Kaksi viikkoa sitten fyssarilla todettiin Mörkön lanneosan olevan jumissa, ja luultavasti tästä syystä oli myös etuosa jumissa. Arjessa Mörkö on ollut paljon pirteämpi ja aktiivisempi hoitokerran jälkeen ja kisoissakin paria huonoa alastuloa lukuunottamatta koira liikkui tavanomaisesti.
Jostain syystä itselläni oli kuitenkin fiiilis että osteopaatilla olisi hyvä käydä... ... ja kun silmiini osui netin ihmeellisessä maailmassa Hanna Kivisen sivut ja kun sopivasti ennen joulua oli vapaa aika niin päätin lähteä kokeilemaan uutta tuttavuutta.
Vastaanottopaikka oli todella miellyttävä, sekä tykkäsin siitä että koko hoita aloitettiin katsomalla koiran liikkeet. Tämän jälkeen Mörkö sai tutustua paikkaan itsekseen ja eikun hommiin. Kaularanka taipui kaikkiin suuntiin hyvin, mutta melkein ensi sekunneilla osteopaatti havaitsi ettei Mörkö taivu vasemmalle. Ei joo taivu ei, hyppytekniikassakin vasemmalle taipumiset on ollut aina haastavampia... Kun tutkittiin lisää niin selvisi että SI-nivel ja ristiluu ei liiku optimaalisesti. Vielä kun mentiin pintaa syvemmälle selvisi että vastakalvot on kireät (niin kuin on ollut aikaisemminkin) ja jotain häikkää munuaisessa/munuaisen alueella. Oma tietotaito ja ymmärrys loppui tässä kohden vaikka Hanna selkeästi tilannetta selittikin. Joka tapauksessa SI-nivel ja munuaisen alue on toisiinsa jollakin tavoin kytköksissä, ja kun toinen "voi huonosti" niin toisellakin "menee huonosti". Näin omin sanoin kuvailtuna :)
Mörkö rentoutui selkeästi hoidon aikana ja nautiskeli välillä olostaan silmät kiinni. Sain kotihoito-ohjeenkin SI-nivelen mobilisoimiseksi, tykkään kovin! Etuosa oli myös hieman jumissa johtuen näistä takaosan jumeista. Joulun aika otetaan hieman rauhallisemmin ja sitten asteittain takaisin tuttuun arkeen.
Mörkö taitaa olla enemmän osteopatialla käyvä koira kun Ozzy on selkeästi fyssarilla käyvä. Onneksi on useita taitavia paikkoja käydä, jokaisella on kuitenkin se oma tapansa "nähdä sormilla".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti