Sunnuntaina testissä kaksi starttia meille uudella kentällä. Työviikko alkoi muovaantua loppua kohden aikasta rasittavaksi ja viikonloppu meni itsellä aika matalalentoa. Senpä takia mietin muutamaankin kertaan onko edes hyvä lähteä kisaamaan. Kisamaan kuitenkin menin, tällä kertaa ei valitettavasti videoita. Pitäisi kyllä saada aina video kun niistä on jälkikäteen helppo ymmärtää mihin aikaa paloi, menikö käännökset pitkiksi ja oliko oma rintamasuunta alkujaankaan oikea.
Agilityrata oli mukavan oloinen. Pujottelu hieman huolestutti kun oli suoraan aurinkoa kohden, mutta Mörkö hoiti homman kotiin varmuudella. Putket oli tämän radan juttu :) Monia putkia muttei yksikään U-mutkana, Mörkö sai kivoja kokemuksia putkista kisaradalla. Sen mielestä putket kun ei ole se maailman paras juttu. Hassu koira. Keinu ei täydellinen mutta ihan ok. Samoin puomi oli mielestäni vähintäänkin samaa tasoa kuin edellisessä kisassa jollei nopeampikin. Jonnekin sitä aikaa kuitenkin kului... radan ihanneaika oli laskettu 3.4m/s etenemän mukaan ja meillä oli 2.92m/s. Yhden kiellonkin Mörkö otti tapojensa vastaisesti. Tälläkin suorituksella oltiin neljänsiä. Radan jälkeen harrastin jälleen itsetutkiskelua, että onko tässä mitään mieltä kun vauhti ei riitä...
... ja seuraavan startin lähestyessä Mörköön alkoi tulla normaalia eloa. Ehkä Mörkö vain hyytelöityi uudesta paikasta, niin kuin sillä kävi Kirkkonummellakin. Toiselle radalle meinaan lähti aivan erilailla virittynyt koira. Hyppyrata oli jälleen putkiystävällinen ja tiesin että lujaa pitää mennä. Pujottelun jälkeen olisin halunnut tehdä takaa-päällejuoksu yhdistelmän mutta ei vaan pakko riittänyt. Annoin Mörkön pujotella rauhassa loppuunsaakka ennen kuin aloin kääntämään pakkovalssi-valssilla hypylle. Koin rataan tutustuessa myös oivalluksen ettei mun todellakaan tarvitse ottaa Mörköä valissista vastaan (esim. pussista) rintamasuunta koiraan kohden vaan voin vääntää rankaani jo oikeaan suuntaan. Hölmöä, että tässä vaiheessa agilityvuosia saa tällaisen ahaa-elämuksen. Hyvä että kuitenkin "jo" nyt :) Yhden päällejuoksun päätin tehdä ihan siitä syystä että jos olisin tehnyt jotain muuta niin taas aikaa olisi palanut. Lopputuloksena puhdas rata, älyttömän hyvä fiilis - ja 0,5s yliaikaa! Voi rähmä, kyllä mulle olisi nolla kelvannut. Innolla odotan tuloksia koska en muista radan etenemää... veikkaisin kuitenkin että Mörkön nopein etenemä tuli tuolta radalta.
Illalla vielä treenikisat tokossa. Hiukka mietin mitenkä tämmöinen "puudeli" jaksaa kahden startin jälkeen tehdä hommia, mutta matkalla nukuttu tunti pisti Mörköön puhtia sen verran ettei koirasta nähnyt ollenkaan päivän startteja.
Paikallamakuu tehtiin alo-avo koirakoiden kanssa, itse pysyin koko ajan näkyvillä. Paikallaoloaika 3min. Ensimmäisestä maahan-käskystä Mörkö pomppasi heti ylös. Pysyi maassa noin kaksi minuuttia ennen kuin nousi istumaan. Kävin laittamassa uudestaan maahan ja jatkettiin. Istumaan nousi luvatta. Eipä paikallaoloa ole kokonaisuutena treenattukaan aikoihin...
Seuraaminen hihnassa alkoi kivasti mutta väljästi. Välillä edistäen. Reilu puolet kaaviosta meni ok, juoksuosuuskin ok. Sitten taas Mörkö vaan löi liinat kiinni. Lisäkäskyillä mukaan. VOI ARGGH! Kiva kontakti ja asenne muutoin.
Liikkeestä maahan täyden kympin liike :)
Hyppy muuten hieno, mutta kun palasin sivulle Mörkö istui. Enpä ole myöskään aikoihin mennyt sivulle seisomaan, joten tätä pitää vahvistaa.
Seuraaminen vapaana parempi ja huomattavasti tiiviimpi.Paikka eli hiukan. Myös tässä yhtäkkinen seisahtuminen mistä liikkeelle useilla lisäkäskyillä. VOI ARGGGH uudestaan! Edelleen siis epävarmuutta jostain syystä koirassa, mutta edistystä sen suhteen ettei paine siirtynyt seuraaviin liikkeisiin.
Vauhtinouto vauhdikkaasti. Lähti hyvin, nosti hyvin ja palautti laukalla.
Liikkeestä seiso muuten erinomainen, paitsi että jälleen istui kun palasin sivulle.
Luoksetulo täyden kympin liike. Pienen hetken Mörkö mietti käskyn jälkeen mitä tekee (niin kuin viime kisoissakin) ennen kuin lähti miljoonaa sivulle.
Kokonaisuutena oikein hyvä. Seuraamista pitää työstää edelleen, niin paikkaa kuin seuraamisen pituuttakin. Ei tarvitse edelleenkään hetkeen suunnitella kisoja. Tyytyväinen olen kuitenkin että Mörkö jaksoi hienosti pitkän päivän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti