollaa. Mutta tyytyväinen olen silti.
Viikkotreeneissä jälleen ratatreeniä tarjolla, mutta myös niin mukavat pujotteluun sisäänmenot ja vauhtisuora puomille että päätin keskittyä näihin kahteen.
Alkuun pujottelua namikupille. Varioitiin sisäänmenoja niin paljon kuin keksittiin kahdeksaan toistoon. Hyvällä sykkeellä Mörkö pujotteli ja mielestäni myös hiukan aikaisempaa nopeammin.
Puomin kansas hyödynsin heti ylimääräiset palkkakädet ja juoksutin Mörköä muutaman kerran puomin laskevaa osaa. Mörköhän on siitä haastava kaveri ettei lämpenen namimaatille eikä myöskään heittopalkalle, joten namikuppi on kaikista sopivin palkkausmuoto - mutta sen kanssa tarvitsee ylimääräsiet kädet. Muutaman toiston jälkeen tein molemmin puomin puomin ja ai että oli mukavat osumat kummaltakin puolelta otettuna.
Apukädet ovat kyllä niin arjen luksusta! Olin jo miettinyt miten lähtisin työstämään Mörkön hiukan epäilyttävän korkealle noussutta osumakohtaa kun apukäsiä ei ole. Hakeako boksi varaston perukoilta, millä juoksari on opetettukin? Vai kokeillako esimerkiksi makupalatargettia heti kontaktin jälkeen? Ehkä hieman epätoivoinenkin ajatus... Joten aivan parhautta päästä työstämään puomia sillä menetelmällä millä ollaan juoksupuomi koulutettukin. Tiesin ettei tarvita montakaan toistoa jotta osumakohta laskeutuu puoleen väliin kontaktia. Eikä tarvittukaan, heti kun sain apukädet käyttööni :)
Jäi tosi hyvä mieli treeneistä. Tällaisia tarvitsisi enemmänkin!
Kuten tavoitteenani joka kisan jälkeen on päästä mahdollisimman nopeasti tekemään palauttavan treenin Mörkön kanssa. Jos ei mitään muuta niin treenataan helpotettuna keinua. Niinpä tälläkin kertaan tehtiin muutama toisto keinua, sekä muutama toisto pujottelua namikuppipalkalle.
Tikrukin pääsi mukaan. Naksuttelin puomin kontaktia ihan kivalla osumisprosentilla 100. Vaihtelin lähetysetäisyyttä heti kontaktin yläpuolelta ainan tasaisin osan lopusta lähtien. Viretilaa pitäisi saada jotenkin nostettua, nyt Tikru lähinnä ravaa alaslaskevaa osaa. Toisaalta tällä hetkellä olen tyytyväinen jo siihen että osumat ovat niin hyviä että pääsen palkkaamaan joka kerta.
En kovinkaan usein viitsi lähteä puolta tuntia kauemmaksi agilityn takia. Toki nykyään kun yhtenä päivänä on useita startteja niin kynnys lähteä kauemmaksi voisi olla pienempi... mutta kun ei ole. Myönnän, olen laiska. Haluan tehdä viikonloppuisin muutakin kuin notkua kentän laidalla.
Nyt sattui niin hyvä tuuri että saimme kutsun sukulaisen mökille Tammelassa ja kun samana päivänä oli Forssassa kolme starttia ja kun Mörköltä puuttuivat edelleen kaksi tarvittavaa SM-nollaa niin päätin samalla reissulla mennä kisaamaan. Onneksi kisat olivat mukavan pienet ja sitä myöten nopeat niin kerettiin ihan kivasti mökilläkin viettämään aikaa kisojen jälkeen :)
Tuomarina Salme Mujunen. Kaikilla kolmella radalla oli vain suoria putkia. Mitä mainiointa itsetunnon kasvatusta Mörkölle! Ensimmäisen radan tuloslistaa katsellessa kuulin monen pohtivat kuinka vähän nollia tuli niinkin helpolle radalle. Itse pohdiskelin aivan samaa, kun ihmettelin ja ihastelin Mörkön kolmatta sijaa. Ensimmäiseltä radalta himoittu nolla. Ja palkintopallilla ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2015!
Toisella radalla teemana vinot hypyt. Tällä radalla enemmän puhtaita ratoja, mutta myös älyttömästi hylkyjä. Itse päätin mokata muuten puhtaan radan ohjaamalla viimeisen hypyn ohitse... Jälkikäteen pohdin että pidin radan loppua putki - hyppy niin itsestään selvänä etten tainnut kertaakaan kävellä oikeasti rataa viimeiselle esteelle saakka. Tulipahan opittua että rata pitää AINA käydä läpi este esteeltä, oli loppu kuinka ilmeinen tahansa. Toiselta radalta tuloksena 5. (Vauva vei kuvaajan kädet tämän radan aikana.)
Viimeisellä radalla ei muuta ihmeellistä kuin pujotteluun meno. Ohjatako koira pujotteluun vasemmalta jolloin radan jatkuminen on loogisempaa vai viedäkö varmasti oikealta jolloin radan jatkamisen kanssa sai tehdä temppuja? Nolla mielessäni päätin ottaa varman mutta hitaamman ohajuksen ja se kannatti - nolla tuli ja sitä myöten menolippu SM-kisoihin! :D
Harvinaista herkkua :D
Oli kyllä väsynyttä ohjaajaa ja koiraa kolmen startin ja auringon pahteessa vietetyn kisapäivän jälkeen. Mörkö teki hyvällä työmoraalilla töitä, eikä antanut kuumuuden haitata. Radat olivat tosi juostavia, mutta siitäkin huolimatta pitää olla tyytyväinen 3,8m/s, 4.0m/s ja 4.1m/s etenemiin. Koulutuksellisesti erinomainen juttu saada Mörkölle ja minulle tuntumaa nopeista etenemistä, niin ehkä tulevaisuudessa vastaavat etenemät eivät huimaa turhaan päätä.
Pikainen käynti näyttelyssä, pari tuntia myöhemmin oltiin jo toisaalla nauttimassa aurinkoisesta säästä.
Tikrulle NUO2 ilman SAta. Kovasti nyt on etuosan kehittymättömyys ollut pinnalla tuomareiden arvosteluissa. Niinpä Tikru jää joksikin aikaan kotiin kasvamaan.
Mörkön viikotreeneissä oli nollaratatreeniä. Sinällään hyvä treeni, mutta harmittavasti meille väärään aikaan. Ottaen huomioon ajan vähyys niin nyt tekisin mieluummin tekniikka, niin ohjauksen suhteen kuin koiran itsenäisen suorittamisenkin suhteen. Radalla ei ollut edes teknisesti mitään mielenkiintoista... mutta pääsipähän ainakin juoksemaan!
Keinun palkkasin erikseen ja puomilta harmittava kontaktivirhe. Muutamien alastulon juoksutuksen jälkeen tehtiin ihan ok puomikin. Ulkokentän puomi on hieman erilainen mittasuhteiltaan enkä edes tiedä tuollaisia olevan missään muualla, joten en hirveätä stressiä ota puomista. Vaikka olisihan se toki tavoite että Mörkö osaisi mukauttaa askeliaan aina puomin mukaan.
Härskin myöhässä omiin treeneihin. Oikein nolotti. Nöyrästi kyselemään kentän reunalle että mahtuuko sitä treenaamaan lainkaan, koirakkokohtainen aika kun on kuitenkin jaettu sillä olettamuksella ettemme ole paikalla. Saatiin 5min. Mutta hei, sehän riittää! Varsinkin kun Tikru palkkauksessa antaa itsestään aivan kaiken niin ei muutenkaan kauhean montaa toistoa pysty tekemään niin että koiralla pysyy vielä ajatuskin mukana.
Yllä oleva treeninä. Vaikuttaa helpolta, mutta kun ottaa huomioon ettei Tikru ole koskaan tehnyt kolmea estettä enempää niin olin aivan pähkinöinä siitä miten hyvä treeni tämä on juuri meille. Kuvasta poiketen ennen ensimmäistä putkea oli hyppy.
Toistot:
1. hyppy-putki-hyppy
2. hyppy-putki-hyppy
3. hyppy-putki-hyppy-hyppy
4. kaikki kuusi estettä
Tikru irtosi tosi kivasti kolmos hypylle ja teki vielä ihan nätin käännöksen neloselle. Vitosellekin irtosi niin kuin pienten agilitykoirien kuuluukin eikä yrittänyt juosta jalkoihin. Toki kuudentena oleva putki auttoi asiaa, sillä en yhtään ihmettelisi vaikka Tikru olisi bongannut putken ja nelosen tietämillä.
Aivan loistavan pätevä pieni oppilas! :) Hyvän treenin lisäksi oli todella mielissäni siitä millä intensiteetillä Tikru leikki.
Järkytyin keväällä kun huomasin että MH-luonnekuvauksia järjestetään tavattoman vähän. Oikeastaan ainoa mahdollinen oli nyt keväällä, samaan aikaan kun Mörkön kanssa pitäisi kerätä SM-nollia. Päätin kuitenkin kokeilla onneani mahdutaanko edes luonnekuvaukseen Tikrun kanssa, ja kun paikka varmistui niin en kahta kertaa enää miettinyt otetaanko paikka vastaan.
Mörkön luonnekuvauksen jälkeen olin kertaalleen jo päättänyt että turhaa hommaa, jatkossa vien koirani vain luonnetestiin. Tikrusta en kuitenkaan oikein osannut ottaa arjessa selvää onko kyseessä koira jolle luonnekuvaus on linnanmäki vai onko se sittenkin kauhujen talo. Tikru on tasapainoinen koira - yleensä. Välillä tulee käsittämätöntä rähinää, minkä olen tulkinnut pelkoreaktioksi. Koska en halua viedä Tikrua näin nuorena luonnetestiin niin luonnekuvaus on sopiva ja mielenkiintoinen paikka katsoa tunneko koirani ja kuinka hyvin. Yllätyksiä tuli, mutta onneksi niissä osa-alueissa joilla on itselleni vähiten merkitystä (vieraan käsittely ja leikkiminen).
Luonnekuvaus alkoi käsittelyllä ja leikillä. Leukani tipahti maahan kun näin ettei Tikru halua lähteä vieraan mukaan. Olin aivan varma että Tikru vähän välittää että mamma jää taakse. Tikruhan leikkii äärettömän hyvin ja leikkipalkkaus onkin meillä eniten agilityssä käytetty palkka. Olin lievästi yllättynyt ettei leikkiminen aiheuttanut Tikrussa suurempaa reaktiota. En masennu, sillä leikkipallkka toimii edelleen tarpeeksi hyvin treenitiltanteissa.
1a. kontakti, tervehtiminen: Ottaa itse kontaktia tai vastaa siihen
1b. kontakti, yhteistyö: Lähtee mukaan haluttomasti
1c kontakti, käsittely: Väistää tai hakee tukea ohjaajasta
2b leikki, tarttuminen: Ei tartu, nuuskii esinettä
2c leikki, puruote ja taisteluhalu: Ei tartu esineeseen
Vieheen suhteen itseäni yllätti lähinnä se, miten nopeasti Tikru havaitsi vieheen, toisaalta myös se miten maltillinen vieheellä käyttäytyminen oli.
3a takaa-ajo 1. kerta: Aloittaa kovalla vauhdilla päämäärähakuisesti, pysähtyy saaliille
3b tarttuminen 1. kerta: Ei tartu, nuuskii saalista
3a takaa-ajo 2. kerta: Aloittaa kovalla vauhdilla päämäärähakuisesti, pysähtyy saaliille
3b tarttuminen 2. kerta: Tarttuu saaliiseen epäröiden tai viiveellä
Aktiiviteettitason mittaaminen hieman mietitytti, sillä minulla ei ollut mitään hajua miten koira kolmeminuttisen viettää kun mitään ei tapahdu. Tyytyväinen olen, ettei kummempaa sirkusta tarvinnut laittaa pystyyn vaan Tikru touhusi maltillisesti omiaan.
4 aktiviteettitaso: Tarkkailevainen ja enimmäkseen rauhallinen, yksittäisiä toimintoja
Etäleikki oli myös pienoinen mysteeri, varsinkin kun Tikru kieltäytyi niin voimakkaasti vieraan mukaan lähtemisessä. Lopussa metsässä liikkui jokin eläin ja Tikru jäi haukkumaan sitä enemmän kuin testaajaa.
5a etäleikki, kiinnostus: Kiinnostunut avustajasta, seuraa ilman taukoja
5b etäleikki, uhka/aggressio: Ei osoita uhkaeleitä
5c etäleikki, uteliaisuus: Saapuu avustajan luo epäröiden tai viiveellä
5d etäleikki, leikkihalu: Ei leiki - osoittaa kiinnostusta
5e etäleikki, yhteistyö: Ei osoita kiinnostusta
Olin varma että yllättävä haalari saa Tikrussa tuhannen haukkuraivon päälle, mutta koira olikin yllättävän hiljaa. Äärettömän tyytyväinen olen siitä, ettei pelko jäänyt mitenkään päälle vaan Tirku oli ihan sinut haalarin kanssa kun oli kerran käynyt sitä katsomassa.
6a yllätys, pelko: Väistää kääntämättä pois katsettaan haalarista
6b yllätys, puolustus/aggressio: Ei osoita uhkaeleitä.
6c yllätys, uteliaisuus: Menee haalarin luo, kun ohjaaja puhuu kyykyssä ja houkuttelee koiraa
6d yllätys, jäljelle jäävä pelko: Ei minkäänlaista liikkumisnopeuden vaihtelua tai väistämistä
6e yllätys, jäljelle jäävä kiinnostus: Ei osoita kiinnostusta haalariin
Äänien suhteen en ollut huomannut ongelmia Tikrun kanssa, eikä niitä näemmä ole.
7a ääniherkkyys, pelko: pakenee enintään 5 metriä
7b ääniherkkyys, uteliaisuus: Menee räminälaitteen luo kun ohjaaja on edennyt puoliväliin
7c ääniherkkyys, jäljelle jäävä pelko: Ei minkäänlaista liikkumisnopeuden vaihtelua tai väistämistä
7d ääniherkkyys, jäljelle jäävä kiinnostus: Ei osoita kiinnostusta räminälaitetta kohtaan
Aaveet aavistinkin olevan Tikrulle haastavin juttu, mutta kieltämättä yllätti että Tikru pisti aaveet riisutumaan ennen kuin nollasi tilanteen. Topakasti ja tosissaan koira kuitenkin kertoi ettei tartteis päälle tulla, olin yllättynyt ettei Tikru väistänyt aaveita oikeastaan ollenkaan.
8a aaveet, puolustus/agressio: Osoittaa yksittäisiä uhkauselkeitä
8b aaveet, tarkkaavaisuus: Tarkkailee aaveita, lyhyitä taukoja
8c aaveet, pelko: On enimmäkseen ohjaajan edessä tai sivulla, pientä välimatkanottoa
8d aaveet, uteliaisuus: Menee katsomaan, kun ohjaaja on ottanut avustajalta hupun pois / ei mene ajoissa
8e aaveet, kontaktinotta aaveeseen: Torjuu kontaktia / ei mene ajoissa
Loppuleikki meni samalla kaavalla kuin alkuleikkikin. Ei siis ollut paineistunut edellisissä osioissa. Tikrulle ei ole ammuttu, joten en tiennyt miten se reagoi. Selkeästikään ei tykkää, jännä nähdä mitä luonnetestissä tulevaisuudessa sanovat. Samanlaisella käyttäytymisellä Mörkölle annettiin laukaisukokematon.
Torstaina pääsin pitkästä aikaa vieraan kouluttajan oppiin kun Oreniukset tulivat kouluttamaan HAUlle. Nähtyäni Isabellen ratapiirroksen en voinut miettiä muuta kuin että jännä nähdä miten tuosta käytännössä selvitään. Todellisuudessa rata oli erittäin jouheva ja juostava, vaikka paperilla näytti todella mahdottomalta.
Tykkäsin Isabellen energiasta ja maanläheisestä kouluttamisesta. Ei jääty liikaa hinkuttamaan, ja tehtiin muutaman esteen pätkissä rataa (kun ei taidot enempääkään riittänyt ;) ). Radalla oli miljoona takaakiertoa ja sehän vain passas kun nämä on kerta minulle vaikeita. Treenit tehtiin kahdessa osassa 8+8min, mikä oli kyllä aivan huippua sillä jalat oli hapoilla jo hyvä tovi ennen oman vuoron loppua.
Jännä homma oli se, ettei takaakiertojen jälkeinen elämä ollut kertaakaan vaikea. Eli tyyppivirhettä että Mörkö menee hypyn taakse mutta jättää hyppäämättä ei tapahtunut. Taitaa olla vain minun päässä tämä vaikeus... Radalla päästiin harjoittelemaan myös japanilaisia, mikä on minulle teoriassa tuttu ohjaus mutta käytännössä on kyllä jäänyt täysin käyttämättä. Hieman hakemista ajoituksen kanssa on edelleen, mutta ehdottoman kätevä ohjaus mikä nyt pitää harjoitella kunnolla.
Isabellen kaksi havaintoa
1. Let him GO! Pidän aivan liikaa Mörköä käsissä. Tämä on itselleni vaikeaa, sillä Mörkö ei ole kovinkaan irtoava koira ja vaatii paljon tukea. Näemmä olen itse jymähtänyt paikalleni ja Mörköä voisi tietyissä tilanteissa vastuuttaa enemmän ja päästtää suorittamaan itsenäisemmin. Isabelle on nyt kolmas joka asiasta on sanonut kuukauden aikana, joten ehdottomasti tässä itselleni kehittymisen paikka. Toki pitää muistaa että jos Mörköä jättää suorittamaan itsenäisesti liian paljon tai alkaa tekemän liikaa persjättöjä, niin Mörkön vauhti hyytyy entisestään. Jotenkin Mörkö jää silloin mukavuus alueelle ja jää seurailemaan, tai sitten se turtuu siihen että on koko ajan perästä seuraaja tms. Joka tapauksessa Mörkölle pitää myös antaa mahdollisuus tulla rinnan ja päästää edellekin. Uuden kontrollitasapainon hakeminen siis työn alle.
2. Mörkö ei osaa putkea. Tämä ei nyt varsinainen yllätys ollut, sillä itse avasin silmäni todellisuudelle maaliskuussa ja totesin saman. Se oli pienoinen yllätys, että vaikka putkia onkin nyt treenattu niin siitä huolimatta Mörköllä ei ole sanallisesta vihjeestä mitään hajua. Sanallisen vihjeen vahvistaminen takaisin työn alle, sillä uskon vahvasti että kun Mörkö osaa sanallisen vihjeen niin putkien suorittaminenkin nopeutuu.
Itsetunnolleni Isabellen koulutus teki kyllä hyvää. Mörkö on osaava koira, joskaan ei se kaikkein nopein. En kuitenkaan saa jäädä selittelemään hitautta, vaan ennemmin pitää työstää ohajsuta ja omaa liikkumista niin että Mörkön on mahodllisimman helppoa mennä kovempaa.
Oikea hyvän mielen treeni! Näitä tällaisia herkkuja kun saisi lisää :)
Epämukavuusalue. Jännä asia, mitä niin hirveän helposti välttää. Tulee treenattua vain tutulla ja turvallisella tavalla ja keksii syitä olla treenaamatta jotain vaikeaa tai tehdä asiat helpommin mutta tehottomammin. Päätin ryhdistäytyä, muuten kehitys seisahtuu.
Ennen treeniä päätin treenata pujottelun hankalia sisäänmenoja ja takaakiertojen jälkeistä elämää. Sattumalta treeniradalta löytyikin meille sopiva pujottelu, eli yli 45 asteen avokulma. Tehtiin pujottelu useaan otteeseen ja joka kerta oikein. Rataa varioiden löytyi muutamakin sopiva takaakierto persjättö, ja jostain syystä tällä kertaa Mörkö lähti aina ohjaukseen mukaan. Ohjaus itsessään ei kyllä tunnu minusta rennolta ja luontaiselta. Pakko noitakin on vain treenata, kun joissakin tapauksissa on tyhmää tehdä takaakierto valssi. Varsinkin kisaradalla harmittaa olla "ohjausrajoittenen" kun kanssakisaajat suorittavat minulle ongelmaisen kohdan nopeasti ja vaivattomasti.
Kivaa teknistä kikkailua, näitä pitää ottaa enemmän työstettäväksi. Kun saisi ensin pienet yksityiskohdat sujuviksi niin voisi alkaa siirtämään tekemistä myös kisaradalle.
Saatiin mahdollisuus pieneen irtiottoon arjesta ja majoitus Vierumäeltä muutamaksi yöksi. Jo pari vuotta sitten katseltiin Repoveden kansallispuistosta retkeilyreittejä, mutta ongelmaksi muodostui se ettei viitsi muutaman kilometrin takia ajaa reilua kahta tuntia suuntaansa ja pidemmät lenkit olisivat vaatineet yöpymisen reitin varrella. Nyt kun majoituttiin tunnin päässä, niin ei muuta kuin koirat mukaan ja menoksi.
Teimme päiväreissuna 5km pituisen Ketunlenkin. Aloitimme lossilla, ihmettelimme poltettua metsää, kummastelimme todella korkeita kallioita, ihailimme vesistöä, laskeuduimme noin 200 reppusta ja jännitimme riippusillalla. Lenkin jälkeen parkkipaikalla olevasta kioskista sai ihanaa kaalipiirakkaa ja hyvää kahvia. Ihana reissu kaiken kaikkiaan :)
Koska lauantaina oli jo kaksi starttia en ilmoittanut Mörköä kuin yhteen starttiin. Mörkön kunto ei ole sillä tasolla kuin toivoisin ja oma palautuminenkin on selkeästi vielä kesken. Tietää aina seuraavana päivänä tehneensä agilityä... yllättävän kipeäksi vetää aina lapaluita myöten.
Mörkö ei ole käynyt Niinun hallissa vuoteen ja voi sitä ilon määrää kun Mörkö tajusi missä ollaan. Se hakkui ja repi hihnaa lähdössä. Siis Mörkö! Joka on niin hillitty melkein kaikkialla. Koira oli ylivirittynyt ja itsellä takoi takaraivossa että nollaa huutaa vaikka koitin ääntä kovasti hiljentää. Tapojensa vastaisesti Mörkö tarjosi omia reittejä ja minäkin ensimmäistä kertaa onnistuin hukkaamaan radan mutta näistäkin haasteista huolimatta päästiin nollalla maaliin :D
Mikä helpotus! Huhtikuu meni selkeästi yliyrittämisessä ja toukokuuhun siirryttäessä päätin että ensisijainen tavoite on saada aikaiseksi hyvältä tuntuva rata. Tähän päästiin eilisissä kisoissa, rento suoritus. Heti kun keskittyi tuloksen sijasta tekemiseen alkoi tulostakin tulla. Näinhän se on, että kisatavoite ei saa ikinä olla tulostavoite. Vaikka tämän hyvin tiedänäkin niin silti tähän asiaan itse kompastuin... Nyt kun Mörköltä puuttuu enää kaksi SM-nollaa niin tuntuu taas siltä että ne on mahdollista vielä saada vaikkei aikaa liian montaa viikkoa olekaan jäljellä.
Pitkästä aikaa Sipooseen kisaamaan. Mörkö tykkää hallin pohjasta, minulle alusta on hieman liian joustava ja pelkään koko ajan nilkkojeni puolesta. Myöskin lämmittely on harmillisen nihkeää hallin ympäristössä kun viereisille teille ei ole asiaa ja metsässä taas on kyitä. Lämmiteltiin se mitä pystyttiin hallin pihassa, mutta ei se oikein fiiliksiä nosta.
Tuomariharjoittelijana toimi Jouni Kautto ja täytyy kyllä sanoa että Jouni oli onnistunut suunnittelemaan radan missä piti olla koko ajan hereillä. Todella mutkainen mutta silti jouheva. Paria pitkäksi mennyttä kaarrosta lukuunottamatta aivan täydellinen esitys, jopa puomin kontakti oli superhieno! Maalissa 0,81 yliajalla ja vaikka olin 18. kisaaja niin tällä tuloksella johtoon :o Kaiken kaikkiaan vain seitsemän nollaa, joten 54 kisaajan joukosta oltiin Mörkön kanssa kahdeksansia. Eipä se tosin paljon iloa tuo kun nollia uupuu...
Hyppyrata oli muuten helpohkoa menemistä, mutta pujottelun sisäänmeno sekä ulostulo olivat ikävän kinkkisiä. Pähkäilin pitkään otanko riskillä vai menenkö vamanpäälle. Päätin valita varman, mutta siitäkin huolimatta saatiin pujottelusta vitonen ja yliaikaa. Olisi kiva tietää reakoika Mörkö minun vai tuomarin liikkeeseen.
Pääsin valitettavan myöhässä treeneihin, joten kerkesin kerran kävellä radan läpi toisen treenaajan perässä ja toisen kerran itsekseni. Noh, vallan mainiota hermojen hallinan ja oleelliseen fokusoitumisen treenaamista! Ei kun lämmittelemään koira ja sitten radalle.
Ratahan meni juuri eikä melkein niin kuin olin suunnitellutkin. Yleisenä vaivana on että pidän Mörköä liikaa kädessä kiinni. On kyllä vaikeaa kun Mörkö ei pahemmin irtoa ja sitten kun pyrkii tukemaan niin pitää liikaa kontrollissa. Varsinkin takaa lähetyksiin voin päästää Mörkön paljon itsenäisemmin.
Toinen asia mikä nousi pintaan oli että usko vikkeliin kinttuihin. Aivan turhaan teen valsseja ja päädyn mutkaputken ulkoreunalle kun ihan vain reilusti spurttaamallakin pystyn vaikuttamaan koiran linjaan niin että kaikki on kaikinpuolin helmpompaa.
Puomikin onnistui ensimmäisellä kerralla semiOK ja toisella toistolla oli aivan super!
Nämä on näitä minun hyviä ideoita... näyttelyyn ulkomaille teki mieli, mutta rintaruokinnalla olevaa vauvaa ei voi kotio oikein jättää.Vauvan kanssa yksin reissaaminen taas viikonlopun verran ei tuntunut houkuttelevalta, kun koskaan ei voi tietää miten hyvät yöunet saadaan. Joten hetken eri maiden näyttelyitä katsellessa huomasin että Tanskaan voisi tehdä sujuvasti päivämatkan Finnairin lennoilla. Vielä kun ystävänpäivänä lentoliput irtosivat kohtuulliseen hintaan niin asia oli selvä!
Joten 29.4. olimme lentokentällä pojan, lastenvaunujen ja Tikrun kanssa klo 6.30. Samaisalla kentällä olimme taas illalla 23.00. Suomen päässä check-in, vaunujen pakkaus ja koiran maksut sujuivat todella jouhevasti. Hieman päänvaivaa aiheutti turvatarkastus, sillä en ollut ottanut huomioon että minun pitää kantaa sekä poika että koira metallinpaljastimen läpi. Toisella puolella porttia sitten mietin että kumman voin laskea käsistäni, jotta saan tavarani läpivalaisusta mukaani. Lennot sujuivat ongelmitta mennen tullen. Nousut ja laskut imetin poikaa, muuten matka meni pojan nukkuessa. Näyttlypaikalla meillä oli onneksi paikallisen teltasta luvattu paikka, ja hyvä niin koska koko päivän satoi. Tanskan päässä koiran lennolle tsekkaus kesti pienen iäisyyden mutta turvatarkastuksessa sain avuliaan tädin seurakseni joka kantoi pojan alusta loppuun.
Ja miten näyttelyssä meni? Ei mitenkään. Tulipahan käytyä. Erinomainen eikä sedes SAta. Valehtelisin jos väittäisin ettei ottanut päähän. Mutta tällaistahan tämä on, joskus pärjää toisinaan taas ei. Nyt on jo seuraavat suunnitelmat aluillaan, joten varokaahan vain muu maailma :)
