Kuten aikaisemmin totesin, niin nyt työn alle tulee ottaa pujottelun loppuun hiominen sekä putken, puomin ja keinun vauhdikas suorittaminen. Olin mielessäni suunnitellut tekeväni vain vauhtisuorituksia jokaisella näistä esteistä ja näin sain myös tehtyä. Siispä Mörkön kanssa hallille.
Ensin keinun työstöä. Keinulle nakki, keinun jälkeen suora hyppy ja hypyn takana herkkukippo. Ensimmäinen toisto oli hyvin Mörkömäinen, Mörköläinen alkoi jarruttelemaan ja odottelemaan heti kun keinu alkoi kippaamaan. Alastulon jälkeen vapautus ja hypyn yli herkkukipolle. Toisella toistolla Mörkö painelikin puoleen väliin alastulokontaktia saakka, vapautus ja hypyn yli herkkukipolle. Selkeästi tämä malli toimii, missä "kakkosnami" on kontaktilla ja "ykkösnami" sitten hieman kauempana. Enempää en uskaltanut keinua tällä kertaa ottaa, tästä on hyvä jatkaa.
Sitten pujottelun kimppuun. Alkukaaren jätin pois ja loppuun laitoin kaksi kaarta noin 20cm päähän. Kaarethan eivät enää ohjaa koiraa ollenkaan, mutta ovat henkisenä tukena - sekä koiralle että minulle. Kaksi toistoa niin että käskytin vain "kepit" ja muuten olin hiljaa. Onnistui, vaikka onkin niin kovin vaikeaa minulle olla hiljaa keppien suorituksen aikana.
Puomilla kokeilin samaa hommaa kuin keinulla, nakki puomin päässä maassa ja herkkukippo kauempana. Ja Mörköhän paineli menemään! Hiukan kontaktit venyi kun vauhti kasvoi, mutta joka kerta 2-on-2-off kontaktit tuli. Täytyy jatkossa treenata kontakteja myös kovasta vauhdista. Toisaalta, ennen tätä pitää saada puomille kova vauhti.
Sitten muutama veto niin että suoran putken päässä oli namikippo. Joka kerta sain juosta niin lujaa kuin lähti ja kertaakaan en kerennyt kipolle ennen Mörköä. Vauhtia oli paljon enemmän kuin ennen, joskin uskon että otus pääsee vieläkin lujempaa. Näitä suoria putkia vielä siis lisää ennen kuin alan pikkuhiljaa tekemään mutkaa putkeen.
Loppuun vielä yksi pujottelu niin että kaaret olivat ~40cm päässä. Hyvin meni ja mun pitäisi uskaltaa ottaa kaaret kokonaan pois... Hyvän mielen vauhtitreenejä yhteensä 10 minuuttia ja loppuun vielä reilu 10 minuutin jäähdyttely.
Illalla oli sitten Ozzyn vuoro rallyilla. Jos nyt pääsen sunnuntaina rally-tokoon, niin olisi hyvä tietää edes minne olen menossa ja mitä tekemässä. Ystävällisesti eräs partis-harrastaja lupasi opastaa hieman lajin saloihin ja kerettiin treenailla alon ja avon kylttejä. Ozzy tykkäsi ja on hyvää jumppaa veteraanille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti