Kisapaikalla olin 9.44, eli ihan reilusti ennen kuin piti ilmoittautua (eli viimeistään 15min ennen luokan alkua) ;) Ilmoittautumisen jälkeen Ozzyn kanssa pikaisesti ulos, takaisin radan varteen notkumaan 9.58. 10.00 alkoi rataan tutustuminen, olisinkohan kymmenisen minuuttia jaksanut radalla notkua. Tämän jälkeen Ozzyn haku autosta halliin, päällimmäist toppavaatteet itseltä pois päältä ja Ozzyn lämmittelyä. Kolmantena oli jo meidän suoritusvuoro.
Olisi ehkä voinut varata vaikka vartin enemmän hengailuaikaa ennen omaa starttia... Ozzy kävi aivan älyttömillä kierroksilla ja pursusi innokkuutta. Lähdössä en meinannut millään saada Ozzya rauhoittumaan, vaan koira touhotti menemään törkeän korkeilla kierroksilla. Suorituksessa yliviritteisyys näkyi seuraamisen loikkimisina ja pomppimisena, onneksi Ozzy ei kuitenkaan loiki minua päin. Keulimisen takia varsinkin vasemmalle kääntymiset olivat hieman hankalia (pistemenetys oikeitetusti), sekä innokkuuden takia Ozzy tuppasi tarjoamaan itselleen tutuimpia vaihtoehtoja (esimerkiksi suoraan sivulle tuloa takaa kiertämisen sijaan, tästäkin oikeutetusti pistemenetys). Tuntui kuin olisi ohjannut ferraria pelkällä käsijarrulla :) Vaikkei suoritus ollut mitenkään kaunis, niin olin varma että pisteitä kertyi tarpeeksi tulokseen.
Loppujen lopuksi saatiin yllätyksekseni 98/100 pistettä ja sijoituttiin kolmanneksi (14 osallistujaa). Koska tämä oli kolmas tulos, niin saatiin samalla myös RTK1 ja oikeus kilpailla avoimessa luokassa. Ensi vuoden suunnitelmat alkavat olla selvät :)
Karjaan rata:
- 360 vasempaan
- spiraali vasemmalle
- liikkeistä seis (istumaan)
- täyskäännös vasempaan
- käännös vasempaan (-1p)
- liikkeestä maahan
- eteen, ja oikealta vasemmalle (-1p)
- 270 vasempaan
- käännös oikeaan
- pujottelu edestakaisin
- askel oikealle
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti