Koska eilen kävin juoksemassa HCRn (puolimaraton) niin tänään ei pahemmin jaksanut pakollisia lenkkejä enempää liikuskella. Joten miten energiaa pursuava koira rauhoitetaan? Käydään treenailemassa estetekniikkaa! Teemana - hieman sitä sun tätä.
Ensin pujottelua: aloitin jälleen tutulla neljällä kaarella mutta heti ekan kerran jälkeen otin viimeisen kaaren pois. Täytyy jo uskoa että Mörkö osaa tuolla tasolla pujottelun :) Kolmatta kaarta sain siirrettyä ~15cm pujottelusta kauemmaksi, mutta jos väliä oli enemmän niin Mörkö alkoi oikomaan. Eli siis harjoitusta hieman helpommaksi ja pari onnistunutta suoritusta. Ja vimoseksi taas palauttava neljällä kaarella. Hieman Mörkö vauhti (eli itseluottamus) tippui oikomisen jälkeen, joten nyt täytyy olla itse tarkkana että saadaan paljon onnistumisia enkä mene tekemään liian nopeasti harjoituksen vaikeuttamista. Hitaasti, hitaasti... Alun pujottelut olivat ehkä vauhdikkaimpia ikinä näkemiäni, joten uskon pujottelusta tulevan vielä hyvä.
Sitten puomia: muutamia puomin suorittamisia niin että Mörkö tiesi että lopussa odottaa cesar-herkkua. Mörkö meni laukalla nousevan osan ja ravilla loput - tämäkin parempi kuin kävellen puomin suorittaminen, muttei edelleenkään täydellistä. Puomi siis pysyy ToDo-listalla.
Väliin pussia: kaksi toistoa jälleen cesar-herkulle niin että pussin suuta hieman nostettiin ja yksi suoritus ilman apuja. Pussi pysyy myös työstettävien listalla, muttei ole kriittisessä TOP3ssa.
Viimeiseksi keinua: hieman mietin mielessäni että haenko vain ongelmia jos teen puomia ja keinua samassa treenissä, mutta päätin etten hae, sillä täytyyhän Mörkösen erottaa joskus nuo esteet. Arvelin Mörkösen erottavan puomin ja keinun toisistaan ja tämän päiväinen vahvisti oletusta. Useita keinun päähän juoksuja, joista vimonen oli ihan super - Mörkö laukkasi keinun päähän saakka lujaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti