Tänään piti ottaa pujottelun "ongelma" käsittelyyn ja alkaa yleistämään pujottelua. Koska putki + pujottelu on yhdistelmänä vaikea, niin suosiolla valitsin veikaten helpomman yhdistelmän. Päädyin ottaman renkaalta pujottelun. Ensin neljällä kaarella (kaksi alussa ja kaksi lopussa), seuraavaksi kahdella kaarella (kaaret lopussa) ja kolmannella kerralla kahdella niin että kaaret ovat ~25cm päässä pujottelusta. Tässä vaiheessa olisi ollut hyvä lopettaa, mutta tyhmä minä päätin vielä jatkaa kun pujottelu sujui Mörköltä niin itsevarmasti. Joten kaaret pois - ja lopussa oikaisu (kaksi viimeistä väliä). Ihan viimeiseksi siis kaaret takaisin loppuun (~25cm päähän) ja oikein hyvä, onnistunut toisto reippaalla asenteella.
Tällä yhdistelmällä jatketaan seuraavalla kerralla. Nyt rengas oli suoraan pujotteluun nähden, täytyy vielä työstää myös renkaalta kulmassa lähestymiset. Kokonaisuutena olen tyytyväinen siitä, että Mörkö pujotteli innostuneesti, motivoituneesti ja vauhdikkaasti. Uskon siis, että pujottelun yleistäminen onnistunee kohtuullisen nopeasti joskaan en kuvittele että kerkeäisimme kaikkia variaatioita käydä läpi tämän kuun aikana.
Pujottelun välissä otin muutaman suoran putken (Mörkö meni lujaa) ja kertaalleen puomin, minkä Mörkö suoritti mallikkaasti laukalla ja pysähtyi kontaktilla. Olin aikaisemmin vienyt kontaktin viereen maahan nakkia, joten Mörkö sai yllätysenä palkan hyvästä pysähdyksestä. Samoin palkkasin kontaktilla pysymisestä ennen kuin vapautin Mörkön. Toivottavasti osaan ylläpitää hyvää suhdetta vauhdin ja pysähdyksen kanssa tulevaisuudessakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti