On kyllä ollut niin periaatteiteni vastainen treenikesä! Aina aikasemmin olen pitänyt koko heinäkuun treenitaukoa. Nyt en ole malttanut, puomi-projekti on vetänyt liikaa puoleensa. Toisaalta, harvoinpa edes olen kotosalla lomalla. Kaksi viikkoa sentään sain pidettyä taukoa, eilen oli pakko mennä treenaamaan kun sain apukädet mukaan. Ehkei tämä nyt maailman loppu ole, onhan Mörkö ollut alkuvuodesta 10 viikkoa tekemättä mitään, ja keväälläkään ei puomia lukuunottamatta olla oikein muuta tehty.
Hyvät huonot treenit? Niin, oma odotusarvo oli aivan liian korkealla. Epiksissä Mörkön puomi oli täydellinen. Eihän se tietenkään vastaavia suorituksia eilen latonut toinen toisensa perään. Ei kylläkään yhtään härskiä loikkaakaan ja ehdottomasti suurin osa oli kuitenkin todella hyviä. Asteikolla ei palkkaa - nakki - cesar palkat meni 0% - 20% - 80%. Oikeasti meni siis hyvin. Täytyy tulevaisuudessa kiristää omaa kriteeriä, on vain niin pirun vaikea nähdä mihin kohtaan kontaktia koira osuu. Sen vielä näkee jotenkin onko kontakti vaiko ei, mutta että osuuko alempaan kolmannekseen vaiko keskellä - mahdotonta mule.
Tehtiin toistoja niin laskevalta osalta kuin tasaiselta. Hyvin teki laukassa ja nättejä osumia. Tehtiin kokonaista puomia pelkästään ja muutaman esteen takaa. Kerran tein kymmenen esteen radan ennen puomia, tästä ei seurannut täydellistä kontaktia. Molemmin puolin tein. Oikeasti siis hyvin meni!
Tauko ja tauon jälkeen keinua. Ensin vain paukuteltiin keinua, halusin varmistaa että Mörkö tietää esteen vaihtuneen. Mini-pöydän kautta hvyin suorituksia. Muutama toisto ilman pöytää ja järkyttäviä loikkia! Mini-pöytä takaisin ja oikein hyvin toistoja. Kaksi toistoa ilman pöytää hyvin, tämän jälkeen vielä yksi toisto helpotettuna.
Ensimmäinen kerta tänä vuonna kun tehtiin keinua omasas hallissa, toinen kerta yhteensä kun ollaan keinua tehti. Silti harmitti??!!! Siis niin kuin mikä? No kun toisaalla Mörkö meni keinua aivan sairaan hienosti. Jotenkin sitä oletti että menisi nytkin. Oma odotusarvo siis liian korkealla. Tason tsekkaus ja pakkohan sitä on olla sitä mieltä että suunta on oikea, tehdään oikeita asioita siis ja palkkauskin on varmasti jossain määrin kunnossa.
Maanantaina aloin miettimään miksi en juokse Mörkön kanssa. Olenko vain keksinyt hyvän tekosyyn että koira on liian pieni. No olen! Lähdettiin pururadalle peruslenkille. Ensin alkuun 20min kävelyä kivisillä poluilla. Matkan varrella on pari puuta kaatunut ja kävelytin Mörköä runkoa pitkin. Tasapainoili hyvin, joskin kerran tippui rungolta. Mörköst oli hauskaa. Tämän jälkeen 10min juoksua, noin 6-7min/km. Pitää ottaa ensi kerralla jokin mittari mukaan niin näkee vauhdin, sellaista selkeästi kuitenkin reippaampaa kun itselläkin nousi sykkeet. Mörköhän juoksi hyvin mukana. Ensikertalaisena en kuitenkaan halunnut juoksuttaa pidempää matkaa. 20min kävelylä lopuksi kotiin.
Juostessa mietin nopeustreeniä, lähinnä siis Mörkölle. Pienellä tuunauksella saan siitä vielä hyvän treenin itsellenikin. Mörköä ei ole koskaan opetettu juoksemaan täysiä. Ei siltä ole koskaan sellaista vaadittukaan. On aika epärealistista että Mörkö juoksisi täysiä agilityssä. Joten, mietin josko 30-80m metrin spurtit namikupille olisivat avuksi. Yhdessä viedään kippo, palataan alkuun ja spurtataan täysiä kupille. Minä kiritän Mörköä juoksemaan kovempaa (jotta on ekana nameilla) ja samalla Mörkö oppii että on ihan ok että puuskutan perässä. Tähän 5-10s suoritukseen kun vielä yhdistetään pitkät 2-4min palautukset, niin voila - saan samalla itsekin nopeustreenin! Tätä kokeiltiin tiistaina kaksi vetoa ja johan Mörkö paineli häntä lähes suorana osan matkaa.
Tänään metsässä kävelylenkillä. Puunrungon päällä taiteilu meni niin hyvin että pyysin Mörköä kääntymään ja tulemaan takaisinkin päin. Kääntyminen oikealle ei onnistunut ja vasemmallekin vaikeaa. Takaisin päin tullessa rungot olivat hieman alamäkeen, selkeästi vaati enemmän tasapainoilua. Kerran Mörkö tipahti rungolta, mutta hyppäsi heti takaisin. Ilmeisen kiva treeni Mörkön mielestä. Samaisen lenkin loppupuolella löytyi hyvä tarpeeksi epätasainen kivi. Pyysin Mörköä pyörimään kierroksen vasemmalle ja oikealle. Jatkossa näitäkin lisää, äkkiseltään en viitsinyt alkaa enempää vaatimaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti