Jostain syystä viime kuukausina on jäänyt yksittäisten esteiden tekniikkatreenit oikeastaan kokonaan pois ohjelmasta. Taitaa olla henkistä laiskuutta ja väärää luuloa että kerran estesuorituksen opittuaan ei tarvitsisi yksittäisiä esteitä edes hinkata. Tietäähän sen jo enempää asiaa pohtimatta ettei se näin ole. Pelkällä ratatreenillä ei etene yksittäisten esteiden kanssa, tai vähintään suoritustekniikat kärsii.
Joten... tänään kun oli ylimääräistä aikaa suuntasiin hallille. Tarkoituksena treenata kontakteja. Kaupan päälle tuli treenattua vielä putkiakin. Hallilla oli valmiina suora putki + kontakti yhdistelmiä. Yllätyksekseni Mörkö ei edennyt suoraan kontaktille vaikka taatusti käskytin koiran ollessa putkessa. Alkuun sen piti kuikuilla putken jälkeen missä itse meen. Toki, eihän tällaista yksinkertaista asiaa olal ikinä harjoiteltukaan. Muutaman toiston jälkeen Mörkö eteni putkesta suoraviivaisesti kontaktille jos näin käskytin. Samalla putkien suoritusnopeudet luonnollisesti paranivat.
Ja ne kontaktit. A-esteellä nättejä suorituksia mukavan nopealla alastulolla. Viime aikoina alastulot ovat olleet huomattavan hitaat. Puomilla ensimmäinen toisto meni selkeästi jännittyneen, mutta sen jälkeen muutama puomi oikein kivasti. En oikeastaan edes tiedä laukkasiko vai ravasiko Mörkö puomia, eikä sillä oikeastaan ole väliä kun selkeästi on kuitenkin puomin suhteen itsevarmempi ja sitä myöten nopeampi. Keinulla kaksi toistoa, voisihan Mörkö hieman pidemmälle mennä mutta ripeä myös näinkin.
Yhden pujottelun otin myös vasemmalta puolelta. Tämä lähinnän itseni takia. Kun vasemmalta viennit jännittää kisoissa ja viime radoilla olenkin ollut niin onnellisessa asemassa että pujottelu on ollut loogisinta viedä oikealta. Kyllä se vielä tulee vastaan että vasemmalta puolelta pitää viedä... ja itselleni siis loin itsevarmuutta tekemällä pujottelun kerran. Mörköllähän ei ole pujottelun kanssa ongelmia ;)
Illalla hieman jumpattiin takapään käyttöä tasapainotyynyllä. Jos alkaisin pikkuhiljaa opettamaan myös oikealla seuraamista. Tai ainakin perusteita. Yksi sivulletulo kapula suussa - ja se oli niin NÄTTI! Puruote on parantunut huomattavasti kun olen alkanut taistelemään ja vetämään kapulasta. Kyllä nouto vielä valmiiksi tulee, hitaasti mutta varmsti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti