Mörköläisestä on tullut aikuinen, iso, mies. Vuosien myötä leikkisyys ei ole onneksi kadonnut minnekään, ja nyt alan pikkuhiljaa uskoa ettei se mihinkään katoa :) Parasta Mörköä <3
 |
| Mies eikä poika enää. |
Vaikka itsellä maailma pyörii kovin hitaasti viikon takaisen hevosen selästä tippumisen ja pään kopsauttamisen myötä koin olevani tänään sen verran hyvässä kunnossa että suunnattiin pikaisesti hallille. Hallilla teemana, yllätys yllätys, pujottelu. Jälleen oli edelliseltä treenaajalta jääneet esteen oikein hyvin ja pystyin ottamaan pujottelua monista eri kulmista ja käyttämään hyppyä, rengasta ja putkea ennen ja jälkeen pujottelun jouhevasti. Taas "varmuuden vuoksi turvakaaret" ~40cm päähän pujottelusta. Namialusta vietiin joka kerta yhdessä esteen taakse odottamaan. Neljä toistoa, molemmin puolin ja kummastakin suunnasta. Hyvin meni ja Mörkökin vaikutti itsevarmalta. Jopa niin innostuneeltakin, että viimeisellä kerralla meinasi namilautanen unohtua kokonaan. Itse huomaan jälleen höpöttäväni Mörkölle pujottelun aikana (tyyliin: kepit, hyvä! *hieman taukoa* menemenemene), onkohan tuo nyt hyvä vai huono juttu? Sen kanssa pitää olla ainakin tarkkana etten ala vahingossakaan rytmittämään Mörkön pujottelua. Ei kait sillä mun huutelulla muuten väliä ole, lähinnä kehun ja kannustan.
Hallilta ajoin suoraan Ojankoon missä oli tänään treenikaveri Plus kilpailemassa. Halusin päästä Mörkön kanssa totuttautumaan kisanomaiseen tunnelmaan ja saatiin samalla nopeasti temppuiltua kolmella hypyllä. Mörkö oli oikein innoissaan. Plus teki hienon nollan ja aloittaa ensi vuonna kisaamisen kakkosissa :)
Eilen kokeilin oikein kevyesti kotosalla, että kestääkö pää yhtään kumartelua. Kyllä se sen verran keksi että Ozzyn kanssa muisteltiin seuraamisen peruuttamista ja Mörkön kanssa tehtiin sivulle tulemisia. Sivulle tulemisissa on hyvä perusta olemassa, mutta vaatii kyllä vielä toistoa jotta oikeasti osaisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti