Päivä alkoi agilityradalla, mitä alkuunsa tuijottelin maksien kisatessa puolisen tuntia epäuskoisesti - eihän noista kiemuroista voi selvitä järkevästi. Mutta niin vaan ohjauskuviot löysivät paikkansa ja Plussan kanssa saatiin kiva nollarata 3.5s yliajalla. Muutamass kohdassa huomasin varmistelevani liikaakin, mutta kun ei vielä tunneta toisiamme niin hyvin niin en uskaltanut kaikissa käännöksissä antaa mennä vaan. Helppohan se on hyvin koulutetun koiran kanssa mennä!
Välissä kävin hakemassa Mörkön kotoota ja aloin valmistautumaan piirimestaruusjoukkukisaan. Jostain syystä olin saanut neljännen osuuden, ja valitettavasti alla oli yksi HYL joten tuloksen paikka. En tiedä miksi takaakierrot + päällejuoksut on niin vaikeita minusta, niinpä tämänkin radan toinen este tuotti eniten päänvaivaa. Valitettavasti pujotteluun menossa tapahtui jotain (omaan silmääni näytti radalla että Mörkö olisi liukastunut), joten pujottelusta vitonen ja uusinnasta sen verran aikaa että yliajalle meni.
Iltapäivästä vielä Plussan kanssa toinen startti. Valitettavasti tässä kohtaa alkoi näkymään koiran väsy, vieras ohjaaja ja vielä kesken radan näneen kantautunut oman perheen haju. Tuloksena oli 10 + yliaikaa 6s. Yhteistuloksena kuitenkin 15/47, mihin olen vallan tyytyväinen näillä lähtökohdilla :)
Vitsit että että oli kivaa :) Jos saisin saman mahdollisuuden, niin kyllä - tarttuisin haasteeseen uudetaan!
Kisojen suurin anti oli se, että havaitsin ettei kolmosten radat mahdottomia ole. Ja ettei kolmosissa ole vain nopeita ja huippuja :) Samoin olen joutunut pohtimaan omaan liikkumistani radoilla eri kantilta, sillä ainoa millä voin vaikuttaa suoritusaikaan on oma mahdollisimman sulava liikkuminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti