Miten 2017 meni ja näkymät vuodelle 2018

Paljon on tapahtunut tämän vuoden aikana, joten on hyvä hetki kaivaa vuosi sitten asetetut tavoitteet ja tehdä katsaus miten vuosi näitä vasten menikään. Yleisesti vauvavuosi on tuonut hurjan muutoksen päivittäiseen elämiseen ja kuitenkin elämä on samanaikaisesti pysynyt melkein samanlaisena. Miehen kanssa yhteiset juoksulenkit ovat jääneet pois kuvioista, tosin en olisi voinut muutenkaan kuvitella juoksevani vasta kuin syksyn jälkeen. Koirien pitkien lenkkien aikatauluttaminen on ollut ehkä yksittäinen suuri haaste, mutta tästäkin on vaihtelevalla menestyksellä selvitty. Vauva on kulkenut vuoden aikana mukana niin treeneissä kuin näyttelyissäkin ja koirien kanssa lenkeillä repussa matkustaen (koska rattaiden kanssa lenkkeily on kaikkea muuta kuin rentouttavaa). Itse olen viihtynyt paremmin kuin hyvin kotona, ja ihmetellen olenkin miettinyt miten tähän enää mahtuu työt tulevaisuudessa… onneksi kotona olemisen ihanuutta on vielä luvassa kuukausia.

Ozzy saavutti melkein 15 vuoden iän, viettäen 12,5 vuotta kanssani. Vaikka Ozzy luokseni tullessaan oli hyvin arka ja erittäin laiha niin parin vuoden yhteiselon jälkeen koirasta kuoriutui mitä kultaisin kaveri ja fyysisesti pystyvä eläin. Sinällään sääli että Ozzyn elämästä noin neljä vuotta meni ”ohitse” sillä koiran kanssa olisi pystynyt saavuttamaan niin paljon enemmän. Jos aloittaa harrastamisen vasta neljän vanhan koiran kanssa ei niitä aktiivivuosia kovin montaa jää – varsinkaan agilityssä. Onneksi Ozzy vietti iloista elämää loppuun saakka ja lähti saappaat jalassa. Täysin yllättäen, eräänä iltana iltalenkin ja ruoan jälkeen.

Maanalaisen kansan jäseneksi

Mörkön vuoden ajatuksena oli

• Terveyttä ja hyväkuntoisuutta!
• Agilityn SM-kisat kesäkuussa. Tulostavoitteena finaaliin pääsy.
• Agilityssä se tarkoittaa juoksupuomin ja keinun vahvistamista, sekä ohjausteknisesti minun pitää opetela takakiertojen jälkeinen elämä (esimerkiksi takaakierto + persjättö). 
• Iänikuinen TK1... edleen :D
• Rally-tokossa RTK3

Ilokseni olen huomannut, että tänä vuonna Mörkö on tarvinnut huomattavan vähän fyssaria tai osteopaattia. Toki koiraa on hoidatettu säännöllisesti, mutta mitään isoja jumeja ei ole ollut. Alkuvuodesta Mörköä vaivannut stresi pieneni (tai poistui), syy tähän on edelleen epäselvä. Sairastiko Ozzy jotain minkä Mörkö vaistosi, vaivasiko minun raskaushormonit, aikuistuiko Tikru vai jokin ihan muu tai kaikki yhdessä? Joka tapauksessa Mörkö on voinut silmin nähden hyvin, on ollut rento ja kroppa on pysynyt hyvänä. Siitäkin huolimatta että maalis-kesäkuussa Mörköllä oli huomattavan suuri kuormitus kun keräsimme puuttuvia SM-nollia.

Agilityn SM-kisoissa käytiin ja harmillisesti juuri kisojen alla oma selkäni kipeytyi pahasti. Starttiviivalle kuitenkin menin ja selkäjäykkänä tehtiin yliaikanolla. Jos altaisiin päästy 0,14s nopeammin olisimme olleet finaalissa, nyt jäätiin parin koirakon verran ulkopuolelle. Mörkö on yleiesti treenannut tavanomaista vähemmän, kaikkeen ei vain aika riitä. Jos pääsen hallille treenaamaan 2-3 viikossa yhteensä niin näistä 1-2 kertaa menee Tikrun kanssa. Pääsääntöisesti Mörkö on käynyt kanssani kerran viikkoon ohjatuissa treeneissä. Esteteknisesti Mörkö toimii hyvin, joskin puomi, keinu ja pujottelu vaativat jatkuvaa kevyttä ylläpitoa. Rohkeus on lisääntynyt ja näkyy parempina eteneminä. Yleisesti ottaen kisaaminen Mörkön kanssa on helppoa, nautittavaa ja kivaa J

Kesällä repäisin ja ilmoitin Mörkön toko-kisoihin, missä käytiin tekemässä iloinen ja rento 163pistettä ja ykköstulos. Ykkönen tuli siitäkin huolimatta ettei koira tai minä ollut nähnyt avointa hyppyä ja tästä nolla. Hieman mietiskelin tokossa kisaamista uudestaankin loppuvuotena, lähinnä koska tokoa voi treenata kivasti kotosallakin. Koska Mörköllä on todennäköisesti vuosi aktiivista agilityuraa jäljellä, tai ihan maksimissaan kaksi, niin päätin kuitenkin priorisoida kaiken ajan agilityyn. Tokon aika lienee tulevaisuudessa.

Rally-tokossa kilpailtiin myös yllättäen useamman startin verran. Kaikkinensa käytiin neljä kisaa, joisat yhdestäkään ei kuitenkaan tullut tulosta. Mörkön suorituksen oli kerta toisensa jälkeen rennompia, sekä teknisesti Mörkön kanssa treenattiin osaamistasoa paremmaksi. Rally-tokoa ei vaan voi treenata pelkästään keittiössä, vaan lajina vaatii myös ratatreeniä ja ainakin kohdallani myös kisarutiineja. Tässä kohtaa agility meni jälleen rally-tokon edelle, enkä käynyt kertaakaan rally-tokotreeneissä vuoden aikana.

Mörkön vuoden 2018 tavoitteet:

·        pysyä edelleen terveenä!

·        Agilityn SM-kisat, se himoittu finaalipaikka edelleen mielessä

·        Toko ja rally-toko ovat tauolla. Osittain jo sen takia etten periaatteesta halua ostaa SPKLn vaatimaa lisenssiä. Pitäköön tunkkinsa kun ei kerta kelpaa satunnaisen kilpailijan häntärahat ;)

·        nauttia pitkistä lenkeistä, sylissä rapsutteluja sekä vieressä nukkumista

Leijona aidolla seepran taljalla.

Repoveden riippusilta ylitettynä!

Tikrulla vuoden ajatuksena oli

• Terveyttä, terveyttä!
• agilityn perustaitojen opettelu, sekä juoksupuomin treenaamisen aloitus
• toko/rally-toko -taidoissa seuraaminen ja perusaseto molemmin puolin

Tikrun peruskuntoa alettiin rakentamaan hitaasti kuormitusta nostaen vuoden alustaniin että huhtikuussa Tikru kävi tekemässä ensimmäiset kevyet agilitytreenit. Tällä hetkellä Tikru lenkkeilee ja treenaa normaalisti, minun pitäessäni käsiä ristissä että koira oikeasti kestää rasituksen. Liian varovaistakaan elämää ei ole hyvä elää, joten järki päässä edetään. Tikrulla todettiin vuoden aikan yliliikkuvat nivelet, mikä tarkoittaa sitä että koiralla pitää olla extrahyvä lihastuki. Yliliikkuvuus tarkoittaa yleensä myös jumiherkkää kroppaa, mutta tähän mennessä Tikrulla on ollut joka kerta fyssarilla käydessä jumiton kroppa. Pidetään tästä kiinni jatkossakin.

Agilityssä aloitin oikeastaan elokuussa suunnitelmallisen treenaamisen. Elokuussa opeteltiin tarjoamisen kautta putkea sekä hyppyä. Elo-syyskuussa tehtiin myös paljon juoksupuomin perusharjoituksia niin että syyskuun lopussa päästiin suorittamaan ensimmäistä kertaa täyskorkea puomi. Tämän jälkeen puomia ollaan vain satunnaisesti muistuteltu, joten juoksupuomin viimeistely ja radalle ottaminen ovat vielä odottamassa vuoroaan. Syyskuusta aloitettiin pujottelutreenit, ja nyt Tikru pujoittelee sujvuasti puolikkaan pujottelun hypyltä tai putkelta lähetettynä. Vauhdin rakentaminen ja irtoaminen ovat hyvällä pohjalla ja ohjausteknisistä kuvioista valssi ja takaakierrot ovat oikeastaan ainoat mitkä oikeasti osataan.

Toko/rally-tokon alueella ei ole tapahtunut mitään. En ole jaksanut ollenkaan työstää seuraamista, vaikka sen saisikin aika pienellä vaivalla hyväksi. Opittu taito tuskin katoaa, katsotaan josko joskus näitäkin lajeja treenaillaan.

Tikru kävi myös näyttäytymässä MH_luonnekuvauksessa ja pitkälti sellainen kuvaus tuli kuin olin ajatellutkin. Rohkea koira, jolla kuitenkin sen verran paljon pehmeyttä että pitää olla herkillä asian suhteen. Aaveet oli itselleni kysymysmerkki, samoin ampuminen. AaveillaTikru oli tosissaan sitä mieltä ettei lähelleä tarvitse tulla, mutta piti aaveita myös niin epäilyttävinä ettei lähelle mennyt. Ampumisessa reagoi paukkuihin kuvauksen jälkeen (ei alussa), nähtäväksi jää onko paukkuarka vai -kokematon. 

Bonuksena Tikru valioitui syksyllä sekä Suomeen että Ruotsiin. Tanskassakin käytiin päiväreissulla yrittämässä, mutta serti ei tarttunut matkaan. Yhtä vailla siis edelleen pohjoismaiseen valionarvoon.

Tikrun vuoden 2018 tavoitteet:

• Terveys ensin! Lenkkeilyä, kehonhuoltoa sekä pikkujumppaa
• Agilityssä kisaamisen aloittaminen. Käytännössä tarkoittaa paljon työtä. Puomi, pujottelu ja rengas pitää opettaa valmiiksi. A-este, keinu ja pussi on kokonaan aloittamatta. Kevät voi tulla liian nopeasti, mutta jos vaikka syksyllä?
• Pari ulkomaan näyttelyä, cacib-kello tikittämään
• Luonnetesti

Tikrun niin rakas pastilli-ankka

Fi ja Se MVA

Pohjanmaan aaikeilla kruisailua

Oma vuoteni on ollut siis tasapainoilua harrastamisen ja perhe-elämän välillä. Ihana ja ymmärtäväinen mies on mahdollistanut harrastamisen sekä kilpailemisen. Enimmäkseen olemme käyneet perheenä kisareissut, mutta joitakin kertoja olen ollut myös itsekseni liikkeellä. Näyttelyt olemme kiertäneet pojan kanssa pääsääntöisesti keskenämme. Hieman epäilen että omatoimitreenit jäävät pojan kasvaessa pois, joten täytyy koittaa löytää sopiva rytmi tarvittavalle treenaamiselle ilman että lenkkeilystä joutuu liikaa karsimaan.

Sektiosta parantuminen vei kuukausien ajan ja yllätyksekseni vasta joulukuussa kisatessa tuntui siltä että kroppa toimi niin kuin oletin. Paino on tippunut kivasti raskautta edeltävästä ajasta 5kg ja luulen että lihastakin alkaa olla totuttuun tapaan. Koitin syksyllä tehdä säännöllisemmin lihaskuntotreeniä, mutta selkä eikä polvet tästä tykänneet. Olisi ihana päästä taas juoksemaan tai seinäkiipeilemään!

Omat vuoden 2018 tavoitteet:

• painoa vielä hieman pois
• ketteryyden ja elastisuuden ylläpito tai parannus
• tasapaino harrastamisen ja muun tekemisen kesken, perhe-elämästä nauttiminen rakkaimman pojan kanssa!

Kesämies keinumassa

Me