Tänään otin rohkean askeleen kohti normaalia arkea ja päätin lähteä kolmistaan treenaamaan. Tikru treenasi putkea ja kontaktia, poika treenasi treenaamista ja minä treenasin ajoitusta. Kaksi ensimmäistä pääsivät tavoitteeseen, minä en. Tavoitteeni siitä että muksu nukahtaisi autossa ja siten saisin treenirauhan ei onnistunut. Onneksi Tikru tekee vielä niin perusteita, että pystyin niitä tekemään yhdellä kädelläkin. Tulipahan ainakin häiriötä muksun ollessa kannossa toisessa kädessä.
Putkea ollaan treenattu nyt tarjoamisen kautta. Pari viikkoa sitten naksuttelin putkeen menoa ja tehtiin muutama suora putki lelupalkalle. Tänään suoraan putkea lelupalkalle, ja Tikruhan lähtikin tosi hyvin hommiin! Jopa niin hyvin että ensimmäiseen toistoon tuli 90 asteen mutka, toinen oli suora lähetys ja kolmas noin 45 asteen kulmasta. Kaikki noin viiden metrin etäisyydeltä. Siis mahtavaa! Toistoja ehkä kaikkinensa kymmenkunta ja koiralle näin hyvä käsitys mitä siltä halutaan. Jatkossa siis matkan kasvatusta ja vaikeampia kulmia mukaan.
Tahdon ehdottomasti naksuteilla Mörköllekin putkea, jos siitä saisi edes aavistuksen vetävämmän niin kisoissa olisi usein hieman helpompaa kun ei tarvitsisi niin paljoa saatella.
Kontaktien kanssa oli tarkoitus vahvistaa matolle osumista juoksuttaen kahden kupin välillä, mutta tämä ei mennyt ihan niin putkeen kuin olisin halunnut. Ensinnäkin varaamani matto oli liian pieni, pitää ostaa uusi. Tikru joko ohitti maton parilla sentillä sivusta tai loikkasi iloisesti ylitse. Tuntui olevan hankalaa vaikka naksuttelin lopulta ihan vain matolle menoa. Teki mieli luovuttaa ja vaihtaa suoraan kontaktille nakustteluun, mutta maltan nyt vielä mieleni. Tykkään ajatuksesta että ensin opetetaan kontaktikäyttäytyminen jo senkin takia etten joka kerta tarvitse olla puomia kun treenaa. Alussa ei tarvitse puomia laisinkaan. Pitäisi helpottaa treenaamista, vaikka tuo käsityö aika pitkälti vapaa-aikani viekin :)
Tikrulla on kyllä kiva asenne tekemiseen. Palkkautuu sekä lelulla että namilla. Ei välitä muista koirista. Jaksaa ihan mukavasti toistoja. Nyt vaan minun pitää vaalia kaikkea näitä hyviä asioita suunnittelmalla treenit hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti