Mörkö on jo kahdeksan vuotias. Virallisesti veteraani. Minun luottopakki. Jälleen treenatessa olin kiitollinen miten koira sopii kuin hanska minulle. Totta kai Mörkössäkin on omat heikkoutensa, mutta näiden kanssa on opittu elämään ja itse asiassa näiden takia olen nykyään osaavampi kouluttaja.
Vaikka totuus on että harrastusvuosia on jäljellä vähän, niin toivotaan että jäljellä olevista vuosista voidaan nauttia täysillä. Että Mörkö pysyy terveenä. Jotta voimme touhuta, lenkkeillä, treenata ja kisata ilolla.
Mörkön synttäreiden kunniaksi lähdin poikkeuksellisesti molempien koirien kanssa treenaamaan. En yleensä toimi näin, sillä en koe pystyväni tekemään kummallekin koiralle eteen päin vievät treenit tai antamaan itsestäni oikeasti tarpeeksi muun muuassa palkatessa. Olin kuitenkin suunnitellut kummallekin koiralle ytimekkäät treenit, ja kun mahdollisuudet hallilla käymiseen ovat olleet joulun aikaan rajalliset niin päätin ottaa molemmat mukaan.
Tikru aloitti ja teki puolikasta pujottelua. Muistuteltiin melkein parin viikon jälkeen mikä homman nimi olikaan ja tehtiin ylipäätänsä helppoja sisäänmenoja kun ensimmäistä kertaa treeniin tuli väkisin viereisen kentän bordercollie-häiriö. Pätevästi Tikru kasasi keskittymiskykynsä ja alun häröilyn jälkeen hoito tonttinsa. Treenattiin myös namimaatin häivytystä putken toiseen päähän, jotta voin alkaa esimerkiksi puomilla tekemään toistoja niin ettei namimaatti ole suoraan nenän edessä.
Mörkön teemana oli takaakierrot ja niiden jälkeiset elämät. Alkuun ihan vain naksuttelua takaakierrosta. Treenin kohteena oli siivekkeen ympäri hyppääminen niin että ohjauspuoli ei vaihdu ja että puoli vaihtuu persjätöllä. Samoin tein myös takaakierto-flippejä, sekä takaakierto-persjättöjä. Lähestymiset olivat kolmesta eri kulmasta (45kulma, 90kulma ja 135kulma). Tietty sekä vasemmalta että oikealta. Yllätyksekseni oikealta homma toimi kuten osaavalla koiralla kuuluukin, mutta vasemmalta puolelta suoritettuna oli selkeästi vaikeampaa.
Olisin halunnut tehdä treeniä isolla kentällä jotta olisi saanut kisavauhdissa tehtyä treeniä, mutta ehkä oli hyvä ensimmäisellä kerralla tehdä hieman rauhallisemmin. Perusteista kuitenkin kyse. Minun itsevarmuuden kasvattamiseksi tarvitsen kyllä kovan vauhdin treeniä myös, joten suunnitelma ensi viikon omatoimitreeniin alkaa pikkuhiljaa muovautua. Joka tapauksessa lähtötilanne on paljon parempi kuin mitä olin kuvitellut.
Lopuksi vielä pujottelu molemmin puolin persjättö lopussa. Mikä ihme siinä on että ohjaus tuntuu vain niin kamalan vaikealta? Kun ei siinä ollut mitään ongelmaa. Näitäkin siis lisää, että alkaa minusta tuntua luontevalta treeneissä (ja sitten siirto kisoihin).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti