sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Nollan metsästystä

Tänään vuorossa Mörköllä kaksi starttia. Ny kun on ollut parikin kisaa niin että on ollut pari starttia päivässä niin olen huomannut että ensimmäinen startti on aina vaisumpi kuin toinen. Tosin, en tiedä onko radan luonteella merkitystä, sillä agilityrata on aina ollut ensimmäinen ja hyppyrata toisena.

Ensimmäinen rata (Heidi Viitaniemi) oli kiva alusta kun pystyi tekemään lentävän lähdön. Keinu oli superhidas (5s), jälkeen päin jäin pohtimaan että johtuisiko siitä etten eilisen kisan jälkeen käynyt tekemässä ja palkkaamassa pelkkää keinua. Eilen kuitenkin keinu meni huomattavasti paremmin, 3s. Samoin puomi oli hieman virkamiesmäinen vaikkakin laukalla suoritettu. Suoritusaikaa tässäkin 5s. Muuten olin tyytyväinen rataan. Tällä suorituksella kuitenkin reilu 2s yliaikaa.


Toinen rata oli Anne Savioan suunnittelema ja tiesin että lujaa pitää mennä jos ihanneaikaan tahtoo (laskettu 3.6m/s etenemällä). Ainoa vaan ettei radalla ollut kuin pari lyhyttä suoraa ja en ole paras liikkuja mutkaisilla pätkillä. Tietääpähän mihin pitää paneutua omaa liikkumista ja nopeutta parantaessa ;) Päätin kuitenkin yrittää parhaani ja virheettä selvittiinkin radasta. Olin kuitenkin varma että yliaikaa tuli 2-3s, ja olinko ihan pikkasen yllättynyt että yliaikaa oli vaivaiset 0,31s! Tosin, en tiedä mistä tuon olisi vielä puristanut pois, joten treenit jatkukoon.


Tämä oli nyt kolma läheltäpitinolla. Kirkkonummella 0,62s, Kivikossa 0,5s ja tänään 0,31s. Suunta on sentään oikea :)

Illan tokotreenit jätettiin väliin kun ilmeisesti onnistuin saamaan yliannostuksen aurinkoa viikonlopun aikana. Joten pimeyden tultua suuntasin treenien sijaan 7km hihnalenkille. Pimeää odotin siitä syystä kun ei ollut kirkkautta aiheuttamassa päänsärkyä. Ozzy tykkäsi todella paljon lenkistä, Mörköllekin teki varmasti hyvää tehdä kunnon palauttava rauhallinen lenkki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti