maanantai 1. kesäkuuta 2015

Ihka ensimmäinen kolmosten nolla!

Kuukauden ajan olin mietiskellyt, josko sitä voisi käydä kokeilemassa hyppyradalla kilpailemista. Kun agility-radoille ei vielä ole asiaa kontaktiprojektin myötä. Lauantaina ilmoittautumsita lähettäessä mietin kyllä tarkoin onko tässä mitään järkeä. Mörkö ei ole niin hyvässä kunnossa kuin aikaisemmin tai mitä tahtoisen sen olevan. Vyötärölle on kertynyt hieman läskiä (joskin monen mielestä Mörkö ei ole lihava). Mörkön kanssa on rataa tehty pääsääntöisesti 15-20cm hypyillä, ja korkeampia hyppyjä on tehty yksittäisenä kourallinen. Pujottelua ei olla tehty kuin kymmenkunta kertaa ja niistäkin kerroista ainoastaan kerran radalla. Itselläni on sentään huomattavasti parempi juoksukunto verrattuna puolen vuoden takaiseen. Siis ilmoittautuminen menemään, kun puutteista huolimatta analysoin ettei kilpailusta aiheudu Mörkölle kuitenkaan vahinkoa. Sen verran lupasin itselleni, että jos hyppykorkeudet ovat 35cm niin sitten jätetään suosiolla väliin.

Kisat olivat omalla hallilla, ja vielä sisällä missä oli oikeastaan mukavan viileää. Pohjakin oli mukavan napakka, tai sitten oma mielikuva pohjasta oli totaallisen väärä. Putkia oli yksi, ja sekin meille oikein sopivasti suorana. Pujottelu seinän suuntaisesti, ja vieläpä niin että sisään meno oli oikealta puolelta. Radan kannalta asia paremmin kuin hyvin :)

Mörkö ulos autosta ja lämmittelemään. Omat jalat huolestuttivat. Pari edellistä juoksulenkkiä on ollut todella haasteellista kun pohkeet ovat olleet alusta saakka tukossa. Tein alkuun muutamia koordinaatioharjoituksia ja erilaisia loikkia Mörkön kulkiessa hajujen perässä eteen päin. Kaksi kunnon spurttia Mörkön kanssa, kummallekin vettä ja radalle.


Radalla minä liikuin. Radalla Mörkö liikkui. Pari hieman pitkäksi mennyttä kaarrosta, mutta niistä ei nyt välitetä :) Hyvä huomata että Mörkö olisi tullut lujempaakin jos itse olisin vain osannut mennä kovempaa. Vielä mahtavampaa huomata ettei Mörköllä ollut hyppyjen kanssa ongelmia. Joskaan en usko että toiselle radalle olisi kuntoa enää riittänyt... Kisojen jälkeen ajettiin McDonaldsin kautta ja haettiin juustohampurilaiset meille. Kerran sitä ensimääistä kolmosten nollaa saa, ja kerrankos sitä saa juhlia :)

Illalla vielä suunnattiin toko-treeneihin, missä tehtiin aika kevyesti asioita. Alkuun temppuratana hyppy, kaukot, seuraaminen, luoksetulo ja ruutu. Ruutua tehtiin vielä omalla vuorolla ohjatusti lisää. Itsekseni naksuttelin seuraamisesta, kun temppuradalla Mörkö selkeästi vältteli kontaktia. Todennäköisesti rally-tokon paineistumisesta johtuvaa käytöstä :/ Saatiin todella mukavasti korjattua asennetta seuraamisessa. Paikalla istuminen ja makuu todella kiva.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti