Jälleen kerran olin kummankin koiran kanssa liikkeellä. Harvinaista, mutta voisi tapahtua vieläkin harvemmin. Tänään kuitenkin oli oikein slowSunday, eli treenit ilman minkäänmoista kiirettä.
Aluksi Tikrun kanssa kokonaista pujottelua. Ensimmäisellä toistolla Tikru yritti oikoa lopussa, mutta seuraavat menivätkin hyvin ja ennen kaikkea tahdikkaasti loppuun saakka. Välissä pari hyppytekniikkaharjoitetta, ja sitten taas kaksi kertaa kokonainen pujottelu molemmin puolin. Tällä kertaa lähetin pienistä kulmista, kun aikaisemmin olen laittanut suoralta linjalta.
Mörkö aloitti myös pujottelulla, tiukalla avokulmalla. Sain aivan toisinnon kisoissa tapahtuneesta: ensimmäisellä kiertää ekan kepin, toisella menee toisesta välistä ja kolmannella menee kyllä oikein sisään mutta skippaa ekan välin. Olikin haastavaa! Joten erinomainen treeniaihe myös tulevaisuudessa pidettäväksi treenilistalla. Lopulta kuitenkin pari onnistumista, kaikilla hallin kolmella pujottelulla.
Myös Mörkö teki pari toistoa hyppytekniikaa, ajatuksena lähinnä kasvattaa ponnistusvoimaa setpoit-harjoitteella. Tämän jälkeen puomi, missä tulikin yhtäkkiä niiaus ylös nousulla. Tätä ei olekaan näkynyt hetkeen, luulin jo ongelman poistuneen. Hyvä että tuli nyt kuitenkin esiin, eikä kisoissa. Toisella toistolla erinomainen puomi jopa epätavallisen hyvällä osumalla. Itse treenasin pari toistoa takaakierto-persjättöä - nämä alkavat tuntumaan jo sujuvilta! Pitäisiköhän kokeilla taas kisoissa.....? Loppuun vielä keinu kertaalleen, kun en olekaan tehnyt "korjaussarjaa" viimeisten kisojen jälkeen.
Varsinainen tilkkutäkki Mörkön kanssa, mutta ei tuohonkaan mennyt kuin 9min kun hyvin suunnitteli. Mörkö oli aivan intona ja haukkui vieressä vaatien toimintaa siirtymissä. On se vaan hauskta agilityeläin, ja koko ajan hauskemmaksi muuttuu :) Ei Tikrunkaan motivaatiossa mitään vikaa ole, se ei vaan turhia hauku tai rieku mutta tehdessä tekee sitten täysiä.
Ihana luminen sää ja valoisaa aikaakin on tullut jo tunti lisää! Nyt äkkiä koirien kanssa pitkälle lenkille nauttimaan talven tarjamasta :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti